|
|
Opiskelijapolitiikka
Opiskelijapolitiikka
Ensimmäiset kolme vuotta LTKY toimi ilman poliittisia tunnuksia. Ne eivät olleet tarpeenkaan: päätöksethän tehtiin yleisissä kokouksissa ja hallitus oli suoraan vastuussa jäsenistölle. Michelsen kuvaa ensimmäisten vuosien toiminnassa vallinneen niin sanotun ??Lappeenrannan hengen?, yhteistyön ja yhteisymmärryksen korostamisen LTKK:n henkilökunnan kanssa. Michelsenin mukaan idylli rikkoontui Helsingissä julistettuun 28. marraskuuta 1972 pidettävään luentolakkoon.
??Lappeenrannan henki? kesti kuitenkin poliittisten tunnusten käyttöönoton tai ainakin palasi 1970-luvun puolivälin jälkeen. Edelleen syksyllä 1998 LTKY:n antamassa fuksi-informaatiossa korostettiin ylioppilaskunnan hyviä suhteita LTKK:un. Ylioppilaskuntien, joiden jäsenyys perustuu opiskeluoikeuteen yliopistoissa, tärkein kumppani opintoasioissa onkin oma oppilaitos.
Ylioppilaskuntien asemaa itsenäisinä poliittisina toimijoina on silloin tällöin pohdittu: onko ylioppilaskunta opiskelijoiden (poliittisten) etujen ajaja vai onko sillä laajempikin rooli? LTKY:ssakin käytiin vuonna 1973 periaatteellinen keskustelu yhteisön keskeisestä tarkoituksesta. Marraskuussa 1973 Porvarien edustajaksi edustajistoon valittu Lasse Gahmberg esitti ponnen, jossa
??Edustajisto edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, ettei ylioppilaskunnasta muodostu jäsenten väline kerätä varoja opiskeluun.?
Ponnen taustalla oli osittain yritystoiminnan johtokunnan perustaminen samassa kokouksessa. Gahmbergin ponsi hylättiin äänin 7-5 ja edustajisto siis vahvisti ylioppilaskunnalle laajan toimintamallin, johon osana kuuluu yritystoiminnan harjoittaminen.
Paljon keskustelua on herättänyt myös ylioppilaskunnan toiminnan suuntaaminen. Tulisiko keskeisella sijalla olla vaikuttaminen ulospäin vai sisäisen yhteishengen luominen? Keskustelu kärjistyi tiedotussihteerin toimenkuvan määrittelyssä. Vuonna 1977 tärkeämmäksi tehtäväksi katsottiin oman jäsenistön keskuudessa toimiminen, ja tämä ilmaistiin vuoden 1978 toimintasuunnitelman mottona:
??Hallitus katsoo, että toiminnan painopiste on omassa ylioppilaskunnassa. Pyrkimyksenä on toimia jäsenistön aktiviteetin kohottamiseksi ja yhteishengen parantamiseksi.?
Sama motto on myöhemmin toistettu useissa toimintakertomuksissa, ja sitä on myös noudatettu.
LTKY:n järjestäytyminen valtakunnallisiin keskusjärjestöihin
Marraskuussa 1969 LTKY jätti jäsenanomuksen kolmeen valtakunnalliseen opiskelijoiden keskusjärjestöön: Suomen Ylioppilaskuntien Liittoon (SYL), Suomen Tekniikan Opiskelijoiden Liittoon (STOL) ja ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön (YTHS). SYL:n ja YTHS:n jäseniksi LTKY hyväksyttiin vuoden 1970 alusta lähtien. STOL:n jäseneksi LTKY hyväksyttiin vuoden 1971 alusta lähtien. LTKY liittyi myös Opiskelijoiden Liikuntaliittoon (OLL) vuonna 1972.
Vähävaraisessa LTKY:ssä kuulumista valtakunnallisiin keskusjärjestöihin pohdittiin taloudelliselta kannalta: vuosina 1970 ja 1971 menoarvion mukaan SYL:n ja STOL:n jäsenmaksuihin meni kaksikymmentä prosenttia kaikista menoista. Vuonna 1970 menoarvion loppusumma oli 3600 ja vuonna 1971 6260 markkaa. 1970-luvun aikana keskusteltiin useita kertoja STOL:n jäsenyyden järkevyydestä. Jäsenyyttä kahdessa valtakunnallisessa opiskelijakeskusjärjestössä pidettiin LTKY:lle taloudellisesti liian raskaana. Lisäksi STOL:n organisaatiorakenne koettiin epäoikeudenmukaiseksi, koska Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnalla oli STOL:n liittokokouksissa suuren jäsenmääränsä ansiosta yksinkertainen enemmistö. Omat ongelmansa toi opistotasoisten tekniikan alan koulujen oppilaskuntien jäsenyys samassa liitossa.
Ensimmäisen kerran STOL:n jäsenyydestä äänestettiin edustajistossa marraskuussa 1976. Tuolloin jäsenenä kuitenkin päätettiin pysyä äänin 12-6. Kahden vuoden kuluttua päätettiin jälleen pysyä STOL:n jäsenenä. Vuonna 1979 TKY järjesti jäsenäänestyksen STOL:n jäsenyydestä. LTKY päätti sitoa oman kantansa TKY:n jäsenäänestyksen tulokseen. Lisäksi STOL:n liittokokoukselle asetettiin jäsenmaksukatto. TKY päätti jäsenäänestyksessä pysyä STOL:n jäsenenä, joten LTKY:kaan ei eronnut.
Jo vuonna 1981 STOL:n jäsenyys nousi jälleen keskustelun aiheeksi. STOL esitti tekniikan ylioppilaille 2,50 markan jäsenmaksun korotusta, kun muiden oppilaitosten opiskelijoille korotus olisi ollut vain viisikymmentä penniä. LTKY tuomitsi tämän esityksen, ja vaati - mikäli jäsenmaksua olisi korotettava - prosentuaalisesti samansuuruisia korotuksia kaikille jäsenille.Mikäli jäsenmaksuja tekniikan ylioppilaiden osalta alennettaisiin, LTKY oli valmis luovuttamaan osan liittokokouspaikoistaan muille oppilaskunnille. Samana vuonna 1981 TKY ja Tampereen teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TTKY) pohtivat eroamista liitosta ja LTKY sitoi taas kantansa toisten ylioppilaskuntien päätöksiin. TKY ja TTKY eivät kuitenkaan eronneet.
Ylioppilaskuntien käymät keskustelut ja jäsenäänestykset STOL:n jäsenyydestä saivat liiton tehostamaan toimintaansa. Vuonna 1981 STOL ryhtyi käytännössä auttamaan jäseniään teollisuuden harjoittelupaikkojen hankkimisessa, mikä otettiin LTKY:ssa tyytyväisinä vastaan. Käytännön hyöty ja lisääntynyt valta (LTKY sai edustajan STOL:n hallitukseen) lopettivat keskustelut STOL:n jäsenyyden merkityksestä. Keskusteluissa usein esille noussut, kalliina pidetty kaksoisjäsenyys valtakunnallisissa opiskelijaetujärjestöissä jäi kuitenkin ratkaisematta.
Kaksoisedustukseen palattiin keväällä 1986, jolloin SYL oli antanut tukensa valtion virkamieslakolle. LTKY:ssa reagoitiin lakkotukeen erittäin kielteisesti, lakon katsottiin aiheuttavan opiskelijoille suuria ongelmia. Tekniikan ylioppilas Hannu Siitonen muotoili edustajistossa hyväksytyssä ponnessaan asian seuraavasti:
??SYL on ponnekkaasti ilmaissut tukensa valtion virkamiesten lakkotaistelulle, joka hankaloittaa opiskelemista mm. peruttujen tenttien ja välikokeiden muodossa. Monilla kysymyksessä on valmistumisen viivästyminen tai lainapisteiden saavuttamisen estyminen.?
Virkamieslakko kesti yli kuukauden huhtikuun puolivälistä 1986 alkaen.
Jo vuonna 1979 LTKY:n poliittisten ryhmittymien edustajien palaverissa STOL:n jäsenyydestä oli tuotu esiin, että
??SYL:n toiminta peittää STOL:n toiminnan kaikkien muiden jaostojen osalta kuin työmarkkinajaoston ja korkeakouluvaliokunnan osalta.?
Kääntäen oli siis jo aikaisemmin todettu, että LTKY:n kannalta STOL oli laajempi ja kattavampi järjestö kuin SYL, joka keskittyi pelkästään yhteiskuntasuhteiden hoitamiseen. Vuoden 1986 aikana kaksoisjäsenyys saikin ratkaisunsa. LTKY erosi SYL:n jäsenyydestä vuoden 1987 alusta lähtien. LTKY oli ainoa ylioppilaskunta, joka ei kuulunut SYL:on.
Ennen lopullista eroa SYL:sta LTKY:ssa selvitettiin eron mahdollisesti aiheuttamia seuraamuksia. Selvitysten mukaan YHTS:n palveluiden saamiseen ero ei vaikuttaisi ja opiskelijakortit saatiisiin STOL:n kautta. Opiskelijakortit tilattiinkin jo syksyllä 1986 STOL:n kautta.
Yhteys SYL:on ei kuitenkaan katkennut kokonaan erosta huolimatta. Jo vuonna 1987 SYL:n apua tarvittiin, kun tartuntatautilakiuudistuksessa YTHS:ltä poistettiin oikeus periä pakollista terveydenhoitomaksua. SYL:n suosituksen mukaisesti myös LTKY päätti korottaa omaa jäsenmaksuaan YTHS:n terveydenhoitomaksun verran ja tilata ostopalveluna terveysdenhoidon YTHS:ltä. Terveydenhoitomaksun (lukuvuonna 1987/88 144 markkaa) siirto osaksi LTKY:n jäsenmaksua on ollut suurin yksittäinen jäsenmaksun korotus. Lukuvuonna 1987/88 LTKY:n terveydenhoitomaksulla korotettu jäsenmaksu oli 354 markkaa.
LTKY palasi SYL:n jäseneksi ??myönteistä suhtautumista pyytäen? vuoden 1990 alusta lähtien. Teekkareiden yhteisen ääntenkeskittämisen ansiosta sai LTKY oman edustajansa, Kati Korhosen, SYL:n hallitukseen vuodeksi 1995.
SYL:n jäsenyyteen palaamisen jälkeen STOL:n jäsenyys nousi heti uudelleen arvioitavaksi. Muistiossa ??STOL:n toimintaa LTKY:n näkökulmasta? vuodelta 1991 todettiin, että
??LTKY:n toiminnassa on jo vuosien ajan kiinnitetty huomiota siihen, että voimavarat pitää keskittää tiettyihin asioihin, jotta vuoden aikana voidaan saada jotain merkittävää aikaan. Kahden etujärjestön olemassaolo (SYL ja STOL) on itsessään aiheuttanut korkeakoulu- ja sosiaalisektorille paljon sellaista työtä, jonka tuottoarvo on ollut lähes olematon. LTKY:n on mahdotonta keskittyä toimimaan samanaikaisesti kahdessa liitossa, sillä suurin hyöty liitoista saadaan vasta kun niiden kanssa ollaan todella aktiivisessa yhteistyössä.?
LTKY:n hallitus toikin edustajistolle esityksen erota STOL:sta marraskuussa 1991 sen jälkeen kun TKY, Oulun Teekkariyhdistys ja Kemistklubben vid ?bo Akademi olivat eronneet liiton jäsenyydestä. Edustajisto katsoi kuitenkin äänin 13-2 STOL:n jäsenyyden olevan edelleen tarpeellinen. Vuonna 1991 STOL:n puheenjohtajana oli Pekka Kangas, aikaisempi LTKY:n hallituksen puheenjohtaja.
Vuonna 1991 STOL:n jäseninä oli enää kaksi ylioppilaskuntaa: LTKY ja TTKY. Kun muutkin ylioppilaskunnat olivat eronneet STOL:sta, syyskuussa 1992 LTKY:kin päätti erota liiton jäsenyydestä vuoden 1993 alusta lähtien.
LTKY:n kriittisyyttä keskusjärjestöjä kohtaan osoittaa se, että myös OLL:n jäsenyydestä keskusteltiin vuonna 1991. LTKY on kanavoinut yhteytensä OLL:n urheiluseuransa Parru ry:n kautta. Keskustelu Parrun asemasta ylioppilaskunnan organisaatiossa nosti esille myös OLL:n aseman ja tarpeellisuuden. OLL:n jäsenyyden tarpeellisuudesta äänestettiin edustajistossa myös vuonna 1998. LTKY päätti pysyä OLL:n jäsenenä.
Lappeenrannan teekkarit ovat ottaneet osaa vuonna 1993 Tekniikan akateemisten liitto TEK:ksi sulautuneiden Suomen Teknillisen Seuran (STS) ja Korkeakouluinsinnörien ja arkkitehtien keskusliiton (KAL) opiskelijatoimintaan vuodesta 1977 lähtien. Näin on pyritty saamaan alan opiskelijoiden ääni kuulumaan tekniikan alan työmarkkinapolitiikassa.
TEK:n teekkaritoiminnan kautta alan ylioppilaskunnat ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa. Aikaisemmin STOL:n kautta hoidetut tehtävät ovat osin siirtyneet TEKiin. Vuoden 1997 toimintakertomuksessa kuvataan, että
??Teekkaritoiminnan painopiste oli harjoitteluasioissa. Teekkarin Työkirja tehtiin viidennen kerran. Harjoitteluoppaasta ja Valmistuvan oppaasta otettiin päivitetyt lisäpainokset. Harjoittelukyselyn ja yleisen ansiokehityksen perusteella uusittiin harjoittelijapalkkasuositus. Uutena toimintamuotona otettiin käyttöön kesäharjoitteluinfot, jotka saavuttivat suuren suosion. TEKin perinteinen kaikki teekkariylioppilaskunnat kokoava Teekkariseminaari järjestettiin Lahdessa. Teekkarikulttuuria tuettiin mm. toimittamalla uusi painos Teekkarielämää julkaisusta ja tukemalla valtakunnallista sohvakuolemia vastaan suunnattua tempausta. Työelämävalmennusta annettiin järjestämällä "Työelämän pelisäännöt" tilaisuuksia kaikilla korkeakoulupaikkakunnilla 3 5 kertaa. Valmistuville teekkareille järjestettiin todistustenjakotilaisuuksia yhdessä teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien kanssa.?
TEKin 44000 henkilöjäsenestä noin 18000 on opiskelijoita.
Korkeakoulun sijaintipaikka
Nykyisin Skinnarilaa pidetään LTKK:n itseoikeutettuna sijaintipaikkana. Osaltaan toimitilojen sijaitseminen lähiössä on lähentänyt LTKK:n ja LTKY:n hyviä suhteita, mutta ennen Skinnarilaan muuttoa LTKY vastusti koulun vientiä kauaksi keskustasta ja palveluista.
LTKK aloitti toimintansa Lappeenrannan keskustassa tilapäisissä tiloissa, Skinnarilan ensimmäinen rakennusvaihe vihittiin käyttöön vasta huhtikuussa 1975. Ensimmäiselle luennolle syyskuussa 1969 tekniikan ylioppilaat riensivät Saimaan kansalaisopiston tiloihin. Ensimmäisenä lukuvuonna opetusta annettiin lisäksi muun muassa Satamapaviljonkissa. Tekniikan ylioppilaiden määrän kasvaessa luennointiin sopivien tilojen puute oli suuri, opetusta järjestettiin muun muassa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon salissa . Laboratoriotöitä varten saatiin tiloja paikallista yrityksiltä.
1960-luvulla korkeakouluarkkitehtuurissa suosittiin kaupunkien ulkopuolelle rakennettavia kampusalueita. 1970-luvulle tultaessa muoti muuttui ja uudet yliopistotilat pyrittiin rakentamaan kaupunkien keskustoihin osaksi muuta yhteiskuntaa. Jälkimmäistä suuntausta edusti Stuttgartin yliopiston professori, arkkitehti Markelin, joka ehdotti LTKK:n sijoituspaikaksi Lappeenrannan linnoitusta. LTKK:n suunnittelu oli kuitenkin aloitettu jo 1960-luvun alkupuolella, tosin Skinnarila oli tuolloin vielä Lappeen kunnan aluetta. Kuntaliitos oli kuitenkin jo vireillä.
Kaupungin ulkopuolelle sijoitettavien kampusyliopistojen suosiosta kertonee se, että 1960-luvulla myös Helsingin yliopistoa suunniteltiin siirrettäväksi kaupungin ulkopuolelle. Sijoituspaikoiksi ehdotettiin muun muassa Malminkartanoa ja Kivikkoa. Helsingin yliopistoa on sittemmin rakennettu kuitenkin kaupungin keskustaan niin sanotun kortteliyliopiston periaatteella.
LTKY:llä ei voinutkaan olla pitkäjänteistä näkökulmaa LTKK:n sijaintipaikasta. Niinpä sen kanta 1970-luvun alussa muotoutui vallitsevan arkkitehtuurikäsityksen mukaan. Linnoitusalueelle ei LTKY ollut korkeakoulua sijoittamassa alueen pienuuden vuoksi, vaan se esitti sen rakentamista kaupungin välittömään läheisyyteen, jollekin tarpeeksi suurelle alueelle, esimerkiksi Kourulaan. Lausunnossaan LTKY:n hallitus katsoi, että
??Nykyaikaisen korkeakoulun on palveltava koko yhteiskuntaa mahdollisimman tehokkaasti. Rakennukset ja sijainti on suunniteltava siten, että niitä voidaan käyttää muuhunkin kuin opiskeluun. Uskomme, että ainakin tietojenkäsittely- ja laboratoriopalvelukset kelpaisivat ympäristön teollisuuslaitoksille. Tällä tavoin saataisiin tiloista mahdollisimman suuri hyöty.?
LTKK rakennettiin LTKY:n vastalauseista huolimatta Skinnarilaan. Ensimmäisen rakennusvaiheen harjannostajaisissa ylioppilaskunnan edustajana puhunut Kari Partanen toivoi
??paikallisliikenteen tehostamista Skinnarilaan jo syksystä 1974. Näin opiskelijat eivät Skinnarilaan tullessaan tunne samalla joutuneensa eristetyksi keskelle metsää.?
Harjannostajaisissakaan ei siis oltu tyytyväisiä koulun sijaintiin. Myöhemmin LTKY kotiutui Skinnarilaan ja nykyisin erillistä sijaintia pidetään jopa hyvänä yhteishengen syntymisen kannalta. Keskustelut linja-autovuoroista ja opiskelija-alennuksista Lappeenrannan kaupungin ja liikenneyrittäjien kanssa ovat vuosien mittaan muuttuneet rutiiniksi.
Vaa??ankielenä LTKK:n hallinnossa
LTKY kasvoi täysivaltaiseksi ja itsenäiseksi ylioppilaskunnaksi vuonna 1976 ensimmäisen opiskelijapuheenjohtajansa Carl Nelskylän myötä. Oma sisäinen toiminta oli saatu järjestettyä ja toiminnalle alettiin etsiä uusia painopistealueita. Vuoden 1977 toimintasuunnitelmassa, joka pitkälti pohjautui tuona vuonna istuneen hallituksen ohjelmaan, todettiin, että
??Erityisesti tullaan paneutumaan korkeakoulun hallintoa koskeviin kysymyksiin, hallinon koordinointiin ja hallintoasioiden saattamiseen opiskelijoiden käsittelyyn, jotta opiskelijoiden toiminta korkeakoulun hallintotehtävissä tehostuisi ja vastaisi niitä näkemyksiä, joita opiskelijoilla korkeakoulujen hallinnosta on.?
Panostaminen LTKK:n hallintoon tuotti nopeasti tulosta. Huhtikuussa 1977 LTKK:lle valittiin neljäs rehtori, rehtori Niilo Teeren luovuttaessa paikkansa suosiolla seuraajalleen. LTKY pääsi omien edustajiensa kautta osallistumaan valintaan. Toki LTKY:n opiskelijaedustajat olivat olleet valitsemassa toista ja kolmattakin rehtoria, mutta näissä valinnoissa ei syntynyt suurta dramatiikkaa. Rehtorivaaleissa ennakolta oli vahvin ehdokas LTKY:n aikaisempi puheenjohtaja, voimatekniikan professori Pertti Sarkomaa.
Vaalissa vasta teollisuustalouden professoriksi nimitetty Juhani Jaakkola kuitenkin voitti Sarkomaan äänin 9-5. Kuka ketäkin äänesti, siitä ei ole varmaa tietoa jäänyt, mutta - kuten Michelsen kirjoittaa -
??lukuisten spekulaatioiden jälkeen päädyttiin siihen, että ratkaisevat äänet tulivat kahdelta porvarillisia puolueita edustavalta opiskelijajäseneltä.?
Keväällä 1977, jolloin rehtorivaalit käytiin, LTKK:n hallituksen opiskelijajäseninä olivat Esa Kankaanpää, Ilkka Haveri, Hannu Tynkkynen ja Tuomo Rönkkö. Kankaanpää (energiatekniikka, vuosikurssi N), Haveri (tuotantotalous III) ja Tynkkynen (ente II) oli valittu edustajistoon Porvareiden ja riippumattomien listalta. Rönkkö (tuta III) edusti sosialidemokraatteja.
Jaakkolan ja Sarkomaan välillä tehty valinta oli samalla korkeakoulun linjavalinta. Jaakkola halusi jatkaa edellisten rehtoreiden, Erkki Kinnusen ja Niilo Teeren, aloittamaa työtä teknis-taloudellisen yliopiston puolesta. Sarkomaa ajoi etenkin oman alansa kehittämistä, mikä maailmanlaajuisen energiakriisin aikana oli ymmärrettävä ratkaisu. LTKY oli aikaisemmin ilmoittanut tukevansa Lappeenrannassa asuvaa rehtoria, ??matkalaukkuopettajien? ei katsottu sitoutuneen tehtäviinsä riittävästi. Sarkomaa asui Lappeenrannassa, mutta lahtelainen Jaakkola voitti silti. Mikäli LTKY:n edustajat olisivat äänestäneet oletetusti, äänten mennessä tasan olisi uusi rehtori valittu arvalla. Jaakkola on valittu lukuisia kertoja uudestaan toimeensa, ja hänen toimikautensa LTKK:n rehtorina jatkui aina syksyyn 1998 saakka.
Vaikka LTKY:n jäsenet pääsivät vaa??ankielenä ratkaisemaan koulun tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävän asian, vuoden 1977 toimintakertomuksessa todetaan, että ??korkeakoulupolitiikan osalta ei tavoitteita kuitenkaan täysin saavutettu...?.
Ylioppilaskunta on omalta osaltaan pyrkinyt tekemään rehtorinvaaleista avoimemman tapahtuman. Se on järjestänyt vuodesta 1980 lähtien vaalipaneeleja, joissa mukaan ilmoittautuneilta ehdokkailta on kysytty muun muassa koulun kehittämisestä ja opiskelijoiden aseman turvaamisesta. Viimeksi vaalipaneeli järjestettiin 18.3.1998, jolloin ylioppilaskunnan puolesta Saku Laapio tenttasi Jaakkolan seuraajaehdokkaita. Huhtikuun alussa pidetyssä vaalikokouksessa uudeksi rehtoriksi valittiin selvin äänin sovelletun matematiikan professori Markku Lukka. Vaalikollegion 63 jäsenestä 16 oli opiskelijoita.
Edustajiston istuntokausi
Ylioppilaskunnan omassa hallinnossa eniten keskustelua vuosien varrella on herättänyt edustajiston koko ja toimikauden pituus. LTKY:ssä, toisin kuin useimmissa muissa ylioppilaskunnissa, edustajiston toimikauden pituus on edelleen yksi vuosi.
Keväällä 1976 SYL antoi suosituksen siirtymisestä kaksivuotisiin edustajistokausiin. Istuntokauden pituudesta onkin tuosta lähtien Lappeenrannassakin keskusteltu paljon, mutta käytännön toimet ovat jääneet vähäisiksi. Vastauksessaan SYL:lle tammikuussa 1977 LTKY totesi kaksivuotisuudesta seuraavaa:
??LTKY:ssä on periaatteessa täysin mahdollista siirtyä vuoden 1977 vaalien yhteydessä kaksivuotiseen toimikauteen. LTKY:n hallitus suhtautuu kuitenkin LTKY:n osalta erittäin varauksellisesti ko. muutokseen yo-kunnan toiminnassa. Kaksivuotisuuden haittana LTKY:n hallitus näkee ensimmäisen vuosikurssin aseman vaalien välivuosina, jolloin heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa yo-kunnan hallintoon. Vanhimman vuosikurssin poisjäänti kaksivuotisista toimista aiheuttaa pienessä korkeakoulussa varsin tuntuvaa resurssipulaa ja hallitus pitääkin esim. kaksivuotisen hallituksen kokoamista LTKY:ssä lähes mahdottomana.?
Vuonna 1982 edustajistossa todettiin, että ??ei ole syytä ruveta toimenpiteisiin? toimikauden muuttamiseksi. Viimeksi kaksivuotiseen edustajistokauteen siirtymistä selvitettiin vuonna 1990:
??Pohdiskelun jälkeen päädyimme 31-jäseniseen 2-vuotiseen ja 2-osaiseen muotoon, jota pidimme parhaana ja aloimme kehittää sääntömuutosehdotukseksi. Sääntöjä kirjoitettaessamme ja hallituksen kokouksessa pohdittaessa huomasimme kuitenkin, että esitetty malli on erittäin monimutkainen toteuttaa käytännössä. Suuriksi ongelmakohdiksi muodostuvat mm. varamiesjärjestelmä, osallistuminen vaaleihin sekä hallituksen jäsenten siirtyminen takaisin edustajistoon. Koska esitetty edustajistomuoto ei ollutkaan hyvä, olemme nyt takaisin lähtökuopissa. LTKY:n hallituksen kanta on nyt 1-vuotisen edustajiston säilyttäminen.?
Opiskelijoiden vaihtuvuus on ollut suurin este edustajistokauden pidentämiselle. Koska vaaleissa edustajistoon valituiksi on yleensä tullut jo opintojensa loppuvaiheessa olevia opiskelijoita, vaihtuvuus yksivuotisessakin edustajistossa on ollut kohtalaisen suurta. Kaksi vuotta istuvassa edustajistossa varamiehet luultavasti loppuisivat, ja toisena vuotena jouduttaisiin järjestämään täydennysvaalit. Näin vaalit joka tapauksessa olisi järjestettävä joka vuosi. Edustajistoa koskevaa säännöstöä ei ole juurikaan muutettu. Suurin muutos - jos kokoustekniikkaa koskevia muutoksia ei oteta huomioon - tapahtui vuonna 1977, kun edustajiston jäsenmäärä nostettiin 30:stä 31:en.
Edustajiston ryhmittymät
Lappeenrannan tekniikan ylioppilaat ovat suosineet edustajistovaaleissa erilaisia sitoutumattomia ryhmittymiä. Poliittisia tunnuksia on toki käytetty, mutta niiden näkyvä käyttö jäi 1980-luvulla. Ensimmäiset edustajistovaalit antoivat kuvaa myös tulevasta kehityksestä. Porvareiden ja riippumattomien vaaliliitto säilytti merkittävän asemansa. Osaltaan sen menestyksen takana oli lähes kaikkien halukkaiden ottaminen ehdokkaiksi, monissa vaaleissa heillä oli kaksi vaaliliittoa, A ja B.
Vasemmiston yhteinen yleisdemokraattinen rintama esiintyi esimmäisten vaalien jälkeen vain kerran, vuoden 1974 vaaleissa. Lokakuussa 1973 järjestettyihin toisiin edustajiston vaaleihin tarkoitetut YD-rintaman vaalilistat myöhästyivät ehdokasasettelusta, joten vaalilautakunta hylkäsi ne. Vaalit käytiin lähes sopuvaaleina, sillä 32:sta ehdokkaasta 30 valittiin edustajistoon. Hallitusneuvotteluiden jälkeen kaikki ehdolla olleet pääsivät edustajistoon. Itse asissa edustajisto jäi ??ministerien? valinnan jälkeen vajaalukuiseksi (LTKY:n sääntöjen mukaan hallituksen jäsen ei voi olla samaan aikaan edustajiston jäsen). Täydennysvaaleja ei kuitenkaan järjestetty. Lukuvuoden 1973/74 aikana myös ensimmäiset teekkarit valmistuivat. Valmistuneiden joukossa ei tosin ollut edustajiston jäseniä.
Yleisdemokraattinen rintama jakaantui vuoden 1975 vaaleissa sosialidemokraattien ja äärivasemmiston ryhmittymien vaaliliitoiksi. Vuonna 1976 istuneen edustajiston koostumus oli seuraava:
Porvaristo ja riippumattomat 17
Sosialidemokraatit 6
Keskusta 5
Kommunistit 2
Epäpoliittisia ryhmittymiä 1970-luvun puolivälin jälkeen ei ollut vaaleissa muutamiin vuosiin. Osaltaan tähän vaikutti ??epäpoliitikko? Elmer Häkkisen valmistuminen lukuvuonna 1975/76 ja Jorma ??Köntsä? Könösen joutuminen hankalaan asemaan ylioppilaskunnan ohjelmavastaavan virassa vuonna 1973. Könönen ilmoitti eronpyynnössään ymmärtävänsä
??hyvin, että poliittisoituneessa vakavastiottavien ylioppilaskunnassa myös eri virkojen tulee olla poliittisoituneita. Samoin on oikein, ettei näin pienellä mielipidesuunnalla kuin Hoilaa Hoilaa saa olla sitä valtaa kun sillä on tähän asti ollut. Siksi olenkin valmis vapaaehtoisesti eroamaan.?
??Hoilaa Hoilaa? oli sen vaaliliiton nimi, josta Könönen valittiin edustajistoon.
1980-luvulle tultaessa edustajiston ryhmittymien määrä kasvoi. Vuonna 1980 edustajistossa oli edustettuna kuusi ryhmää, joista kaksi oli poliittisesti sitoutumattomia.
Oikeistoteekkarit ja riippumattomat 18
Ekstrat 5
Sosialidemokraatit 3
Kommunistit ja kansandemokraatit 2
Keskusta 2
Liberaalit 1
Suurimman ryhmittymän - Oikeistoteekkarien - ilmoitus poliittisesta sitoutumattomuudesta aiheutti paikallisille journalisteille päänvaivaa. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa joulukuussa 1985 toimittaja kirjoitti, että
??Oikeistoteekkarit tosin edustavat ainakin nimestään päätellen poliittista, joskaan ei puoluepoliittista suuntausta.?
Toimittaja oli kyllä osittain oikeassa. Oikeistoteekkareiden ryhmässä toimi myös paikallisen Tuhatkunnan osaston, Etelä-Saimaan Opiskelevien Porvarien (ESOP), jäseniä.
Vuosina 1979-1981 edustajistossa vaikuttanut epäpoliittinen ryhmä Ekstrat oli aikanaan Suomen suurin lajissaan. Sitoutumattomuus ja puolueista riippumattomuuden korostaminen saivat siis vastakaikua LTKY:n jäsenistössä. Myöhemmin tämä sama suuntaus levisi myös muihin ylioppilaskuntiin.
ESOP:n vuonna 1979 Aalefissa julkaistusta ydinvoiman puolesta puhuvasta kannanotosta alkoi pitkä, vuosia kestänyt keskustelu LTKY:ssä. Keskustelu poiki myös Pehmeä teknologia -ryhmän, joka sai edustajistoon yhden jäsenensä vuonna 1982.
Vuoteen 1985 tultaessa edustajiston koostumus oli muuttunut suuresti. Poliittiset puolueet olivat edustajistosta kadonneet. Kommunistit ja kansandemokraatit ja keskustaopiskelijat istuivat edustajistossa viimeisen kerran vuonna 1981. Liberaalit olivat edustettuina LTKY:n korkeinta valtaa edustavassa kokouksessa Vapaamielisten Liittona vuonna 1982. Viimeiseksi poliittiseksi ryhmäksi jäänyt sosialidemokraatit ei osallistunut enää vuoden 1984 vaaleihin. Niinpä vuonna 1985 edustajistossa istui vain neljä erilaista sitoutumatonta ryhmittymää:
Oikeistoteekkarit ja riippumattomat 16
Musta Lista 9
Raittiuden ja solidaarisuuden valaliitto 3
Keskikehonrakentajat 3
Merkittävä muutos edustajistossa tapahtui vaaleissa 1985. Oikeistoteekkarit ja riippumattomat menettivät ensimmäisen kerran suurimman ryhmän asemansa edustajistossa. Uutena ryhmittymänä mukaan tullut Wanhojen Herrojen walaliitto (WHO) sai 12 paikkaa Oikeistoteekkareiden saadessa ainoastaan kymmenen. Sitoutumattomien ryhmien ja/tai niiden nimien vaihtuvuus oli suurta. Esimerkiksi vuoden 1985 vaaleissa oli mukana ainoastaan yksi ryhmä (OTR), joka istui edustajistossa. Oikeistoteekkarit saivat suurimman ryhmän tittelin takaisin seuraavissa vaaleissa 1986, kun WHO luopui ehdokkuudesta. Oikeistoteekkarit ryhmittymäkin katosi LTKY:n ??puoluekartasta? vuonna 1987. Vuonna 1988 edustajistossa oli vuoteen 1985 verrattuna täysin uudet nimet:
Teekkareiden Raittiusliitto 8
Laatupiiri 6
Teekkarit Oikealla Paikalla 5
Veripalvelu 4
Skinnarilan hovin pyöreät ritarit 4
Hiton Hyvä Vaihtoehto 2
Oman Edun Tavoittelijat 2
1990-luvulla yksi puolue palasi edustajistoon. Vuonna 1991 toimintaansa aktivoinut Etelä-Saimaan Opiskelevat Porvarit saivat vaaliliittonsa Oivallinen Vaihtoehto kautta suurimman ryhmittymän paikan. 1990-luvulle on ollut tyypillistä myös yksittäisten ehdokkaisen vaalilistojen kerääminen ja suosio. Esimerkiksi vuoden 1994 vaaleissa suurimman äänimäärän (69) sai yksittäisellä listalla ehdokkaana ollut Saku Laapio. Vuonna 1995 edustajistossa oli edustettuna neljä ryhmää:
Neon Tusina 9
Vapaata pudotusta Moskovan yllä 8
Oivallinen Vaihtoehto 6
Pomppeaigegtlaaeex 5
Saku Laapion lisäksi yksittäisiltä listoilta oli edustajistoon vuodeksi 1995 valittu Jaakko Akkanen ja Tomi Suurnäkki.
Edustajistovaalien äänestysprosentit ovat vuodesta 1973 lähtien tasaisesti laskeneet. Silti LTKY:ssä äänestysaktiivisuus on ollut koko maan vilkkaimpia. Kun ensimmäisissä edustajistovaaleissa lähes kaikki jäsenet äänestivät, äänesti 1980-luvulla keskimäärin puolet ja 1990-luvulla enää joka kolmas teekkari. Alimmillaan äänestysprosentti oli vuoden 1995 vaaleissa, joissa vain 24.9 prosenttia äänioikeutetuista käytti mahdollisuuttaan. Kauppatieteen ylioppilaat ovat olleet 1990-luvulla aktiivisimpia äänestäjiä, heidän äänestysvilkkautensa on noussut jopa 80 prosenttiin. Kyltereiden aktiivisuuden taustalla oli omat Neon -ehdokaslistat. Myös kemiantekniikan opiskelijat olivat muita aktiivisempia äänestäjiä 1980-luvulla, kun heillä oli oma ehdokaslistansa vaaleissa.
Hallitukset
LTKY ensimmäisissä hallituksissa asiat ratkaistiin keskusteluin ja yhteisellä valmistelulla. Kun vuonna 1973 siirryttiin edustajistovaalien pohjalta valittuihin enemmistöhallituksiin, jatkettiin alkuvuosien työskentelykäytäntöä. Lisääntyneiden tehtävien ja jäsenmäärän vuoksi yhteinen valmistelu ei enää kuitenkaan ajanut tarkoitustaan. Hallituksessa siirryttiin vuonna 1976 ??salkkujakoon?, jossa kukin ??ministeri?? vastasi oman osa-alueensa esittelystä muulle hallitukselle. Vuonna 1976 hallituksessa olikin puheenjohtaja, tiedotus-, sosiaali-, opinto-, talous- ja kulttuuri- ja ulkoasianministerit.
Vastuualueiden jakaminen hallituksen jäsenten kesken todettiin toimivaksi järjestelyksi. Tosin ??ministeri? -nimikkeet - jotka tosin aina pidettiin lainausmerkeissä - herättivät jäsenistössä tiettyä hilpeyttä, joten vuonna 1978 siirryttiin ??vastaava? -nimikkeiden käyttöön. Vuonna 1978 siirryttiin hallitusten muodostamisessa myös laajapohjaisuuteen: enemmistöhallitusten ajasta meni suuri osa opposition ponsiin vastaamiseen. Laajapohjaisuudella päästiinkin turhista ponsiehdotuksista eroon. Ensimmäisessä laajapohjaisessa hallituksessa olivat edustettuina myös kommunistit, tosin heidän kulttuurivastaavansa erosi hallituksesta kesken kauden.
1980-luvun alun jälkeen edustajistossa on harvemmin ollut ryhmittymiä, joilla olisi ollut ehdoton enemmistö tukenaan. Niinpä hallitukset ovat olleet suurimpien ryhmittymien koalitioita. Eri alojen vastaavia hallitukseen on nimetty tarpeen mukaan. Hallituksessa on ollut puheenjohtajan lisäksi yleensä sosiaali- ja korkeakouluvastaavat. Suuria projekteja varten on nimetty omia vastaavia: esimerkiksi vuonna 1993 Mika Alitalo oli hallituksessa ylioppilastalovastaava. Hallituksen jäsenten lukumäärää korotettiin kuudesta seitsemään vuonna 1993 ja edelleen kahdeksaan vuonna 1996.
Lähde: "Mitä teekkarit eilen... Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta 1969-1999
|
|