|
|
|
|
Mitä edustajisto tekee?
Edustajisto tekee päätökset rahan käytöstä ja päättää ylioppilaskunnan toiminnan linjoista.
Edustajiston tehtävä on myös valvoa tarkasti, että hallitus ja sihteeristö tekevät oikeita asioita oikeilla määrillä rahaa ja tarvittaessa puuttua, mikäli näin ei ole.
Edustajiston jäsenet ja varajäsenet osallistuvat myös erilaisiin valiokuntiin ja sitä kautta ovat mukana ylioppilaskunnan toiminnassa.
Lisäksi edustajiston jäsenillä on mahdollisuus tuoda mikä tahansa pienempikin asia käsittelyyn edustajiston kokoukseen.
Edustajiston toimintaan on kenen tahansa helppo lähteä mukaan. Kaikkeen annetaan tarvittava koulutus. Riittää, että olet motivoitunut osallistumaan toimintaan aktiivisesti!
|
|
|
|
|