KeTeKin pHuksikursio/Kotimaan kevyt

27.2.2007
07:30:00
 
Hei kaikki KeTeKin kursioista kiinnostuneet!


Nyt se on vihdoin selvillä, KeTeKin tämän lukuvuoden pHuksikursio ja samalla yhdistetty Kotimaan kevyt!

Bussi tälle reissulle starttaa tiistaina 27.02.2007 klo 07.30 koulun pihasta. Tästä siirrymme lyhyen taipaleen jälkeen lappeen Rannan keskustan eteläpuolella olevalle Nordkalkin tehtaille, jossa ensimmäinen yritysvierailu.

Tämän jälkeen reissu pääsee vasta kunnolla vauhtiin ja bussin keula suuntaa kohti pääkaupunkiseutua. Tarkemmin sanottuna kohteena on Vantaa ja Tikkurilan maalitehdas ja tässä vaiheessa tiistaipäivää kello on noin 15.

Aikamme maaleihin tutustuneena bussi kääntää keulansa kohti Tamperetta, jossa olemme perillä noin klo 19. Tampereella tapahtuu yöpyminen Hotelli Tornissa, eli TTYY:n hätämajoitustilassa (vrt. kellari). Tampereella saattaa olla mahdollisuus myös saunomiseen tuolloin, asiaa tutkitaan vielä.

Keskiviikkoaamuna herätys tapahtuu noin seitsemän-kahdeksan aikaan ja karavaani lähtee taas liikkeelle. Seuraavana kohteena on Valkeakoski ja UPM-Kymmenen Tervasaaren paperitehdas. Tehtaalla tapahtuu myös ruokailu, jonka UPM maksaa.

Paperitehtaan jälkeen bussi kääntää keulansa kohti Lahtea ja Hartwallin tehtaita, tuolla olemme noin klo 15 keskiviikkopäivänä.

Lahdesta matka jatkuu jo kohti kotia ja perillä lappeen Rannassa olemme noin klo 19.


Ja mitäkö tämä hauskuus sitten maksaa. Koska kyseessä on myös pHuksikursio ovat KeTeKin pHuksit etuoikeuttuja matkaan ja heille tämä lysti maksaa 20 euroa ja he ovat myös ilmottautumisessa etusijalla. Muille lysti maksaa 25 euroa.

Ja mitenkö tänne pääsee ilmoittautumaan. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla Taksulle (simo.takala@lut.fi), ja ilmoittautuminen alkoi torstaina 15.02.2007 klo 18.00. Reissulle on 50 paikkaa ja järjestys on se, että ensin pHuksit ja loput ilmottautumisjärjestyksessä, kunnes 50 paikkaa on täynnä. Viestiin Taksulle ei tarvitse laittaa muuta kun Nimi, osasto ja vuosikurssi. Ilmoittautuneet saavat sähköpostiin ilmoituksen maksamisesta ja eräpäivästä, johon mennessä maksu on suoritettava. Vaikka luultavasti nuo 50 paikkaa täyttyvät nopeasti, ilmottautumisen takaraja on torstai 22.02.2007 klo 18.00.

Kaikki innolla mukaan kursiolle!
 
Joni Lapatto, KeTeKin tiedottaja
Sivun alkuun
Osoite: Laserkatu 10, 53850 Lappeenranta | Y-tunnus: 0225936-6 | | Pankkiyhteydet: Nordea 109130-310351