Lappeenrantaan yhteinen kampusalue



KANNANOTTO
Lappeenrannassa 4.2.2009

Yhteinen kampus erinomainen idea

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta (LTKY) ja Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (SAIKO) suhtautuvat erittäin positiivisesti ajatukseen Saimaan ammattikorkeakoulun Lappeenrannan toimipisteiden siirtämisestä Skinnarilan yliopistokampuksen yhteyteen.

Laadukas opetus ja tutkimus vaativat riittävästi rahaa, eikä sitä ole varaa hukata päällekkäisiin toimintoihin. Eri paikoissa sijaitsevat korkeakoulut tarvitsevat esimerkiksi omat kirjastonsa ja ATK-palvelunsa. Lisäksi erityisesti tekniikan opetus ja tutkimus vaativat nykyaikaisia laboratorioita ja kalliita laitteita. Juuri näissä asioissa yhteistyö oppilaitosten välillä olisikin äärimmäisen tärkeää. Sijainti samalla
kampuksella mahdollistaisi tilojen tehokkaan käytön ja säästäisi rahaa opetukseen ja tutkimukseen.

Tasokkaamman opetuksen lisäksi muutos merkitsisi opiskelijalle parempia palveluita. Esimerkiksi monipuolinen tieteellinen kirjasto ja mahdollisuus laajempaan kielten opiskeluun olisivat välittömiä hyötyjä opiskelijalle. Suurempi opiskelijajoukko tiiviillä kampuksella mahdollistaisi myös opiskelijoille tärkeiden palveluiden, kuten
liikuntapalveluiden, keskittämisen kampukselle. ”Kulku keskustan ja Skinnarilan välillä puolestaan on helposti turvattavissa toimivalla ja edullisella julkisella liikenteellä.” SAIKO:n hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen näpäyttää.

Koko Etelä-Karjalan kannalta muutos lisäisi ennen kaikkea alueen houkuttelevuutta elinkeinoelämän silmissä, kun sekä yliopiston edustama tieteellinen että ammattikorkeakoulun edustama soveltava osaaminen löytyisivät saman katon alta. ”Mikä olisikaan yritykselle houkuttelevampaa kuin osaamiskeskus, jossa uudet tieteelliset innovaatiot pystytään jalostamaan suoraan käytännön ratkaisuiksi” LTKY:n hallituksen puheenjohtaja Tytti Bruce toteaa. Mahdollisuudet Skinnarilassa sijaitsevan teknologiakeskuksen laajentamiseksi koko Kaakkois-Suomen osaamiskeskittymäksi ovat huomattavat.

Kuten muutoksiin aina, myös tähän liittyy kysymyksiä, joihin on löydettävä vastaukset. Tyhjilleen jääville tiloille on löydettävä korvaavaa käyttöä ja opiskelijoiden asumiseen sekä terveydenhuoltoon liittyvät kysymyksen on ratkaistava. Nyt hyvin alkaneella kaupungin ja oppilaitosten yhteistyöllä näihin kaikkiin on kuitenkin varmasti löydettävissä ratkaisut. Tärkeää on muistaa myös, että muutto ei tarkoita oppilaitosten yhdistymistä vaan tulevaisuudessakin molemmat oppilaitokset toimisivat omina yksiköinään saman katon alla.

Korkeakoulut ja kaupunki ovat yhteistyössä tehneet rohkean avauksen. ”Nyt on aika katsoa avoimina tulevaisuuteen. Muutoksen hyödyt ovat joka tapauksessa kiistattomat.” Bruce ja Räsänen linjaavat.

Lisätietoja:

Tytti Bruce
hallituksen puheenjohtaja
Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta
p. 044 293 8811

Joona Räsänen
hallituksen puheenjohtaja
Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta
p. 044 033 8698

Sivun alkuun
Osoite: Laserkatu 10, 53850 Lappeenranta | Y-tunnus: 0225936-6 | | Pankkiyhteydet: Nordea 109130-310351