Yliopistolakiuudistuksen suunta on oikea



Yliopistolakiuudistus menee pian eduskunnan käsiteltäväksi. Lain vastustajat
ovat järjestäneet viime hetkillä mielenilmauksia ympäri Suomea. Myös lehtien
palstat ovat täyttyneet kriittisistä kannanotoista. Valmistelua syytetään
nopeaksi ja epädemokraattiseksi. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa.

Yliopistolaitoksen kokonaisuudistus, joka käsittää yliopistojen
rahoitusmallin ja hallinnon muutoksen, on laitettu vireille vuonna 2005. Jo
tuolloin prosessin tavoitteet olivat selkeät: lisätään yliopistojen
taloudellista vastuuta omasta toiminnastaan ja tuodaan yliopistojen
hallintoon laajempaa yhteiskunnallista näkemystä lisäämällä yliopistojen
hallituksissa olevien yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten määrää.

Viime syksynä toteutettiin lausuntokierros, jossa yli 160 asianosaista
tahoa, mukaan lukien opiskelijat, lausui mielipiteensä lain sisällöstä.

Yliopistouudistus ei ole hätiköity, perusteeton tai yliopistojen autonomiaa
uhkaava, etenkin kun se on lähtöisin yliopistojen omasta tahdosta. Uusi
yliopistolaki säätelee konkreettisesti yliopistojen hallitusten kokoonpanoa
ja niiden jäsenten valintatapaa. Muilta osilta kyse on puitelaista, joka
jättää jokaisen yliopiston päätettäväksi, miten se haluaa hallintonsa
järjestää.

Julkisoikeudellisissa yliopistoissa yliopistoyhteisön jäsenet valitsevat
itse hallituksensa ulkopuoliset jäsenet. Säätiöyliopistoissa puolestaan on
lähdetty siitä, ettei paras mahdollinen hallitus synny erilaisten eturyhmien
voimatasapainosta vaan siitä, että koko hallitus on sitoutunut edistämään
koko yliopistoyhteisön etua.

Kokonaisuudessaan yliopistolakiuudistus on merkittävä edistysaskel. Laki ei
ole aukoton, mutta suunta on oikea. Suomen yliopistolaitos kaipaa muutosta
ja ulkopuolista näkemystä tullakseen kansainvälisesti kilpailukykyiseksi
sekä palvellakseen paremmin yksilöitä, yhteiskuntaa ja tiedettä.


Tytti Bruce, Hallituksen puheenjohtaja
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Mari Mäki, Hallituksen puheenjohtaja
Lapin yliopiston ylioppilaskunta

Ville Impiö, Hallituksen puheenjohtaja
Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Matti Parpala, Hallituksen puheenjohtaja
Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta

Laura Suutari, Hallituksen puheenjohtaja
Vaasan yliopiston ylioppilaskunta

Veli-Matti Lammentausta, Hallituksen puheenjohtaja
Kuopion yliopiston ylioppilaskunta

Markus Heimonen, Hallituksen puheenjohtaja
Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta

Kimmo O. Virtanen, Hallituksen puheenjohtaja
Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta

Pontus Westerback, Hallituksen puheenjohtaja
Svenska Handelshögskolans Studentkår

Sivun alkuun
Osoite: Laserkatu 10, 53850 Lappeenranta | Y-tunnus: 0225936-6 | | Pankkiyhteydet: Nordea 109130-310351