”Maailman pienimmän korkeakoulun ylioppilaskunta”

Opetus Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa alkoi syyskuussa 1969. 1950- ja 1960-luvuilla Lappeenrantaan suunniteltiin Itä-Suomen yliopistoa, joka kuitenkin hajasijoitettiin kolmelle eri paikkakunnalle, Lappeenrannan lisäksi Kuopioon ja Joensuuhun. Etelä-Karjalaan opetettaviksi aineiksi sijoitettiin teknilliset tieteet. Vuoksen- ja Kymenlaaksojen alueella oli paljon metalli- ja puunjalostusteollisuutta, joten Lappeenrannassa oltiin tyytyväisiä tähän kompromissiin. Kuopioon sijoitettiin lääke- ja hammaslääketiede ja Joensuuhun humanistinen ja luonnontieteellinen opetus.

Lukuvuodeksi 1969/70 Lappeenrannan teknilliseen korkeakouluun kolmelle eri opintosuunnalle hyväksyttiin 47 opiskelijaa, joista 39 aloitti opintonsa samana syksynä. ”Maailman pienimpään korkeakouluun” – kuten LTKK:ta kutsuttiin ylioppilaskunnan ensimmäisessä vuosikirjassa – koneinsinööriosastoon valitut ylioppilaat oli otettu opiskelemaan koneenrakennuksen (17 oppilasta), voimatekniikan (15) ja talousinsinööriopintosuunnille (15).

LTKK:ssa opintonsa aloittaneet ylioppilaat olivat pääosin kotoisin Itä-Suomen teollisuuspaikkakunnilta. Imatralaisia aloittaneissa oli eniten, kuusi miestä. Lappeenrantalaisia oli viisi, joutsenolaisia kolme ja Kouvolasta, Kotkasta ja Kuusankoskelta kustakin oli kaksi oppilasta. Kaukaisimmat oppilaat olivat etelässä Helsingistä, lännessa Harjavallasta, pohjoisessa Tervolasta ja idässä Pyhäselältä (nykyisin osa Joensuuta). Tuolloin opintonsa aloittaneista ainoastaan yksi oli nainen.


1. Luku: Organisaation kehittyminen

Opintotukilautakuntaan kolme ylioppilaskunnan jäsentä

LTKK:n opintotukilautakunnan perustaminen oli alkusysäyksenä ylioppilaskunnan perustamiselle. Kun lautakuntaa perustettiin, havaittiin, että siihen tulee kuulua kolme ylioppilaskunnan nimeämää jäsentä.”Minkä ylioppilaskunnan?” kysyivät tekniikan ylioppilaat. Sellainen olisi siis ensin perustettava.

Ylioppilaskunta on lain velvoittama osa yliopistolaitosta. Kussakin yliopistossa tulee olla kaikkien perustutkintoa opiskelevien muodostama ylioppilaskunta. Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntaan kuuluivat lukuvuonna 1969/70 siis kaikki opintonsa aloittaneet 39 tekniikan ylioppilasta. LTKK:n toiminnan aloittamisesta ja väliaikaisesta hallinnosta annetun asetuksen mukaan ylioppilaskunnan perustavan kokouksen kutsuisi koolle LTKK:n rehtori.

Ensimmäisen kerran ylioppilaskunta kokoontui virallisesti syyskuun 25. päivä 1969 kello 18.15 Satamapaviljongin luentosalissa. Likimäärin kaikki tekniikan ylioppilaista olivat paikalla. Kokouksesta ilmoitti rehtori Immonen sitä edeltäneen luennon alussa – siis puolitoista tuntia ennen kokouksen alkua.Myöhemmin tämä kokoonkutsumistapa herätti närkästystä, etenkin helsinkiläisten ylioppilaspoliitikkojen keskuudessa. Ensimmäisessä ylioppilaskunnan kokouksessa puheenjohtajana oli LTKK:n rehtori Viljo Immonen ja sihteerinä va. korkeakoulusihteeri Arto Oikkonen.

Ensimmäisessä kokouksessa asetettiin kymmenmiehinen ylioppilaskunnan sääntötoimikunta – väliaikainen edustajisto, joka otti Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan (TKY) säännöt työnsä pohjaksi. Ylioppilaslehden mukaan kokouksessa puheenjohtajana toiminut rehtori Viljo Immonen pyrki nimittämään mieleisensä hallituksen ylioppilaskunnalle. Hän ehdotti hallituksen puheenjohtajan ja jäsenet ja oli jo nuijimassa päätöstä pöytään. Kokouksen toimesta tämä kuitenkin estettiin ja nimitettiin väliaikainen toimikunta valmistelemaan sääntöjä.
Immosen allekirjoittamassa kokouksen pöytäkirjassa puhutaan ainoastaan vilkkaasta keskustelusta. Toimikunnan jäseniksi valittiin Lauri Suominen (talousinsinööriopintosuunta), Iikka Ahonen (koneenrakennuksen opintosuunta), Kyllikki Koivusaari (ti), Erkki Räsänen (kr), Heikki Hornborg (kr), Jarmo Sillanpää (ti), Pasi Hasu (voimatekniikan opintosuunta), Lasse Koskelainen (vt), Kauno Häkkinen (ti) ja Eero Laitinen (kr).

Kiireellisenä asiana ensimmäisessä kokouksessa käsiteltiin LTKK:hon perustettavaa opintotukilautakuntaa. Taatakseen kaikille yhteiskuntaluokille tasaveroiset taloudelliset mahdollisuudet opiskeluun oli eduskunta päättänyt ensimmäisen kerran lisätä vuoden 1969 budjettiin määrärahan opintotukea varten. Aluksi opintotukena annettiin korkotuettua lainaa tietyin varallisuusehdoin. Tuen saamiseksi oli oltava todistus oppilaitoksen opintotukilautakunnalta, joten sellaisen perustaminen oli opiskelijoiden kannalta erittäin kiireellinen asia. LTKK:ssa opiskelevat ovat siis koko koulun olemassaolon ajan voineet tarvittaessa, ja tuelle asetetut ehdot täyttäessään, nostaa opintolainaa.

Opintotukeen liittyvien asioiden selvittämistä varten perustettiin oma ryhmä, Opintotuki asiaa valmisteleva lautakunta. Lautakunnan tehtäväksi määriteltiin asian valmistelu siihen saakka, kunnes LTKK:n varsinainen opintotukilautakunta saataisiin säädösten mukaisesti perustettua. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin tekniikan lisensiaatti Anders Diehl ja jäseniksi myös väliaikaiseen edustajistoon kuuluvat Kyllikki Koivusaari, Jarmo Sillanpää, Iikka Ahonen ja Lauri Suominen.

Molempien ensimmäisessä kokouksessa valittujen työryhmien, edustajiston ja opintotukiasiaa valmistelevan lautakunnan, työ sujui ripeästi ja tuloksia esiteltiin yleisessä kokouksessa lokakuun ensimmäisenä päivänä. Tämä kokous oli ensimmäinen, joka pidettiin omin voimin: puheenjohtajana oli Lauri Suominen ja sihteerinä Kyllikki Koivusaari. Yleisen laillisuusperiaatteen mukaisesti korkeakoulun oli vetäydyttävä ylioppilaskunnan hallinnosta, koska ylioppilaskunnalla ei ollut voimassa olevia sääntöjä joiden perusteella LTKK:n henkilökunta tai muut ylioppilaskuntaan kuulumattomat olisivat toimintaan voineet ottaa osaa.

LTKK:n opintotukilautakuntaan äänestyksen jälkeen tulivat ylioppilaskunnan edustajiksi valituiksi Iikka Ahonen, Lauri Suominen ja Kyllikki Koivusaari.

Säännöt herättävät valtakunnallista huomiota

Väliaikainen edustajisto sai ylioppilaskunnan sääntöehdotuksen valmiiksi viidessä päivässä. Yleinen kokous 1. lokakuuta hyväksyi säännöt sillä varauksella, että puhtaaksikirjoitusvaiheessa saatetaan sanamuotoa muuttaa suomenkielen oikeinkirjoituksen mukaiseksi. Puhtaaksikirjoitusta valvomaan valittiin kolme henkilöä. Ensimmäinen sääntöehdotus oli melko samankaltainen kuin Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan säännöt.

LTKY:n tuleva asema korkeakouluun nähden ja ylioppilaskunnan säännöt herättivät laajempaakin kiinnostusta meneillään olleen yliopistojen hallinnonuudistuksen vuoksi. Vuonna 1968 tapahtui niin sanotun uusvasemmistolaisuuden läpimurto: syksyllä vallattiin Helsingissä Vanha ylioppilastalo. Talo liputettiin punaisin lipuin ja banderollit julistivat vallankumousta. Yliopistojen hallintoon vaadittiin mies ja ääni -periaatetta; tämä vaatimus sai kannatusta myös keskustapuolueessa. Merkittävimmän kannatajansa opiskelijoista yliopistojen johtajiksi nostava ajatus sai silloisesta opetusministeri ja puoluejohtaja Johannes Virolaisesta. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta otti mies ja ääni -periaatteen tavoitteekseen suuressa joukkokokouksessa Dipolissa helmikuussa 1969.

Vaikka teknisen alan opetus kuului tuolloin vielä kauppa- ja teollisuusministerin ja -ministeriön alaisuuteen, opetusministerin myötämielisyys yliopistojen hallinnonuudistukselle näkyi LTKK:lle suunnitellussa hallinnossa. Opiskelijat olisi otettava siihen mukaan. Jyväskylän yliopiston hallintojärjestelmämallin mukaisesti opiskelijoille päätettiin antaa kaksi paikkaa korkeakoulun hallituksessa ja osastokollegiossa.

Asetuksen mukaan kauppa- ja teollisuusministeriön tuli vahvistaa LTKY:n säännöt. Siitä huolimatta, että säännöt olivat tehty pitkälti TKY:n sääntöjen mukaisesti, ministeriöstä esitettiin laajoja korjauksia LTKY:lle. Korjaukset perustuivat pääosin siihen, että asetuksessa LTKK:ssa ei oltu määrätty korkeakoulua ylioppilaskunnan valvojaksi toisin kuin asetuksessa Teknillisestä korkeakoulusta. Nämä valvontatehtävät siis lisättiin LTKY:n sääntöihin lukuna IX: Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun tehtävät ylioppilaskunnan valvojana. Vuoden 1970 eduskuntavaalien lähestyessä oli poliittisesti mahdotonta määrätä valvonnasta asetuksella.

Valvontaa koskevissa pykälissä LTKY asetettiin jopa tiukempaan korkeakoulun valvontaan kuin sisarjärjestö TKY. Ylioppilaskunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta oli alistettava korkeakoulun hallituksen vahvistettavaksi ja LTKK:n rehtorilla oli valta kieltää ylioppilaskuntaa käsittelemästä asioita, jotka eivät sovellu ylioppilaskunnan tarkoituksiin. Lisäksi rehtorilla oli oikeus kumota LTKY:n yleisessä kokouksessa tekemä päätös ja korkeakoulun hallituksella oli oikeus puuttua ylioppilaskunnan hallituksen tekemiin päätöksiin.

Ylioppilaskunta käsitteli kauppa- ja teollisuusministeriön muutosehdotuksia jo viidennessä kokouksessaan 28. lokakuuta 1969. Säännöt muutoksineen päätettiin hyväksyä äänin 19-7. Sääntöjen ehdittyä kauppa- ja teollisuusministeriöön pidettiin ylioppilaskunnan varsinainen perustava kokous 31. lokakuuta 1969. Jo ennen valvontavallan luovuttamista LTKY oli valinnut omat edustajansa korkeakoulun hallintoon. Hallitukseen nimettiin Jarmo Sillanpää ja Lauri Suominen. Koneinsinööriosastokollegioon tulivat valituiksi Erkki Räsänen ja Kauno Häkkinen.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) tuomitsi kannanotossaan 10. marraskuuta Kauppa- ja teollisuusministeriön tekemät muutosehdotukset ylioppilaskunnan ensimmäisiin sääntöihin:
Suomen ylioppilaskuntien liitto toteaa, että Kauppa- ja teollisuusministeriö on Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan sääntöjä vahvistaessaan menetellyt Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annetun asetuksen vastaisesti. Sääntöihin nähden kuuluu ministeriölle yksinomaan laillisuus, ei tarkoituksenmukaisuusvalvonta.

SYL toteaa, että pyrkimys alistaa ylioppilaskunnan toiminta korkeakoulun valvontaan ja estää opiskelijoiden vapaa mielipiteenilmaisu ovat yksi osoitus siitä, että yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuva korkeakoulujen sisäisen hallinnon uudistaminen on viipymättä toteutettava. Lappeenrannassa valvontaan suhtauduttiin kuitenkin rauhallisemmin. Tekniikan ylioppilas Heikki Hornborgin mukaan: me emme edes pitäneet mitään lakkokokouksia, koska aivan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kukaan ei niitä kannattanut. Noin pöytäkeskusteluissa asiaa tietysti vähän pohdimme, mutta olemme mielestämme saaneet korkeakoulumme hallinnossa sen verran sanan valtaa ettei ole aihetta napinaan.

Ensimmäiset johtohenkilöt

Perustavassa kokouksessa, jossa oli läsnä 20 jäsentä, valittiin ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi yksimielisesti tekniikan lisensiaatti Heikki Kalli ja varapuheenjohtajaksi DI Markku Nevalainen. Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin myös yksimielisesti tekniikan ylioppilas Lauri Suominen. Hallituksen varapuheenjohtajasta ja jäsenistä jouduttiin äänestämään: varapuheenjohtajaksi 14 äänellä valittiin Iikka Ahonen ja jäseniksi Jarmo Sillanpää (joka hallituksen järjestäytymiskokouksessa valittiin rahastonhoitajaksi) ja Kyllikki Koivusaari (sihteeri). Lehdistötiedotteessaan LTKY kertoi, että Lis. Kalli puolittain pakotettiin tähän luottamustehtävään, joka on paljon suuritöisempi viraka kuin esim. Otaniemen vastaavan verstaan oppilaskunnan puheenjohtajan virka. Puheenjohtajamme tehtäviin nimittäin kuuluu johtaa puhetta yleisessä kokouksessa, joka on edustajiston puuttuessa varsinainen päättävä elin. Arvon lisensiaattimme on tiettävästi onnellisesti naimisissa ja kolmivuotiaan pojan isä. Opetustyönsä ohella hän tekee väitöskirjaansa neutronifysiikasta ja on muutenkin kova poika väittelemään. Lisäksi hän on tunnuksemme aalefin isä.

Dilp. ins. Nevalainen on vielä tätä kirjoitettaessa onnellisen tietämätön osakseen tulleesta kunniasta. Hänen varsinainen toimensa on Kaukaalla ja lisäksi hän opettaa deskistä verstaallamme. Ylioppilaskunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnan vahvisti LTKK:n hallitus Helsingissä pitämässään kokouksessa 19. marraskuuta 1969.

Ylioppilaskunnalle valittiin myös harjoittelusihteeri, jonka tehtäviin kuului yhteydenpito yrityksiin ja mahdollisten harjoittelupaikkojen selvittäminen. Ensimmäiseksi harjoittelusihteeriksi valittiin Iikka Ahonen. Vapaa-aikaa varten ylioppilaskuntaan perustettiin ohjelmatoimikunta. Ensimmäinen ohjelmatoimikunta valittiin marraskuun lopussa 1969 ja siihen jäseniksi valittiin Erkki Räsänen, Lasse Koskelainen, Lasse Frantsi ja Lassi Arminen.

Helmikuussa 1971 hallitusta vahvistettiin tiedotussihteerillä, jonka tehtäviin kuului sekä sisäinen että ulospäin tiedottaminen. Tiedotussihteeriksi valittiin Unto Vesterinen.

Sääntöjen kehitys

Täysin tyytyväisiä ensimmäisiin sääntöihinsä Lappeenrannan tekniikan ylioppilaat eivät olleet, vaikka Kauppa- ja teollisuusministeriön muutokset oli hyväksytty selvällä enemmistöllä. Sääntömuutoksia oli tarkoitus käsitellä jo kolme päivää niiden hyväksymisen jälkeen perustavassa kokouksessa. Ne siirrettiin kuitenkin seuraavaan kokoukseen. Sääntömuutokset aloitettiin rehtorin ja korkeakoulun määräysvallan vähittäisellä purkamisella.

Lukuvuoden 1969/70 aikana sääntöjä muutettiin kaksi kertaa. Ensimmäinen sääntömuutos sujui nopeasti, mutta sen jälkeen muutosesitysten käsittely Kauppa- ja teollisuusministeriössä venyi kuukausiksi ja vuodesta 1972 lähtien opetusministeriössä jopa vuosiksi. Keväällä 1972 toteutettiin hallinnonuudistus, jossa kaikki maassa tapahtuva opetus siirtyi opetusministerin ja -ministeriön hallintaan.

Pikku hiljaa LTKY itsenäistyi LTKK:sta. Vuonna 1971 rehtori enää ohjasi ja neuvoi aikaisemman valvonnan sijasta. Viimein 9.4.1976 Opetusministeriön vahvistamissa säännöissä LTKY itsenäistyi kokonaan omin voimin toimivaksi järjestöksi. LTKK:n valvontaan jäi enää ylioppilaskunnan jäsenmaksujen kantaminen.

LTKY:n itsenäistymiskehitys seurasi valtakunnallista kehitystä. 1970-luvun puoliväliin mennessä suurin osa ylioppilaskunnista sai edustajansa korkeakoulujensa hallintoon ja niiden asema opiskelijoiden etujärjestönä vakiintui. Paras tulos saavutettiin yhteistyöllä ja pienten askeleiden politiikalla. Jyrkkä kantojen määrittely tukehdutti kehityksen kokonaan: Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta sai edustajansa TKK:n hallintoon vasta vuonna 1987.

Yleisistä kokouksista edustajistoon

Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan ensimmäiset säännöt poikkesivat Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan säännöistä yhdessä merkittävässä kohdassa: LTKY:an ei perustettu edustajistoa, vaan hallituksen esitykset tuotiin yleisen kokouksen hyväksyttäviksi. LTKY:n myöhempää kehitystä tämä pykälä jarrutti. Yleinen kokous oli laillinen ja päätösvaltainen, jos kolmasosa jäsenistöstä oli paikalla. Jo toisena lukuvuonna 1971/72 oli hankaluuksia saada paikalle 43 tekniikan ylioppilasta. Lukuvuonna 1972/73 vaadittua 60 jäsenen kolmasosaa ei saatu kertaakaan koolle. Laillisia päätöksiä ei saatu tehtyä ja Opetusministeriössä tarkastettavana olleet uudet säännöt antoivat odottaa itseään.

Oman vaikeutensa toi korkeakoulun hallituksen kanta ylioppilaskunnan jäsenmäärästä. Sen mukaan kaikki kouluun hyväksytyt olivat LTKY:n jäseniä riippumatta siitä, aloittivatko he opintonsa tai ei. LTKY:n tulkinta pelkästään sisäänkirjoittautuneiden ja jäsenmaksunsa maksaneiden jäsenyydestä kumottiin LTKK:n hallituksessa marraskuussa 1970.

Ensimmäisen edustajiston valintaan päästiin maaliskuussa 1973. Edustajistovaalit mahdollistaneet säännöt Opetusministeriö oli virallisesti vahvistanut viikkoa aikaisemmin. Vaaleihin panostettiin paljon, sillä vajaalukuisina pidetyissä yleisissä kokouksissa LTKY:n poliittinen tilanne oli hämärtynyt. Tilannetta kärjisti valtakunnallinen luentolakko 28. marraskuuta 1972 mies ja ääni -hallintoperiaatteen vauhdittamiseksi. Samaan aikaan myös LTKK oli opetusministeriöstä johdetussa poliittisessa pyörityksessä: koululle nimitettiin uusi rehtori entistä erottamatta!

Taistolaisten masinoima luentolakko epäonnistui pahasti. LTKY:n hallitus kieltäytyi osallistumasta lakkoon. Lappeenrannan Opiskelevat Sosialistit raportoivat tapahtumista seuraavasti: Vastoin SYL:n ylioppilaskunnille antamaa kehoitusta osallistua opiskelijoiden demokraattisia oikeuksia ajavaan hallinnonuudistuslakkoon, päätti LTKY:n hallitus äänin 2-2 puheenjohtajan äänen ratkaistessa tuomita julkilausumassaan opiskelijoiden taistelun oikeuksiensa puolesta äärivasemmistolaiseksi toiminnaksi, ja kehoittaa jäseniään lakkorikkureiksi. Tätä päätöstä vastustivat hallituksen jäsenet Hilkka Piepponen ja Pekka Nurkkala.

Porvarien ja riippumattomien edustajana ensimmäiseen edustajistoon valittu ja maltillisen kannan ottaneen hallituksen puheenjohtaja Heikki Hornborg kuvasi keväällä 1973 LTKY:n lähihistoriaa seuraavasti: Demokratia ja demokratisointi – aatteet, jotka ovat olleet vallalla opiskelijaelämässä ympäri maailmaa saaden ajoittain komouksellisiakin piirteitä, ovat ulottuneet Suomeenkin, tosin huomattavasti laimentuneina. Tällöin politiikka tunkeutui ylioppilaskuntiin katkaisten rauhallisen – tosin hyvin hitaan – kehityskulun. Juuri noihin aikoihin aloitti ylioppilaskuntamme toimintansa ja tuoreet tekniikan ylioppilaat joutuivat heti mukaan toimintaan, jossa yllytykset ja epäluulojen lietsomiset olivat tavanomaisia hyökkäyskeinoja. Onneksemme havaitsimme, että jos kumartaa vasemmalle niin kääntää samalla selkänsä oikealle, ja niinpä seisoimmekin omilla heiveröisillä jaloillamme selkä tiukasti suorana. Sitä paitsi Lappeenrannan teekkareilla oli maassamme prosentuaalisesti suurin edustus korkeakoulun hallintoelimissä, joten meillä ei ollut aihetta ryhtyä minkäänlaisiin mielenosoituksiin. Hornborgin kanta sai ylioppilaskunnalta myös suoran kannatuksen: hän sai suurimman henkilökohtaisen äänimäärän edustajistovaaleissa.

Ensimmäisissä edustajistovaaleissa 12.-13.3.1972 äänestettiin todella vilkkaasti. äänestysprosentti nousi peräti 91,4 prosenttiin. Tieto uusien sääntöjen hyväksymisestä oli saatu epävirallisesti Opetusministeriöstä kahta viikkoa aikaisemmin, ja koko tämä aika käytettiin vaalikamppailuun. LTKY:n vuosikirja kuvaili historiallisia vaaleja seuraavin sanoin:

Illalla vietettiin sitten vaalivalvojaisia. Vaalihuoneiston tiivis ja kiireinen tunnelma välitettiin korkeakoululta lainatulla kuvanauhurilla suorana lähetyksenä (not in Color) sankalle teekkarijoukolle, joka oli hetkeksi jättänyt luvut ja saapunut seuraamaan tulosten julkaisua. … Vaalivalvojaisten tulospalvelu pelasi täsmällisesti ja nopeasti minkä ansiosta voitiin televisioida myös eri vaaliliittojen kommentit vaalien tuloksesta, näissä haastatteluissa ilmeni se ilahduttava seikka, että jälleen kerran kaikki voittivat. Askarruttamaan jäi sen sijaan miksi vain porvari hymyili?

Vaaleissa porvarien vaaliliitto sai 15 jaossa olleista 30:stä paikasta. Sosialidemokraattien ja vasemmiston ääriryhmien yhteinen yleisdemokraattinen rintama sai 13, keskusta ja Elmer Häkkisen Empun epäpoliittinen vaaliliitto molemmat yhden paikan.

Oikeistoteekkareiden ja riippumattomien asema säilyi LTKY:ssä vahvana ensimmäisten vaalien jälkeenkin – sen kannatus vain kasvoi. Vuonna 1974 edustajisto oli kokonaan oikeistolainen, koska yleisdemokraattien vaalilistat myöhästyivät ehdokasasettelusta. Edustajiston myötä LTKY:ssä alkoi uusi tasaveroisempi aika suhteessa muihin ylioppilaskuntiin. Maalisvaalien 1973 voittaja asetti tulevat toimintalinjat seuraavasti: Tarkoituksenamme on vahvistaa talouttamme, jotta toiminta lähtisi kunnolla pyörimään. Toiminta pyritään saamaan myös sellaiselle kannalle, ettei se ärsytä ulkopuolisia ja että hyvät suhteet korkeakouluun säilyisivät.
Nämä Heikki Hornborgin tavoitteet toteutuivatkin muutamien vuosien sisällä.

LTKY:kin otti vuonna 1975 tavoitteekseen mies ja ääni -periaatteen toteuttamisen korkeakoulun hallinnossa. Vuodeksi 1976 valitun hallituksen ohjelmassa todettiin, että hallinnonuudistus on ylioppilaskunnan hallituksen mielestä toteutettava yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteen pohjalta kaikilla hallinnon tasoilla ja hallitus tulee omalta osaltaan toimimaan tämän päämäärän hyväksi ja tukemaan kaikkia tähän päämäärään pyrkiviä opiskelija- ja henkilökuntajärjestöjä hallinnonuudistuskysymyksessä.

Edustajistossa tehtiin tammikuussa 1976 ponsiesitys, jossa pyrittiin periaatteen toteuttamisen vauhdittamiseen pidättäytymällä kiintiöhallintoon osallistumisesta. Tämä esitys kumottiin kuitenkin selvästi. Hallituksen selvityksessä kiintiöhallintoon osallistumisesta korostettiin aikaisempaa myönteistä kehitystä: opiskelijoiden mielipiteet oli saatu hallinnossa kuuluviin ja niillä oli ollut vaikutusta päätöksiin. Vuoden 1978 jälkeen mies ja ääni -periaate ei ole enää noussut laajempaan keskusteluun LTKY:ssa.

2. Luku: Opiskelijapolitiikka

Opiskelijapolitiikka

Ensimmäiset kolme vuotta LTKY toimi ilman poliittisia tunnuksia. Ne eivät olleet tarpeenkaan: päätöksethän tehtiin yleisissä kokouksissa ja hallitus oli suoraan vastuussa jäsenistölle. Michelsen kuvaa ensimmäisten vuosien toiminnassa vallinneen niin sanotun ”Lappeenrannan hengen”, yhteistyön ja yhteisymmärryksen korostamisen LTKK:n henkilökunnan kanssa. Michelsenin mukaan idylli rikkoontui Helsingissä julistettuun 28. marraskuuta 1972 pidettävään luentolakkoon.

Näinkin radikaalia opiskelijapolitiikka voi olla, jopa 90-luvulla.

”Lappeenrannan henki” kesti kuitenkin poliittisten tunnusten käyttöönoton tai ainakin palasi 1970-luvun puolivälin jälkeen. Edelleen syksyllä 1998 LTKY:n antamassa fuksi-informaatiossa korostettiin ylioppilaskunnan hyviä suhteita LTKK:un. Ylioppilaskuntien, joiden jäsenyys perustuu opiskeluoikeuteen yliopistoissa, tärkein kumppani opintoasioissa onkin oma oppilaitos.

Ylioppilaskuntien asemaa itsenäisinä poliittisina toimijoina on silloin tällöin pohdittu: onko ylioppilaskunta opiskelijoiden (poliittisten) etujen ajaja vai onko sillä laajempikin rooli? LTKY:ssakin käytiin vuonna 1973 periaatteellinen keskustelu yhteisön keskeisestä tarkoituksesta. Marraskuussa 1973 Porvarien edustajaksi edustajistoon valittu Lasse Gahmberg esitti ponnen, jossa Edustajisto edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, ettei ylioppilaskunnasta muodostu jäsenten väline kerätä varoja opiskeluun. Ponnen taustalla oli osittain yritystoiminnan johtokunnan perustaminen samassa kokouksessa. Gahmbergin ponsi hylättiin äänin 7-5 ja edustajisto siis vahvisti ylioppilaskunnalle laajan toimintamallin, johon osana kuuluu yritystoiminnan harjoittaminen.

Paljon keskustelua on herättänyt myös ylioppilaskunnan toiminnan suuntaaminen. Tulisiko keskeisella sijalla olla vaikuttaminen ulospäin vai sisäisen yhteishengen luominen? Keskustelu kärjistyi tiedotussihteerin toimenkuvan määrittelyssä. Vuonna 1977 tärkeämmäksi tehtäväksi katsottiin oman jäsenistön keskuudessa toimiminen, ja tämä ilmaistiin vuoden 1978 toimintasuunnitelman mottona: ”Hallitus katsoo, että toiminnan painopiste on omassa ylioppilaskunnassa. Pyrkimyksenä on toimia jäsenistön aktiviteetin kohottamiseksi ja yhteishengen parantamiseksi.” Sama motto on myöhemmin toistettu useissa toimintakertomuksissa, ja sitä on myös noudatettu.

LTKY:n järjestäytyminen valtakunnallisiin keskusjärjestöihin

Marraskuussa 1969 LTKY jätti jäsenanomuksen kolmeen valtakunnalliseen opiskelijoiden keskusjärjestöön: Suomen Ylioppilaskuntien Liittoon (SYL), Suomen Tekniikan Opiskelijoiden Liittoon (STOL) ja ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön (YTHS). SYL:n ja YTHS:n jäseniksi LTKY hyväksyttiin vuoden 1970 alusta lähtien. STOL:n jäseneksi LTKY hyväksyttiin vuoden 1971 alusta lähtien. LTKY liittyi myös Opiskelijoiden Liikuntaliittoon (OLL) vuonna 1972.

Vähävaraisessa LTKY:ssä kuulumista valtakunnallisiin keskusjärjestöihin pohdittiin taloudelliselta kannalta: vuosina 1970 ja 1971 menoarvion mukaan SYL:n ja STOL:n jäsenmaksuihin meni kaksikymmentä prosenttia kaikista menoista. Vuonna 1970 menoarvion loppusumma oli 3600 ja vuonna 1971 6260 markkaa. 1970-luvun aikana keskusteltiin useita kertoja STOL:n jäsenyyden järkevyydestä. Jäsenyyttä kahdessa valtakunnallisessa opiskelijakeskusjärjestössä pidettiin LTKY:lle taloudellisesti liian raskaana. Lisäksi STOL:n organisaatiorakenne koettiin epäoikeudenmukaiseksi, koska Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnalla oli STOL:n liittokokouksissa suuren jäsenmääränsä ansiosta yksinkertainen enemmistö. Omat ongelmansa toi opistotasoisten tekniikan alan koulujen oppilaskuntien jäsenyys samassa liitossa.

Ensimmäisen kerran STOL:n jäsenyydestä äänestettiin edustajistossa marraskuussa 1976. Tuolloin jäsenenä kuitenkin päätettiin pysyä äänin 12-6. Kahden vuoden kuluttua päätettiin jälleen pysyä STOL:n jäsenenä. Vuonna 1979 TKY järjesti jäsenäänestyksen STOL:n jäsenyydestä. LTKY päätti sitoa oman kantansa TKY:n jäsenäänestyksen tulokseen. Lisäksi STOL:n liittokokoukselle asetettiin jäsenmaksukatto. TKY päätti jäsenäänestyksessä pysyä STOL:n jäsenenä, joten LTKY:kaan ei eronnut.

Jo vuonna 1981 STOL:n jäsenyys nousi jälleen keskustelun aiheeksi. STOL esitti tekniikan ylioppilaille 2,50 markan jäsenmaksun korotusta, kun muiden oppilaitosten opiskelijoille korotus olisi ollut vain viisikymmentä penniä. LTKY tuomitsi tämän esityksen, ja vaati – mikäli jäsenmaksua olisi korotettava – prosentuaalisesti samansuuruisia korotuksia kaikille jäsenille.Mikäli jäsenmaksuja tekniikan ylioppilaiden osalta alennettaisiin, LTKY oli valmis luovuttamaan osan liittokokouspaikoistaan muille oppilaskunnille. Samana vuonna 1981 TKY ja Tampereen teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta (TTKY) pohtivat eroamista liitosta ja LTKY sitoi taas kantansa toisten ylioppilaskuntien päätöksiin. TKY ja TTKY eivät kuitenkaan eronneet.

Ylioppilaskuntien käymät keskustelut ja jäsenäänestykset STOL:n jäsenyydestä saivat liiton tehostamaan toimintaansa. Vuonna 1981 STOL ryhtyi käytännössä auttamaan jäseniään teollisuuden harjoittelupaikkojen hankkimisessa, mikä otettiin LTKY:ssa tyytyväisinä vastaan. Käytännön hyöty ja lisääntynyt valta (LTKY sai edustajan STOL:n hallitukseen) lopettivat keskustelut STOL:n jäsenyyden merkityksestä. Keskusteluissa usein esille noussut, kalliina pidetty kaksoisjäsenyys valtakunnallisissa opiskelijaetujärjestöissä jäi kuitenkin ratkaisematta.

Kaksoisedustukseen palattiin keväällä 1986, jolloin SYL oli antanut tukensa valtion virkamieslakolle. LTKY:ssa reagoitiin lakkotukeen erittäin kielteisesti, lakon katsottiin aiheuttavan opiskelijoille suuria ongelmia. Tekniikan ylioppilas Hannu Siitonen muotoili edustajistossa hyväksytyssä ponnessaan asian seuraavasti: ”SYL on ponnekkaasti ilmaissut tukensa valtion virkamiesten lakkotaistelulle, joka hankaloittaa opiskelemista mm. peruttujen tenttien ja välikokeiden muodossa. Monilla kysymyksessä on valmistumisen viivästyminen tai lainapisteiden saavuttamisen estyminen.”

Virkamieslakko kesti yli kuukauden huhtikuun puolivälistä 1986 alkaen.

Jo vuonna 1979 LTKY:n poliittisten ryhmittymien edustajien palaverissa STOL:n jäsenyydestä oli tuotu esiin, että ”SYL:n toiminta peittää STOL:n toiminnan kaikkien muiden jaostojen osalta kuin työmarkkinajaoston ja korkeakouluvaliokunnan osalta.” Kääntäen oli siis jo aikaisemmin todettu, että LTKY:n kannalta STOL oli laajempi ja kattavampi järjestö kuin SYL, joka keskittyi pelkästään yhteiskuntasuhteiden hoitamiseen. Vuoden 1986 aikana kaksoisjäsenyys saikin ratkaisunsa. LTKY erosi SYL:n jäsenyydestä vuoden 1987 alusta lähtien. LTKY oli ainoa ylioppilaskunta, joka ei kuulunut SYL:on.

Ennen lopullista eroa SYL:sta LTKY:ssa selvitettiin eron mahdollisesti aiheuttamia seuraamuksia. Selvitysten mukaan YHTS:n palveluiden saamiseen ero ei vaikuttaisi ja opiskelijakortit saatiisiin STOL:n kautta. Opiskelijakortit tilattiinkin jo syksyllä 1986 STOL:n kautta.

Yhteys SYL:on ei kuitenkaan katkennut kokonaan erosta huolimatta. Jo vuonna 1987 SYL:n apua tarvittiin, kun tartuntatautilakiuudistuksessa YTHS:ltä poistettiin oikeus periä pakollista terveydenhoitomaksua. SYL:n suosituksen mukaisesti myös LTKY päätti korottaa omaa jäsenmaksuaan YTHS:n terveydenhoitomaksun verran ja tilata ostopalveluna terveysdenhoidon YTHS:ltä. Terveydenhoitomaksun (lukuvuonna 1987/88 144 markkaa) siirto osaksi LTKY:n jäsenmaksua on ollut suurin yksittäinen jäsenmaksun korotus. Lukuvuonna 1987/88 LTKY:n terveydenhoitomaksulla korotettu jäsenmaksu oli 354 markkaa.

LTKY palasi SYL:n jäseneksi ”myönteistä suhtautumista pyytäen” vuoden 1990 alusta lähtien. Teekkareiden yhteisen ääntenkeskittämisen ansiosta sai LTKY oman edustajansa, Kati Korhosen, SYL:n hallitukseen vuodeksi 1995.

SYL:n jäsenyyteen palaamisen jälkeen STOL:n jäsenyys nousi heti uudelleen arvioitavaksi. Muistiossa ”STOL:n toimintaa LTKY:n näkökulmasta ” vuodelta 1991 todettiin, että LTKY:n toiminnassa on jo vuosien ajan kiinnitetty huomiota siihen, että voimavarat pitää keskittää tiettyihin asioihin, jotta vuoden aikana voidaan saada jotain merkittävää aikaan. Kahden etujärjestön olemassaolo (SYL ja STOL) on itsessään aiheuttanut korkeakoulu- ja sosiaalisektorille paljon sellaista työtä, jonka tuottoarvo on ollut lähes olematon. LTKY:n on mahdotonta keskittyä toimimaan samanaikaisesti kahdessa liitossa, sillä suurin hyöty liitoista saadaan vasta kun niiden kanssa ollaan todella aktiivisessa yhteistyössä.”

LTKY:n hallitus toikin edustajistolle esityksen erota STOL:sta marraskuussa 1991 sen jälkeen kun TKY, Oulun Teekkariyhdistys ja Kemistklubben vid åbo Akademi olivat eronneet liiton jäsenyydestä. Edustajisto katsoi kuitenkin äänin 13-2 STOL:n jäsenyyden olevan edelleen tarpeellinen. Vuonna 1991 STOL:n puheenjohtajana oli Pekka Kangas, aikaisempi LTKY:n hallituksen puheenjohtaja.

Vuonna 1991 STOL:n jäseninä oli enää kaksi ylioppilaskuntaa: LTKY ja TTKY. Kun muutkin ylioppilaskunnat olivat eronneet STOL:sta, syyskuussa 1992 LTKY:kin päätti erota liiton jäsenyydestä vuoden 1993 alusta lähtien.

LTKY:n kriittisyyttä keskusjärjestöjä kohtaan osoittaa se, että myös OLL:n jäsenyydestä keskusteltiin vuonna 1991. LTKY on kanavoinut yhteytensä OLL:n urheiluseuransa Parru ry:n kautta. Keskustelu Parrun asemasta ylioppilaskunnan organisaatiossa nosti esille myös OLL:n aseman ja tarpeellisuuden. OLL:n jäsenyyden tarpeellisuudesta äänestettiin edustajistossa myös vuonna 1998. LTKY päätti pysyä OLL:n jäsenenä.

Lappeenrannan teekkarit ovat ottaneet osaa vuonna 1993 Tekniikan akateemisten liitto TEK:ksi sulautuneiden Suomen Teknillisen Seuran (STS) ja Korkeakouluinsinnörien ja arkkitehtien keskusliiton (KAL) opiskelijatoimintaan vuodesta 1977 lähtien. Näin on pyritty saamaan alan opiskelijoiden ääni kuulumaan tekniikan alan työmarkkinapolitiikassa.

TEK:n teekkaritoiminnan kautta alan ylioppilaskunnat ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa. Aikaisemmin STOL:n kautta hoidetut tehtävät ovat osin siirtyneet TEKiin. Vuoden 1997 toimintakertomuksessa kuvataan, että ”Teekkaritoiminnan painopiste oli harjoitteluasioissa. Teekkarin Työkirja tehtiin viidennen kerran. Harjoitteluoppaasta ja Valmistuvan oppaasta otettiin päivitetyt lisäpainokset. Harjoittelukyselyn ja yleisen ansiokehityksen perusteella uusittiin harjoittelijapalkkasuositus. Uutena toimintamuotona otettiin käyttöön kesäharjoitteluinfot, jotka saavuttivat suuren suosion. TEKin perinteinen kaikki teekkariylioppilaskunnat kokoava Teekkariseminaari järjestettiin Lahdessa. Teekkarikulttuuria tuettiin mm. toimittamalla uusi painos Teekkarielämää julkaisusta ja tukemalla valtakunnallista sohvakuolemia vastaan suunnattua tempausta. Työelämävalmennusta annettiin järjestämällä ”Työelämän pelisäännöt” tilaisuuksia kaikilla korkeakoulupaikkakunnilla 3 5 kertaa. Valmistuville teekkareille järjestettiin todistustenjakotilaisuuksia yhdessä teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien kanssa.”

TEKin 44000 henkilöjäsenestä noin 18000 on opiskelijoita.

Korkeakoulun sijaintipaikka

Nykyisin Skinnarilaa pidetään LTKK:n itseoikeutettuna sijaintipaikkana. Osaltaan toimitilojen sijaitseminen lähiössä on lähentänyt LTKK:n ja LTKY:n hyviä suhteita, mutta ennen Skinnarilaan muuttoa LTKY vastusti koulun vientiä kauaksi keskustasta ja palveluista.

LTKK aloitti toimintansa Lappeenrannan keskustassa tilapäisissä tiloissa, Skinnarilan ensimmäinen rakennusvaihe vihittiin käyttöön vasta huhtikuussa 1975. Ensimmäiselle luennolle syyskuussa 1969 tekniikan ylioppilaat riensivät Saimaan kansalaisopiston tiloihin. Ensimmäisenä lukuvuonna opetusta annettiin lisäksi muun muassa Satamapaviljonkissa. Tekniikan ylioppilaiden määrän kasvaessa luennointiin sopivien tilojen puute oli suuri, opetusta järjestettiin muun muassa Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon salissa . Laboratoriotöitä varten saatiin tiloja paikallista yrityksiltä.

Korkeakoulun entisten rakennusten merkitseminen.

1960-luvulla korkeakouluarkkitehtuurissa suosittiin kaupunkien ulkopuolelle rakennettavia kampusalueita. 1970-luvulle tultaessa muoti muuttui ja uudet yliopistotilat pyrittiin rakentamaan kaupunkien keskustoihin osaksi muuta yhteiskuntaa. Jälkimmäistä suuntausta edusti Stuttgartin yliopiston professori, arkkitehti Markelin, joka ehdotti LTKK:n sijoituspaikaksi Lappeenrannan linnoitusta. LTKK:n suunnittelu oli kuitenkin aloitettu jo 1960-luvun alkupuolella, tosin Skinnarila oli tuolloin vielä Lappeen kunnan aluetta. Kuntaliitos oli kuitenkin jo vireillä.

Kaupungin ulkopuolelle sijoitettavien kampusyliopistojen suosiosta kertonee se, että 1960-luvulla myös Helsingin yliopistoa suunniteltiin siirrettäväksi kaupungin ulkopuolelle. Sijoituspaikoiksi ehdotettiin muun muassa Malminkartanoa ja Kivikkoa. Helsingin yliopistoa on sittemmin rakennettu kuitenkin kaupungin keskustaan niin sanotun kortteliyliopiston periaatteella.

LTKY:llä ei voinutkaan olla pitkäjänteistä näkökulmaa LTKK:n sijaintipaikasta. Niinpä sen kanta 1970-luvun alussa muotoutui vallitsevan arkkitehtuurikäsityksen mukaan. Linnoitusalueelle ei LTKY ollut korkeakoulua sijoittamassa alueen pienuuden vuoksi, vaan se esitti sen rakentamista kaupungin välittömään läheisyyteen, jollekin tarpeeksi suurelle alueelle, esimerkiksi Kourulaan. Lausunnossaan LTKY:n hallitus katsoi, että ”Nykyaikaisen korkeakoulun on palveltava koko yhteiskuntaa mahdollisimman tehokkaasti. Rakennukset ja sijainti on suunniteltava siten, että niitä voidaan käyttää muuhunkin kuin opiskeluun. Uskomme, että ainakin tietojenkäsittely- ja laboratoriopalvelukset kelpaisivat ympäristön teollisuuslaitoksille. Tällä tavoin saataisiin tiloista mahdollisimman suuri hyöty.”

Teekkarin syntymäkoti.

LTKK rakennettiin LTKY:n vastalauseista huolimatta Skinnarilaan. Ensimmäisen rakennusvaiheen harjannostajaisissa ylioppilaskunnan edustajana puhunut Kari Partanen toivoi ”paikallisliikenteen tehostamista Skinnarilaan jo syksystä 1974. Näin opiskelijat eivät Skinnarilaan tullessaan tunne samalla joutuneensa eristetyksi keskelle metsää.”

Harjannostajaisissakaan ei siis oltu tyytyväisiä koulun sijaintiin. Myöhemmin LTKY kotiutui Skinnarilaan ja nykyisin erillistä sijaintia pidetään jopa hyvänä yhteishengen syntymisen kannalta. Keskustelut linja-autovuoroista ja opiskelija-alennuksista Lappeenrannan kaupungin ja liikenneyrittäjien kanssa ovat vuosien mittaan muuttuneet rutiiniksi.

Rehtori Juhani Laakkonen heittää nelosta silmään. LTKY:n lahja LTKK:n 4-vaihteen avajaisissa.

Vaa´ankielenä LTKK:n hallinnossa

LTKY kasvoi täysivaltaiseksi ja itsenäiseksi ylioppilaskunnaksi vuonna 1976 ensimmäisen opiskelijapuheenjohtajansa Carl Nelskylän myötä. Oma sisäinen toiminta oli saatu järjestettyä ja toiminnalle alettiin etsiä uusia painopistealueita. Vuoden 1977 toimintasuunnitelmassa, joka pitkälti pohjautui tuona vuonna istuneen hallituksen ohjelmaan, todettiin, että ”Erityisesti tullaan paneutumaan korkeakoulun hallintoa koskeviin kysymyksiin, hallinon koordinointiin ja hallintoasioiden saattamiseen opiskelijoiden käsittelyyn, jotta opiskelijoiden toiminta korkeakoulun hallintotehtävissä tehostuisi ja vastaisi niitä näkemyksiä, joita opiskelijoilla korkeakoulujen hallinnosta on.”

Panostaminen LTKK:n hallintoon tuotti nopeasti tulosta. Huhtikuussa 1977 LTKK:lle valittiin neljäs rehtori, rehtori Niilo Teeren luovuttaessa paikkansa suosiolla seuraajalleen. LTKY pääsi omien edustajiensa kautta osallistumaan valintaan. Toki LTKY:n opiskelijaedustajat olivat olleet valitsemassa toista ja kolmattakin rehtoria, mutta näissä valinnoissa ei syntynyt suurta dramatiikkaa. Rehtorivaaleissa ennakolta oli vahvin ehdokas LTKY:n aikaisempi puheenjohtaja, voimatekniikan professori Pertti Sarkomaa.

Vaalissa vasta teollisuustalouden professoriksi nimitetty Juhani Jaakkola kuitenkin voitti Sarkomaan äänin 9-5. Kuka ketäkin äänesti, siitä ei ole varmaa tietoa jäänyt, mutta – kuten Michelsen kirjoittaa – ”lukuisten spekulaatioiden jälkeen päädyttiin siihen, että ratkaisevat äänet tulivat kahdelta porvarillisia puolueita edustavalta opiskelijajäseneltä.

”Keväällä 1977, jolloin rehtorivaalit käytiin, LTKK:n hallituksen opiskelijajäseninä olivat Esa Kankaanpää, Ilkka Haveri, Hannu Tynkkynen ja Tuomo Rönkkö. Kankaanpää (energiatekniikka, vuosikurssi N), Haveri (tuotantotalous III) ja Tynkkynen (ente II) oli valittu edustajistoon Porvareiden ja riippumattomien listalta. Rönkkö (tuta III) edusti sosialidemokraatteja.

Jaakkolan ja Sarkomaan välillä tehty valinta oli samalla korkeakoulun linjavalinta. Jaakkola halusi jatkaa edellisten rehtoreiden, Erkki Kinnusen ja Niilo Teeren, aloittamaa työtä teknis-taloudellisen yliopiston puolesta. Sarkomaa ajoi etenkin oman alansa kehittämistä, mikä maailmanlaajuisen energiakriisin aikana oli ymmärrettävä ratkaisu. LTKY oli aikaisemmin ilmoittanut tukevansa Lappeenrannassa asuvaa rehtoria, ”matkalaukkuopettajien” ei katsottu sitoutuneen tehtäviinsä riittävästi. Sarkomaa asui Lappeenrannassa, mutta lahtelainen Jaakkola voitti silti. Mikäli LTKY:n edustajat olisivat äänestäneet oletetusti, äänten mennessä tasan olisi uusi rehtori valittu arvalla. Jaakkola on valittu lukuisia kertoja uudestaan toimeensa, ja hänen toimikautensa LTKK:n rehtorina jatkui aina syksyyn 1998 saakka.

Vaikka LTKY:n jäsenet pääsivät vaa´ankielenä ratkaisemaan koulun tulevaisuuden kannalta erittäin merkittävän asian, vuoden 1977 toimintakertomuksessa todetaan, että ”korkeakoulupolitiikan osalta ei tavoitteita kuitenkaan täysin saavutettu…”.

Ylioppilaskunta on omalta osaltaan pyrkinyt tekemään rehtorinvaaleista avoimemman tapahtuman. Se on järjestänyt vuodesta 1980 lähtien vaalipaneeleja, joissa mukaan ilmoittautuneilta ehdokkailta on kysytty muun muassa koulun kehittämisestä ja opiskelijoiden aseman turvaamisesta. Viimeksi vaalipaneeli järjestettiin 18.3.1998, jolloin ylioppilaskunnan puolesta Saku Laapio tenttasi Jaakkolan seuraajaehdokkaita. Huhtikuun alussa pidetyssä vaalikokouksessa uudeksi rehtoriksi valittiin selvin äänin sovelletun matematiikan professori Markku Lukka. Vaalikollegion 63 jäsenestä 16 oli opiskelijoita.

Edustajiston istuntokausi

Ylioppilaskunnan omassa hallinnossa eniten keskustelua vuosien varrella on herättänyt edustajiston koko ja toimikauden pituus. LTKY:ssä, toisin kuin useimmissa muissa ylioppilaskunnissa, edustajiston toimikauden pituus on edelleen yksi vuosi.

Keväällä 1976 SYL antoi suosituksen siirtymisestä kaksivuotisiin edustajistokausiin. Istuntokauden pituudesta onkin tuosta lähtien Lappeenrannassakin keskusteltu paljon, mutta käytännön toimet ovat jääneet vähäisiksi. Vastauksessaan SYL:lle tammikuussa 1977 LTKY totesi kaksivuotisuudesta seuraavaa:

”LTKY:ssä on periaatteessa täysin mahdollista siirtyä vuoden 1977 vaalien yhteydessä kaksivuotiseen toimikauteen. LTKY:n hallitus suhtautuu kuitenkin LTKY:n osalta erittäin varauksellisesti ko. muutokseen yo-kunnan toiminnassa. Kaksivuotisuuden haittana LTKY:n hallitus näkee ensimmäisen vuosikurssin aseman vaalien välivuosina, jolloin heillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa yo-kunnan hallintoon. Vanhimman vuosikurssin poisjäänti kaksivuotisista toimista aiheuttaa pienessä korkeakoulussa varsin tuntuvaa resurssipulaa ja hallitus pitääkin esim. kaksivuotisen hallituksen kokoamista LTKY:ssä lähes mahdottomana.”

Vuonna 1982 edustajistossa todettiin, että ”ei ole syytä ruveta toimenpiteisiin” toimikauden muuttamiseksi. Viimeksi kaksivuotiseen edustajistokauteen siirtymistä selvitettiin vuonna 1990:”Pohdiskelun jälkeen päädyimme 31-jäseniseen 2-vuotiseen ja 2-osaiseen muotoon, jota pidimme parhaana ja aloimme kehittää sääntömuutosehdotukseksi. Sääntöjä kirjoitettaessamme ja hallituksen kokouksessa pohdittaessa huomasimme kuitenkin, että esitetty malli on erittäin monimutkainen toteuttaa käytännössä. Suuriksi ongelmakohdiksi muodostuvat mm. varamiesjärjestelmä, osallistuminen vaaleihin sekä hallituksen jäsenten siirtyminen takaisin edustajistoon. Koska esitetty edustajistomuoto ei ollutkaan hyvä, olemme nyt takaisin lähtökuopissa. LTKY:n hallituksen kanta on nyt 1-vuotisen edustajiston säilyttäminen.”

Opiskelijoiden vaihtuvuus on ollut suurin este edustajistokauden pidentämiselle. Koska vaaleissa edustajistoon valituiksi on yleensä tullut jo opintojensa loppuvaiheessa olevia opiskelijoita, vaihtuvuus yksivuotisessakin edustajistossa on ollut kohtalaisen suurta. Kaksi vuotta istuvassa edustajistossa varamiehet luultavasti loppuisivat, ja toisena vuotena jouduttaisiin järjestämään täydennysvaalit. Näin vaalit joka tapauksessa olisi järjestettävä joka vuosi. Edustajistoa koskevaa säännöstöä ei ole juurikaan muutettu. Suurin muutos – jos kokoustekniikkaa koskevia muutoksia ei oteta huomioon – tapahtui vuonna 1977, kun edustajiston jäsenmäärä nostettiin 30:stä 31:en.

Edustajiston ryhmittymät

Lappeenrannan tekniikan ylioppilaat ovat suosineet edustajistovaaleissa erilaisia sitoutumattomia ryhmittymiä. Poliittisia tunnuksia on toki käytetty, mutta niiden näkyvä käyttö jäi 1980-luvulla. Ensimmäiset edustajistovaalit antoivat kuvaa myös tulevasta kehityksestä. Porvareiden ja riippumattomien vaaliliitto säilytti merkittävän asemansa. Osaltaan sen menestyksen takana oli lähes kaikkien halukkaiden ottaminen ehdokkaiksi, monissa vaaleissa heillä oli kaksi vaaliliittoa, A ja B.

Vasemmiston yhteinen yleisdemokraattinen rintama esiintyi esimmäisten vaalien jälkeen vain kerran, vuoden 1974 vaaleissa. Lokakuussa 1973 järjestettyihin toisiin edustajiston vaaleihin tarkoitetut YD-rintaman vaalilistat myöhästyivät ehdokasasettelusta, joten vaalilautakunta hylkäsi ne. Vaalit käytiin lähes sopuvaaleina, sillä 32:sta ehdokkaasta 30 valittiin edustajistoon. Hallitusneuvotteluiden jälkeen kaikki ehdolla olleet pääsivät edustajistoon. Itse asissa edustajisto jäi ”ministerien” valinnan jälkeen vajaalukuiseksi (LTKY:n sääntöjen mukaan hallituksen jäsen ei voi olla samaan aikaan edustajiston jäsen). Täydennysvaaleja ei kuitenkaan järjestetty. Lukuvuoden 1973/74 aikana myös ensimmäiset teekkarit valmistuivat. Valmistuneiden joukossa ei tosin ollut edustajiston jäseniä. Yleisdemokraattinen rintama jakaantui vuoden 1975 vaaleissa sosialidemokraattien ja äärivasemmiston ryhmittymien vaaliliitoiksi. Vuonna 1976 istuneen edustajiston koostumus oli seuraava:

Porvaristo ja riippumattomat 17
Sosialidemokraatit 6
Keskusta 5
Kommunistit 2

Epäpoliittisia ryhmittymiä 1970-luvun puolivälin jälkeen ei ollut vaaleissa muutamiin vuosiin. Osaltaan tähän vaikutti ”epäpoliitikko” Elmer Häkkisen valmistuminen lukuvuonna 1975/76 ja Jorma ”Köntsä” Könösen joutuminen hankalaan asemaan ylioppilaskunnan ohjelmavastaavan virassa vuonna 1973. Könönen ilmoitti eronpyynnössään ”ymmärtävänsä hyvin, että poliittisoituneessa vakavastiottavien ylioppilaskunnassa myös eri virkojen tulee olla poliittisoituneita. Samoin on oikein, ettei näin pienellä mielipidesuunnalla kuin Hoilaa Hoilaa saa olla sitä valtaa kun sillä on tähän asti ollut. Siksi olenkin valmis vapaaehtoisesti eroamaan.”

”Hoilaa Hoilaa” oli sen vaaliliiton nimi, josta Könönen valittiin edustajistoon. 1980-luvulle tultaessa edustajiston ryhmittymien määrä kasvoi. Vuonna 1980 edustajistossa oli edustettuna kuusi ryhmää, joista kaksi oli poliittisesti sitoutumattomia.

Oikeistoteekkarit ja riippumattomat 18
Ekstrat 5
Sosialidemokraatit 3
Kommunistit ja kansandemokraatit 2
Keskusta 2
Liberaalit 1

Suurimman ryhmittymän – Oikeistoteekkarien – ilmoitus poliittisesta sitoutumattomuudesta aiheutti paikallisille journalisteille päänvaivaa. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa joulukuussa 1985 toimittaja kirjoitti, että ”Oikeistoteekkarit tosin edustavat ainakin nimestään päätellen poliittista, joskaan ei puoluepoliittista suuntausta.”

Toimittaja oli kyllä osittain oikeassa. Oikeistoteekkareiden ryhmässä toimi myös paikallisen Tuhatkunnan osaston, Etelä-Saimaan Opiskelevien Porvarien (ESOP), jäseniä.

Vuosina 1979-1981 edustajistossa vaikuttanut epäpoliittinen ryhmä Ekstrat oli aikanaan Suomen suurin lajissaan. Sitoutumattomuus ja puolueista riippumattomuuden korostaminen saivat siis vastakaikua LTKY:n jäsenistössä. Myöhemmin tämä sama suuntaus levisi myös muihin ylioppilaskuntiin.

ESOP:n vuonna 1979 Aalefissa julkaistusta ydinvoiman puolesta puhuvasta kannanotosta alkoi pitkä, vuosia kestänyt keskustelu LTKY:ssä. Keskustelu poiki myös Pehmeä teknologia -ryhmän, joka sai edustajistoon yhden jäsenensä vuonna 1982.

Vuoteen 1985 tultaessa edustajiston koostumus oli muuttunut suuresti. Poliittiset puolueet olivat edustajistosta kadonneet. Kommunistit ja kansandemokraatit ja keskustaopiskelijat istuivat edustajistossa viimeisen kerran vuonna 1981. Liberaalit olivat edustettuina LTKY:n korkeinta valtaa edustavassa kokouksessa Vapaamielisten Liittona vuonna 1982. Viimeiseksi poliittiseksi ryhmäksi jäänyt sosialidemokraatit ei osallistunut enää vuoden 1984 vaaleihin. Niinpä vuonna 1985 edustajistossa istui vain neljä erilaista sitoutumatonta ryhmittymää:

Oikeistoteekkarit ja riippumattomat 16
Musta Lista 9
Raittiuden ja solidaarisuuden valaliitto 3
Keskikehonrakentajat 3

Merkittävä muutos edustajistossa tapahtui vaaleissa 1985. Oikeistoteekkarit ja riippumattomat menettivät ensimmäisen kerran suurimman ryhmän asemansa edustajistossa. Uutena ryhmittymänä mukaan tullut Wanhojen Herrojen walaliitto (WHO) sai 12 paikkaa Oikeistoteekkareiden saadessa ainoastaan kymmenen. Sitoutumattomien ryhmien ja/tai niiden nimien vaihtuvuus oli suurta. Esimerkiksi vuoden 1985 vaaleissa oli mukana ainoastaan yksi ryhmä (OTR), joka istui edustajistossa. Oikeistoteekkarit saivat suurimman ryhmän tittelin takaisin seuraavissa vaaleissa 1986, kun WHO luopui ehdokkuudesta. Oikeistoteekkarit ryhmittymäkin katosi LTKY:n ”puoluekartasta” vuonna 1987. Vuonna 1988 edustajistossa oli vuoteen 1985 verrattuna täysin uudet nimet:

Teekkareiden Raittiusliitto 8
Laatupiiri 6
Teekkarit Oikealla Paikalla 5
Veripalvelu 4
Skinnarilan hovin pyöreät ritarit 4
Hiton Hyvä Vaihtoehto 2
Oman Edun Tavoittelijat 2

1990-luvulla yksi puolue palasi edustajistoon. Vuonna 1991 toimintaansa aktivoinut Etelä-Saimaan Opiskelevat Porvarit saivat vaaliliittonsa Oivallinen Vaihtoehto kautta suurimman ryhmittymän paikan. 1990-luvulle on ollut tyypillistä myös yksittäisten ehdokkaisen vaalilistojen kerääminen ja suosio. Esimerkiksi vuoden 1994 vaaleissa suurimman äänimäärän (69) sai yksittäisellä listalla ehdokkaana ollut Saku Laapio. Vuonna 1995 edustajistossa oli edustettuna neljä ryhmää:

Neon Tusina 9
Vapaata pudotusta Moskovan yllä 8
Oivallinen Vaihtoehto 6
Pomppeaigegtlaaeex 5

Saku Laapion lisäksi yksittäisiltä listoilta oli edustajistoon vuodeksi 1995 valittu Jaakko Akkanen ja Tomi Suurnäkki.

Edustajistovaalien äänestysprosentit ovat vuodesta 1973 lähtien tasaisesti laskeneet. Silti LTKY:ssä äänestysaktiivisuus on ollut koko maan vilkkaimpia. Kun ensimmäisissä edustajistovaaleissa lähes kaikki jäsenet äänestivät, äänesti 1980-luvulla keskimäärin puolet ja 1990-luvulla enää joka kolmas teekkari. Alimmillaan äänestysprosentti oli vuoden 1995 vaaleissa, joissa vain 24.9 prosenttia äänioikeutetuista käytti mahdollisuuttaan. Kauppatieteen ylioppilaat ovat olleet 1990-luvulla aktiivisimpia äänestäjiä, heidän äänestysvilkkautensa on noussut jopa 80 prosenttiin. Kyltereiden aktiivisuuden taustalla oli omat Neon -ehdokaslistat. Myös kemiantekniikan opiskelijat olivat muita aktiivisempia äänestäjiä 1980-luvulla, kun heillä oli oma ehdokaslistansa vaaleissa.

Hallitukset

LTKY ensimmäisissä hallituksissa asiat ratkaistiin keskusteluin ja yhteisellä valmistelulla. Kun vuonna 1973 siirryttiin edustajistovaalien pohjalta valittuihin enemmistöhallituksiin, jatkettiin alkuvuosien työskentelykäytäntöä. Lisääntyneiden tehtävien ja jäsenmäärän vuoksi yhteinen valmistelu ei enää kuitenkaan ajanut tarkoitustaan. Hallituksessa siirryttiin vuonna 1976 ”salkkujakoon”, jossa kukin ”ministeri” vastasi oman osa-alueensa esittelystä muulle hallitukselle. Vuonna 1976 hallituksessa olikin puheenjohtaja, tiedotus-, sosiaali-, opinto-, talous- ja kulttuuri- ja ulkoasianministerit.

Vastuualueiden jakaminen hallituksen jäsenten kesken todettiin toimivaksi järjestelyksi. Tosin ”ministeri” -nimikkeet – jotka tosin aina pidettiin lainausmerkeissä – herättivät jäsenistössä tiettyä hilpeyttä, joten vuonna 1978 siirryttiin ”vastaava” -nimikkeiden käyttöön. Vuonna 1978 siirryttiin hallitusten muodostamisessa myös laajapohjaisuuteen: enemmistöhallitusten ajasta meni suuri osa opposition ponsiin vastaamiseen. Laajapohjaisuudella päästiinkin turhista ponsiehdotuksista eroon. Ensimmäisessä laajapohjaisessa hallituksessa olivat edustettuina myös kommunistit, tosin heidän kulttuurivastaavansa erosi hallituksesta kesken kauden.

1980-luvun alun jälkeen edustajistossa on harvemmin ollut ryhmittymiä, joilla olisi ollut ehdoton enemmistö tukenaan. Niinpä hallitukset ovat olleet suurimpien ryhmittymien koalitioita. Eri alojen vastaavia hallitukseen on nimetty tarpeen mukaan. Hallituksessa on ollut puheenjohtajan lisäksi yleensä sosiaali- ja korkeakouluvastaavat. Suuria projekteja varten on nimetty omia vastaavia: esimerkiksi vuonna 1993 Mika Alitalo oli hallituksessa ylioppilastalovastaava. Hallituksen jäsenten lukumäärää korotettiin kuudesta seitsemään vuonna 1993 ja edelleen kahdeksaan vuonna 1996.

3. Luku: Ylioppilaskunnan tilat ja sihteeristö

Ylioppilaskunnan tilat ja sihteeristö

LTKY:llä ei ollut ensimmäisenä lukuvuonna omia toimitiloja. Kaupungin keskustasta löytyi ravintolasaleja, joissa voitiin kokoontua vapaamuotoisesti ja keskustella, virallisempia tilaisuuksia ja kokouksia varten voitiin käyttää LTKK:n vuokraamia tiloja. Ensimmäinen postilaatikkotoimisto oli Koulukatu 14:ssä.

Opiskelija-asuntola Parkin valmistuttua syksyllä 1970 LTKY sai vahtimestarin toimistosta osan omaan käyttöönsä tavaroiden ja asiakirjojen säilyttämistä varten. Aluksi Korpraalikatu 1:n tilan käytössä oli ongelmana avaimen puute. Keväällä 1973 saatiin Huhtiniemeen järjestettyä tilat paperimyymälälle – tästä alkoi LTKY:n varsinainen yritystoiminta.

LTKY:n sihteeristön alkuna voisi pitää harjoittelusihteereitä, jollainen ensimmäisen kerran valittiin jo vuonna 1969. Ylioppilaskunta valitsi keskuudestaan henkilön jonka tehtävä oli selvittää mahdollisia harjoittelupaikkoja. Tuolloin opintoihin kuului kahdeksan kuukautta pakollista harjoittelua, ja uuden korkeakoulun harjoittelukäytäntöä ei tunnettu. Ensimmäiset kolme harjoittelusihteeriä olivat Iikka Ahonen (1969-1970), Kari Partanen (1970-1971) ja Eero Mäntylä (1971-1972). LTKK korvasi harjoittelusihteereille osan tehtäviin kuluneesta ajasta maksamalla heille tuntiassistentin palkkaa.

Ensimmäisinä vuosina harjoittelupaikkoja tekniikan ylioppilaille löytyi jopa yli tarpeen. Ensimmäisen lukuvuoden aikana harjoittelijoita LTKK:sta lähti muun muassa Kaukaalle, Enso-Gutzeitille, Joutseno-Pulpille ja Ovakolle. Osa opiskelijoista kansainvälistyi jo ensimmäisen lukuvuoden aikana: harjoittelijoita lähti myös Ruotsiin, Länsi-Saksaan ja Englantiin.

Ensimmäinen toimisto

LTKK:n ensimmäisessä rakennusvaiheessa oli varattu tilat myös ylioppilaskunnalle. LTKY sai syksyllä 1975 käyttöönsä tilat paperimyymälälle, monistamolle ja toimistolle. Lisäksi hallitus sai käyttöönsä kokoushuoneiston. Lisäksi korkeakoulun läheisyydestä saatiin tiloja vapaa-ajan viettoa ja harrastuksia varten. LTKY:n tilat sijaitsivat päärakennuksen toisessa kerroksessa keskeisellä paikalla.

LTKK:lta saatuihin tiloihin palkattiin LTKY:n ensimmäinen pääsihteeri, tekn. yo Kari Rastas vuonna 1975. Palkattu toimistosihteeri LTKY:llä oli ollut jo Huhtiniemessä vuodesta 1972 alkaen. Ensimmäinen sihteeri oli Ulla Hahle, jonka tehtäviin kuului lähinnä opintomonisteiden kopiointi. Hän oli LTKY:n palveluksessa kaksi vuotta. Skinnarilaan LTKY:n mukana siirtyi toimistosihteeri Eeva Könönen, joka sai uuteen toimistoon seurakseen pääsihteerin lisäksi toisen toimistosihteerin, Riitta Koposen.

Pitkään LTKY:n toimistossa työskenteli vain pääsihteeri ja toimistosihteeri. Pääsihteerit olivat omasta jäsenkunnasta rekrytoituja. Toimistosihteeriksi vakiintui vuodesta 1976 lähtien Terttu Hänninen, joka oli ylioppilaskunnan palveluksessa aina vuoden 1985 loppuun saakka. Kari Rastaan jälkeen pääsihteereinä olivat Olli Nuuttila (1976), Kimmo Koivisto (1977-1978), Bror Åberg (1978-1980), Hannu Siitonen (1980-1982) ja Jukka Laaksovirta (1983-1984). Vuonna 1982 sihteeristöä laajennettiin korkeakoulupoliittisella sihteerilla. Jukka Auramo sai kunnian olla tämän viran ensimmäinen haltija.

LTKY:n toimistossa kävi lukukausien aikana kova vilske. Ylioppilaat kävivät toimistossa kopioimassa prujuja ja aikaisempien tenttien kysymyksiä. Hallituksen ja edustajiston jäsenet keskustelivat ja kuullostelivat muiden kantoja päätettäviksi tulevista asioista. Omaa tilaa hyödynnettiin tehokkaasti.

Skinnarilan hovi

Kun Skinnarilan alue luovutettiin LTKK:lle, korkeakoulu sai alueen mukana Skinnarilan hovin, eli niin sanotun Toivo Kuulan huvilan. Kansallisromanttiseen tyyliin rakennettu hirsirunkoinen huvila oli vuodelta 1902, ja sen oli rakennuttanut pietarilainen kulta- ja hopeaseppä Pekka Silventoinen. Rakennuksella on merkittävä musiikkihistoriallinen menneisyys erityisesti Silventoisen tyttären miehen, Toivo Kuulan kautta. Huvilassa on aikaansa viettänyt monet muut säveltäjät, muun muassa Yrjö Kilpinen.

Vuonna 1974 LTKY esitti rakennushallitukselle, että huvila kunnostettaisiin ylioppilaskunnan käyttöä varten. Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun rakennusasiain neuvottelukunnan annettua LTKY:lle myönteisen lausunnon, päästiin peruskorjauksen suunnitteluun vuonna 1976. Huvila kunnostettiin vuosisadan alun asuun kuitenkin kokous- ja koulutustarpeet huomioiden. Peruskorjauksen suunnitteli arkkitehti Seppo Skinnari. Suunnitteluvaiheessa LTKY sai taloudellista apua Suomen kulttuurirahstolta.

LTKK:lle luovutetulla alueella oli kaksi huvilaa. Skinnarilan hovin lisäksi paikalla sijaitsi myös niin sanottu Kilpisen huvila (säveltajä Yrjö Kilpisen mukaan), joka 1970-luvun puoliväliin mennessä oli ehtinyt rapistua niin huonoon kuntoon, että sen peruskorjaus olisi tullut huomattavan kalliiksi. Niinpä Kilpisen huvila purettiin. Koska vanhoihin ja uudempiinkin kulttuuriarvoja sisältäviin rakennuksiin liittyy monia intohimoja, kulttuuritehtävään ryhtyneet Lappeenrannan teekkarit saivat osansa purkamispäätöksestä. Vaikka aika ja välinpitämättömyys ennen teekkareita oli hoitanut tehtävänsä, LTKY puolustautui varovasti: ”Valmistuttuaan ns. Kuulan huvila tulee asettamaan haasteen niin korkeakoululle kuin ylioppilaskunnalle, jotta kykenemme osoittamaan, että teekkaritkin osaavat luoda ja vaalia kulttuuria, vaikka jotkut sitä epäilevätkin. Me jo omalta osaltamme tulemme olemaan osa karjalaista opiskelijaperinnettä.”

Skinnarilan hovin peruskorjaus valmistui Kymen ja Mikkelin läänin piirirakennustoimiston valvomana vuonna 1979. Juhlalliset avajaiset pidettiin 22. elokuuta. Avajaisissa kuultiin runsaasti Toivo Kuulan sävellyksiä, joita esitti muun muassa taiteilija Sinikka Kuula-Marttinen. Tilat käyttöön vihki maaherra Erkki Huurtamo.

Valmistuttuaan Skinnarilan hovi on ollut lähinnä kurssi- ja koulutuskäytössä. Rakennuksen omistaa LTKK ja se on LTKY:llä vuokralla. LTKY järjesti hovissa osan omista kymmenvuotisjuhlallisuuksistaan vuonna 1979. Huvilassa on toiminut myös kesäkahvila. Myös LTKY:n killat ja kerhot ovat käyttäneet Hovia tilaisuuksiensa järjestämiseen. Lappeenrannan Teekkarilaulajien perustava kokous pidettiin Skinnarilan hovissa.

LOAS:n vuokralaisena

Tilavamman toimiston LTKY sai vuonna 1985, kun Skinnarilankatu 28 valmistui LOAS:lle lähelle korkeakoulua. Asuinrakennuksen ensimmäisen kerroksen päädystä varattiin LTKY:n toimitilat. Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Ilkka Mäkinen totesi vajaan vuoden käytön jälkeen, että ”uudet tilat ovat osoittautuneet varsin toimiviksi ja kooltaan riittäviksi.”

Myös Isto Hiltunen oli LTKY:n jäsen. Kuvassa kahvilayrittäjä Kemppainen.

Kahdelle tai kolmelle sihteerille ja hallituksen kokouksille Skinnarilankatu 28:n toimisto olikin sopiva. Mutta kun sihteeristön määrä kasvoi LTKY:n jäsenmäärän kasvaessa ja toiminnan laajentuessa, tilat kävivät liian pieniksi. Erityisesti 1990-luvun alussa perustettiin uusia sihteerinvirkoja laajentunutta tehtäväkenttää hoitamaan. Oman ylioppilastalon suunnittelu aloitettiinkin jo 1980-luvun lopulla.

LTKY:lle palkattuja uusia sihteereitä olivat tiedotus- (1986), kulttuuri- (1989) ja sosiaalisihteerit (1990). Lisäksi vuonna 1989 nimitettiin jälleen korkeakoulupoliittinen sihteeri. Vuonna 1990 toimistossa työskenteli siis jo kuusi sihteeriä ja teekkarilehti Aalefin päätoimittaja. Lisäksi tiloja käytti kaksi projektisihteeriä. Tosin ainoastaan pää- ja toimistosihteeri olivat työajaltaan kokopäiväisiä toimiston käyttäjiä.

Pääsihteereinä Skinnarilankatu 28:ssa toimivat Jaakko Kilpeläinen (1985-1986), Jarkko Pallasaho (1987-1988), Pekka Jalava (1989), Vesa-Matti Riihioja (1990-1991) ja Marko Kinnunen (1992-1993). Vuonna 1986 toimistosihteeriksi palkattiin Elise Henriksson eronneen Terttu Hännisen tilalle. Hänninen siirtyi ylioppilaskunnan omistaman Aalef Oy:n palvelukseen. Henriksson oli LTKY:n palveluksessa vielä vuonna 1999.

Ylioppilastalo

LTKK:n aluesuunnittelussa vuonna 1988 ylioppilastalolle varattiin paikka LTKK:n tilojen ja LOAS:n opiskelija-asuntoloiden väliin. Seuraavana vuonna 1989 ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Jari Mielonen linjasi tulevaa toimintaa seuraavasti:

”Lisääntyvä jäsenistö kaipaa ylioppilaskunnan, kiltojen ja kerhojen toimestä yhä enemmän panostusta vapaa-ajan aktiviteetteihin ja oikean tyyppisen teekkarikulttuurin elvyttämiseksi. Kaiken toiminnan perustana on resurssit. Talouden ja hallinnon kehittäminen sekä ylioppilastaloprojektin eteneminen ovat ylioppilaskunnan toiminnalle ensi arvoisen tärkeitä. Ja ennen kaikkea tarvitaan yhä enemmän henkilöitä toimintojen pyörittämiseksi.”

Vuonna 1990 ylioppilaskunta nimesi kaksi projektisihteeriä valmistelemaan ylioppilastaloprojektia. Toukokuussa 1990 edustajisto antoi luvan kiinteistöosakeyhtiö Lappeenrannan Ylioppilastalo Oy:n perustamiseen. Ylioppilastalosta suunniteltiin teknologiamiljöön solmukohtaa. Keskeiseksi toiminta-ajatukseksi tulevalle talolle määriteltiin koko Skinnarilan teknologiayhteisön hyvinvoinnin edistäminen turvaamalla ja tarjoamalla korkeatasoisia palveluita.

Loppuvuodesta 1990 alkanut Suomen historian rauhan ajan syvin taloudellinen taantuma ei voinut olla vaikuttamatta Ylioppilastalovalmisteluihin. Rakennusprojektia jouduttiin pienentämään potentiaalisten yhteistyökumppaneiden vähennyttyä ja ylioppilaskunnan omankin heikentyneen talouden vuoksi. Lappeenrannan Ylioppilastalo Oy:n perustava kokous pidettiin kesällä 1990.

Ylioppilastalohankkeelle saatiin tarpeellista näkyvyyttä Etelä-Karjalan kevätmessuilla huhtikuussa 1991. Tuolloisten rakennussuunnitelmien mukainen Ylioppilastalon pienoismalli herätti messuvieraissa runsassti huomiota. Silti yhteistyökumppaneita ei projektiin tahtonut löytyä, mutta hanketta vietiin kuitenkin eteenpäin ylioppilaskunnan ja kiltojen voimin.

LTKY:n toimisto.

Vuonna 1992 hanke ei juurikaan edistynyt. Kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa sovittu ja sen osittain rahoittama koerakentamisprojekti jouduttiin keskeyttämään toistaiseksi, koska rakentamispäätöstä ei voitu tehdä. Loppuvuodesta 1992 usko tulevaisuuteen alkoi palata, kuten toimitusjohtaja Pekka Jalava totesi: ”Vuoden lopussa orastanut rahamarkkinoiden rauhoittuminen mahdollisti vuokrasopimuksen allekirjoittamisen valtion kanssa marraskuussa ja loi edellytykset rakentamispäätöksen tekemiselle. Varsinaiseen rakentamiseen ei kuluneen toimintavuoden aikana kuitenkaan päästy, koska yhtiön rakennuslainojen takausten käsittely oli odotettua hitaanpaa Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa.”

Rakennuspäätös voitiin tehdä maaliskuussa 1993 Lappeenrannan kaupunginvaltuuston vahvistettua rakennuslainalle omavelkaisen kaupungintakauksen. Vuokrasopimus valtion kanssa oli tärkeä, sillä LTKK sijoitti Ylioppilastaloon opetustiloja sekä lähes kaikki opiskelijapalvelunsa. LTKK:sta tulikin Ylioppilastalon suurin vuokralainen.

Vuonna 1991 valmistui kolmas suunnitelma Lappeenrannan tulevasta Ylioppilastalosta. Tämän ”Rajojen rikkoja” suunnitelman mukaan ylioppilastalosta tuli tiedeyhteisön jatke, joka palvelee korkeakouluyhteisöä toimien kuitenkin opiskelijoiden ehdolla.

Ylioppilastalon rakentaminenkaan ei sujunut ongelmitta. Työmaa jäi tasaisesti suunnitellusta jälkeen ja lopulta joulukuussa 1993 oltiin kuusi viikkoa aikataulusta jäljessä. Urakoitsijan kanssa laadittiin uusi yleisaikataulu, mutta siitä ei ollut apua, koska pääurakoitsija joutui maaliskuussa 1994 selvitystilaan. Lappeenrannan Ylioppilastalo Oy otti kuitenkin työmaan haltuunsa ja takaajapankin kanssa sovittiin rakentamisen loppuunsaattamisesta. Sisätilat valmistuivat käyttöön toukokuussa ja ulkotyöt saatettiin loppuun kesällä 1994. Vuokralaiset saivat toimistotilansa käyttöön toukokuussa 1994.

Ylioppilastalon viimeistelyn dramaattiset loppuvaiheet: urakoitsija teki konkurssin.

Ylioppilastalon juhlallisia avajaisia voitiin viettää lokakuussa 1994. Uuden rakennuksen vihki käyttöön tasavallan presidentti Martti Ahtisaari 4. lokakuuta kello 15.45. ”Jotkut ovat sanoneet, että talo muistuttaa ruotsinlaivaa, ja laivathan kastetaan kuohuviinillä. Presidentin katkaistua nauhan pullo vapautui, liukui muovista kolonniputkea suureen puhelinkopista muotoiltuun teekkarilakkiin. Lakin pohjalla oli kivi, johon pullo valtavalla pamauksella särkyi.”

Uusi ja vanha toimistosihteeri.

Ylioppilastalon suunnitteli ArkkitehtiStudio Vuorinen. ”Rajojen rikkoja” ylioppilastalo on myös arkkitehtoonisesti – perinteistä suorakulmiorakentamista on rikottu kaltevilla linjoilla kaikissa julkisivuissa. Talossa on samoja aiheita kuin teknologiarakentamisessa Otaniemessä 1990-luvulla. Esimerkiksi Ylioppilastalon toimistosiiven teräsrakenteinen takajulkisivu on samankaltainen Ekono Oy:n OTA IV:n takajulkisivu kanssa. Kaltevien linjojen korostaminen erottaa kuitenkin Ylioppilastalon Otaniemen rakentamisesta.

Uusissa liki 180 neliön toimistotiloissa ensimmäisenä pääsihteerinä toimi Timo Ruohomäki (1994-1995). Virikkeisestä työskentelytilasta pääsihteerinä ovat saaneet nauttia myös Sari Mähönen (1995), Kirsi Rötsä (1995-1997) ja aikaisemmin talon suunnitteluun projektisihteerinä osallistunut Mika Alitalo (1998-1999).

Perinteiset miestenpäivät YO-talon kellarissa.
Ohjelmassa autoradan lisäksi mm. piirrettyjä, sarjakuvia,
filmejä sekä hammastahnatuubin puristamista keskeltä.

Osa-aikaiset sihteerit

LTKY:n tiedottamisesta vastasi Risto Palanterä ensimmäisenä tiedotussihteerinä vuonna 1986. Hän sai seuraajat vuosiksi 1988-1993. Parin vuoden tauon jälkeen tiedotussihteerin toimi täytettiin uudelleen. Vuonna 1996 tehtävää hoitivat Petri Ollila ja Otto Myyrä.

Kulttuurisihteeri vastasi ylioppilaskunnan kulttuuririennoista ja vapaa-ajan tempauksista vuosina 1989-1991. Samat tehtävät on vuodesta 1992 lähtien hoitanut vapaa-aikasihteeri. Vuodeksi 1998 sosiaalisihteerin nimikettä muutettiin paremmin tehtäväkuvaa vastaavaksi, sosiaalipoliittiseksi sihteeriksi. Vuonna 1998 tätä osa-aluetta LTKY:ssä sihteerinä hoiti Pirita Niemi. LTKK:ssa vaihto-oppilaina opiskelevien asioita hoitamaan on valittu vuodesta 1997 lähtien kansainvälisten asioiden sihteeri. Kv-sihteerin palkan on maksanut LTKK. Vuonna 1997 kansainvälisten asioiden sihteerinä oli Outi-Leena Virtanen.

Ylioppilaskunnan julkaisujen markkinoijaksi ja tunnetuksi tekijäksi palkattiin vuonna 1997 ensimmäinen markkinointisihteeri. Tehtävää hoiti ensimmäisenä Kimmo Suojapelto.

4. Luku: Opiskelijoiden edunvalvoja

Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta on ottanut keskeisimmäksi tehtäväkseen opiskelijoiden edunvalvonnan. Hyvät suhteet LTKK:un ovat edesauttaneet tämän tavoitteen toteutumista. LTKY:n ei ole tarvinnut käydä läpi niin suurta linjan muutosta kuin vanhempien ylioppilaskuntien, paikallisten tekniikan ylioppilaiden käytännön elämän edellytysten järjesteleminen on ollut osa ylioppilaskunnan toimintaa sen perustamisesta lähtien. Periaatteellisia keskusteluja, kuten aikaisemmin on kerrottu, ylioppilaskunnan roolista kuitenkin käytiin.

Uudella yliopistopaikkakunnalla ei ollut valmista infrastruktuuria. LTKK:kin toimi väliaikaisissa tiloissa pitkään 1970-luvun puolelle. Ylioppilaskunnan tarpeet oli huomioitu huonosti. Lappeenrannassa oli toki nuoriso- ja vapaa-ajan tiloja, mutta ”tarvenormituksen mukaan tarkasteltuna huonetilojen lisätarve on suuri. Vapaa-aikatalon tyyppistä nuorisotilaa puuttuu 2500 m2, vapaa-aikakeskusten lisätarve on 10 yksikköä sekä kerho-, askartelu- ja kokoontumisyksikköjen vaje on 10–20 yksikköä.”

Kaupungin tiloihin ylioppilaskunta ei siis voinut tukeutua. Omilla tempauksillaan LTKY tuki myös kaupungin infrastruktuurin kehittämistä, esimerkiksi uimahallin rakentamista varten vuonna 1970 kerättiin ammeellinen rahaa.

Opiskelijan kannalta keskeisimmät edunvalvonnan osa-alueet ovat olleet asuminen, opintotuki, tutkintosäädökset ja itse opiskelukäytäntö.

Opiskelija-asuminen

Ensimmäisenä lukuvuonna 1969/70 tekniikan ylioppilaille ei oltu järjestetty omaa asuntolaa. Ulkopaikkakuntalaiset asuivat alivuokralaisina perheissä. Toiseksi lukuvuodeksi osa teekkareista pääsi Lappeenrannan kaupungin perustaman ja omistaman Lappeenrannan Opiskelijatalo Oy:n (LOT) viidentoista neliön yksiöihin tai aavistuksen yli kahdenkymmenen neliön toveriyksiöihin.

LOT:lla oli Huhtiniemessä kaksi asuinrakennusta, Park ja Karelia, jotka kesäisin toimivat matkailijahotellina. Lisäksi taloissa oli seurakunnan ja Saimaan matkailijayhdistyksen toimistotiloja ja ravintola Husaari. Park ja Karelia eivät teekkareiden mielestä olleet onnistunut ratkaisu. Puheessaan LTKK:n avajaisissa Heikki Hornborg ruoti kaupunkia ironisesti: ”Vaikea asuntotilanne aiheuttaa henkisiä paineita. Tässä suhteessa ei olettaisi täällä Lappeenrannassa olevan mitään vaikeuksia, onhan teekkareilla käytettävissään riittävän suuri – tosin maan kalleinpiin kuuluva asuntola. Tuo nimitys asuntola on tosin väärä puhuttaessa kyseisestä rakennuskompleksista sillä hotelli se on ja siksi se on rakennettukin sanottakoon mitä tahansa.”

LTKY ei ollut myöskään tyytyväinen opiskelija-asuntojen sijoitteluun, ylioppilaskunnan hallituksen mielestä ”ei ole aiheellista rakentaa suuria opiskelija-asuntoloita erilleen muusta yhteiskunnasta, vaan oppilaiden asumisen tulee niveltyä Lappeenrannan kaupunkiin. Tällä tavoin mekin pääsemme osallisiksi kaupungin tarjoamiin etuihin ja palveluksiin hankaluuksitta.”

Vuonna 1972 LTKY oli perustamassa Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiötä (aluksi LSOAS, sittemmin LOAS). Sen asuinrakennukset on sijoitettu muun lappeenrantalaisen asutuksen lomaan. LOAS:n säädekirja allekirjoitettiin yhdessä Lappeenrannan kaupungin, evankelis-luterilaisten seurakuntien, Lappeenrannan Insinöörioppilaiden, Lappeenrannan Kauppaopiskelijoiden killan, Lappeenrannan teknillisen koulun oppilasyhdistyksen ja Extension (terveydenhoitoalan oppilaitoksen oppilaskunnan) kanssa maaliskuussa 1974. Ensimmäinen LOAS:n asuntola valmistui syksyllä 1975.

Huolimatta uusista opiskelija-asuntolapaikoista LTKK:n lisääntyneen sisäänoton vuoksi Lappeenrannan asuntotilanne oli todella huono. LTKY:n hallitus esitti toukokuussa 1975, että LOT:lle annettaisi suositus ottaa jokaiseen yli kahdenkymmenen neliön asuntoon kaksi asukasta. Edustajisto ei purematta tätä suositusta hyväksynyt. Useiden äänestyskierrosten jälkeen hallituksen esitys sekä solidaarisuus fukseja kohtaan voitti kuitenkin äänin 16-11.

Myöhemminkin LTKK:n kasvuhyppäysten yhteydessä on jouduttu samanlaisiin tilanteisiin: tasainen opiskelija-asuntojen määrän kasvu ei ole pystynyt vastaamaan nopeisiin ylioppilaiden sisäänoton lisäämisiin. Keskimäärin kuitenkin noin puolet LTKY:n jäsenistä on saanut opiskelija-asuntolapaikan.

Toinen asumiseen liittyvä ongelma oli ja on ollut vuokrataso. 1970-luvun lopulla erityisesti keskustelua herättivät LOT:n talojen vuokrat. ”Huhtiniemen opiskelijatalojen vuokria on jo aiemmin pidetty kohtuuttoman korkeina asuntojen tasoon verrattuna. Tänä syksynä on ilmennyt haluttomuutta asua Parkissa ja Kareliassa.”

Huhtiniemen talojen asukasneuvostossa oli vahva LTKY:n edustus, mutta asukasneuvostolla ei juurikaan ollut päätäntävaltaa. Niinpä kaupungin laskelmiin perustuvat, usein suuriprosenttiset vuokrankorotukset herättivät vastarintaa. Epäilyt kesähotellin tappioiden maksattamisesta opiskelijoilla antoivat lisätuulta keskusteluille.

Tilanteen parantamiseksi Jorma Könönen teki edustajistossa ponnen, jolla hallitus velvoitettiin tutkimaan LOT:n ostamista ylioppilaskunnalle. Ponsi hyväksyttiin yksimielisesti. Neuvotteluissa Lappeenrannan kaupungin kanssa kävi ilmi, että kaupunki oli valmis luopumaan LOT:n osakkeista LTKY:n hyväksi. 40000 markan kauppahinnasta LOT siirtyi LTKY:n omistukseen vuonna 1978. Jo vuoden 1978 alusta ”leväperäisen asioiden hoidon” vuoksi LOT:n isännöinti siirtyi LOAS:lle.

Vuonna 1982 LOT liitettiin osaksi LOAS:tä. Omistusjärjestelyihin osallistui myös Lappeenrannan kaupunki.
Vaikka kaikkia LTKK:n oppilaita ei voitu majoittaa opiskelija-asuntoloihin, ei muitakaan jäseniä ole asuntoasioissa unohdettu. Syksyisin on järjestetty vuokra-asuntojen välitystä Lappeenrannan oppilaitosten kanssa yhteistyönä. Käytännössä välityksestä on huolehtinut LTKY. Seuraava sosiaalipoliittisenvastaava Sari Kyllösen toteamus voisi olla melkein miltä tahansa vuodelta LTKY:n toiminnan ajalta: ”Syksyllä ei asuntoja, yllätys, yllätys riittänyt kaikille, vaan jouduttiin järjestämään hätämajoitustiloja. Onneksi tehokas asunnonvälittäjämme sai kuitenkin mediankin liikkeelle ja saimme myös yksityisiltä markkinoilta asuntoja vuokrattavaksi.”

Vuonna 1998 LOAS:llä oli yli kaksi ja puoli tuhatta asuntolapaikkaa, soluyksiöistä perhekaksioihin, tosin kaupungin kaikkia opiskelijoita varten. Toveriyksiöistä on luovuttu ja asumisen tasoon on muutenkin kiinnitetty enemmän huomiota. SYL:n vuonna 1969 antama suositus – vähintään oma huone kullekin opiskelijalle – on toteutunut 1990-luvulla. Näin opiskelijain yksityisyyden tarpeet on viimeinkin tunnustettu.

Opintotuki

Lappeenrannassa opiskelevat tekniikan ylioppilaat ovat ensimmäisestä lukuvuodesta lähtien voineet turvautua opintotukeen, mikäli ovat täyttäneet sen saamisen ehdot. Aluksi valtio antoi opintotukena vain lainatakauksen. Opintotuen myöhempään kehitykseen LTKY otti osaa kannanotoin, mielenilmauksin ja jopa suoraan valtioneuvostoon yhteyttä ottaen.

Opintotuen kehittämiseksi Helsingin Yliopiston ainejärjestöjen neuvottelukunta suositti vuonna 1974 opintolainan asteittaista muuttamista opintorahaksi. Neuvottelukunnan tavoitteena oli, että opintolainasta olisi päästy eroon vuoteen 1985 mennessä. Asiaa edistävään adressiin kerättiin nimiä myös Lappeenrannassa. Nimiä LTKY:n piiristä kertyi nihkeästi, sillä adressin mukaisesti ”uudistuksista aiheutuvia kuluja ei tule maksattaa muilla vähävaraisilla, vaan rahat on otettava suuryhtiöiltä ja ylisuuria tuloja nauttivilta henkilöiltä.”

SYL ei tukenut tätä adressia. Vähäiseen nimimäärään vaikutti lisäksi se, että jo vuonna 1969 LTKY oli ottanut periaatteellisen kannan, etteivät sen jäsenet allekirjoita luennoilla ja harjoituksissa kiertäviä nimilistoja.

Pari vuotta myöhemmin 1976 LTKY allekirjoitti SYL:n opintotukiadressin varauksella. Jälleen opintotuen rahoitus herätti kysymyksiä. Äänin 11-8 edustajisto lisäsi opintorahalle antamaansa tukeen, ettei se ”voi varauksettomasti hyväksyä opintotukiadressin opintotuen rahoitusta koskevaa kohtaa, jossa vaaditaan opintotuen rahoittamista suuryritysten ja suurituloisten verotusta kiristämällä vaan katsoo, että asiaa ei voida käsitellä näin yksioikoisesti ja sitä on käsiteltävä laajempana kysymyksenä ja tutkittava rahoituksen järjestämistä myös muilla keinoilla.”

1970-luvun lopun taloudellisessa taantumassa silloinen opintolainajärjestelmä kriisiytyi. Vahvasti säännöstellyillä pankkimarkkinoilla valtiontakaus ei usein riittänyt opintolainan. Kun kukin pankkikonttori asetti opintolainanannolleen tietyn katon, ei pitkä asiakassuhdekaan taannut opintolainan saantia. Lainojen eväämistä pahempana LTKY:ssä pidettiin annettavan opintolainan pienentämistä. Asiakassuhteet säilyttääkseen pankit tarjosivat opiskelijoille valtiontakausta pienempiä opintolainoja.

Vuodesta 1976 lähtien aktiivisesti pyrittiin vaikuttamaan opintotukeen. Vuosittain järjestettiin yhteistyössä Lappeenrannan muiden oppilaitosten kanssa erilaisia tempauksia. Maaliskuussa 1978 järjestettiin kokonainen teemaviikko. Huhtikuussa 1978 pidettiin ravintola Polarissa opintotuki-iltamat, joista lähetettiin valtioneuvostolle sähke omien toiveiden vauhdittamiseksi. Tempausten takana oli todellinen huoli: vuoden 1978 aikana opintotuen reaaliarvo laski huomattavasti.

Opintotukiuudistus saatiinkin heti 1980-luvun alussa. Opintotuki muodostui nyt opintorahasta, opintolainasta ja asumistuesta. Opintorahan osuus tuesta oli pieni, mutta sen osuuden toivottiin vuosien mittaan nousevan. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan se säilyi koko 1980-luvun ajan kolmasosana koko opintotuesta. Suomen rauhan ajan pahimmin laman aikana 1990-luvun alussa opintotukijärjestelmä vaati jälleen korjaamista. Taistelu vahvasta markasta nosti korot kaksinumeroisiksi, joten paine opintolainojenkin korkojen nostamiseksi kasvoi suureksi. Erityisesti vuonna 1990 opintotukirintamalla käytiin vilkasta keskustelua.

… Keväällä valmistunut Opetusministeriön opintotukityöryhmän mietintö opintotuen uudistamisesta työllisti sosiaalipuolta alkukevään. Loppukeväällä pankkien uhkavaatimukset opintolainan koron korotuksista puhuttivat ja … järjestettiin Lappeenrannassa korkotukitempaus, joka sai kiitettävää huomiota tiedotusvälineissäkin. Syksyllä opintotuen uudistamista vaadittiin opiskelijoiden taholta Päreet Palaa -projektin muodossa.

Vuonna 1991 opintotukijärjestelmä uudistettiin. Uuden lain mukaan yli puolet opintotuesta oli opintorahaa, mutta lain toteutus jäi torsoksi. Samalla myös opintovähennys poistettiin verotuksesta. 1990-luvulla opintotukijäjestelmää on paikkailtu suuntaan jos toiseenkin. Opiskelijoille annettiin verovähennysoikeus opintorahavähennyksen muodossa takaisin jo vuoden kuluttua. Opintotuen muutoksista on 1990-luvulla päästy keskustelemaan vuosittain, vuonna 1995 ”pullamössösukupolvikin joutui vastakkain tylyjen realiteettien kanssa. Apinanraivo ja ”mielenosoitus” eivät onnistuneet kääntämään valtionhallinnon jähmettyneitä niskoja, vaan köyhät opiskelijaraukat joutuivat myös, monien muiden ryhmien ohella, leikkausten kohteeksi. Opintotuesta leikattiin 300 Mmk. opiskelijan asumislisä laski 75 %:sta 67 %:iin ja jo ennestään riittämätöntä opintorahaa laskettiin 30 markalla 1540 markkaan kuukaudessa.”

1990-luvulla opintolainaa ei moni opiskelija ole uskaltanut ottaa. Vuosikymmenen alussa korkotaso laski lainannostajat kymmenekseen koko opiskelijakunnasta, sittemminkin epävarmat tulevaisuuden näkymät ovat pitäneet opintolainaa nostaneiden määrän alhaisena. Niinpä opintorahalla on ollut entistä suurempi merkitys:

”Jo perinteisenä teemana opintotuen saralla oli opintoraha ja sen nostaminen ”riittävälle” tasolle. Tämä kunniallinen hanke ikävä kyllä kariutui, toistaiseksi opintorahan leikkaukseen. Ihmeellinen ja täysin perustelematon alle 20-vuotiaiden opintoraha – ns. lasten tuki – pyöri tapansa mukaan keskusteluissa ja jopa OPM myönsi, että ”ei sille mittään perusteit oo”. Rahat vain ei yksinkertaisesti riitä.”

Vuonna 1999 täyden opintotuen saamisen ikäraja laskettiin 18 vuoteen. Lukuvuonna 1992/93 tai sen jälkeen aloittaneiden yliopisto-opiskelijoiden opintotukikuukausien määrä laskettiin 55:n. Tukikuukausien määrää on LTKY:ssä pidetty riittämättömänä. Toistaiseksi tukikuukausien määrää ei ole lisätty, vaikka ennakkotietojen mukaan vain kuusi kymmenestä pystyisi valmistumaan tässä ajassa. Vuonna 1997 Diplomi-insinöörin keskimääräinen valmistumisaika oli 7,0 vuotta.

Opintojen kulku

LTKY:n korkeakoulupolitiikassa on ollut keskeistä se, mitä ja miten tulevat maisterit ja diplomi-insinöörit lukevat ja tekevät opiskeluaikanaan. Eniten tähän on voitu vaikuttaa yliopiston hallintoon osallistumalla ja kannanotoin. Yliopiston hallinnossa riitautetuissa opintosuoritusasioissa tosin edellytetään, että päätökseen osallistuvat jäsenet ovat itse suorittaneet sen opintojakson tai vastaavan opintokokonaisuuden. Muutoin jäsenellä on vain puheoikeus.

Merkittävin muutos yliopistoissa LTKY:n historian aikana on ollut tutkinnonuudistus vuonna 1979. Tässä uudistuksessa yliopisto-opintojen rakennetta selkeytettiin jakamalla ne yleis-, kieli-, aine- ja syventäviin opintoihin. Samalla luotiin kunkin opintojakson laajuutta mittaava niin sanottu opintoviikkojärjestelmä. Tutkinnonuudistuksen tarkoitus oli lyhentää yliopisto-opikelijoiden valmistumisaikoja ja vähentää opintojensa keskeyttävien määrää. Mutta, kuten Jari Ylitalo vuonna 1988 Suomen Teknillisen Seuran julkaisemassa raportissa toteaa, ”Huolimatta päinvastaisista tavoitteista tutkintojen suoritusajat ovat jatkuvasti kasvaneet ja keskeyttäminen lisääntynyt.”

Keskimääräinen diplomi-insinöörin tutkinnon suoritusaika vuodesta 1972 vuoteen 1986 nousi 5,8 vuodesta 6,9 vuoteen. Arkkitehdiksi valmistuminen piteni samana aikana 7,9 vuodesta kymmeneen vuoteen. Vuosina 1995-1997 Diplomi-insinööriksi valmistui keskimäärin 7,0 ja arkkitehdiksi 10,0 vuodessa. Vuoden 1980 tilastojen mukaan LTKK:sta teekkari valmistui keskimäärin viidessä vuodessa ja kahdessa kuukaudessa.

Opintoaikojen pidentymiseen on vaikuttanut erityisesti tutkinnonuudistuksen yhteydessä pyrkimys lukuvuoden pidentämiseen. Kun tutkinnonuudistus toteutettiin, oletettiin keskimääräisen opiskelijan lukuvuosittaisen opiskeluajan kasvavan noin 25 viikosta noin uuden opintoviikkojärjestelmän ansiosta 40 viikkoon. LTKY:n hallituksen vuonna 1977 tekemien laskelmien mukaan jo tuolloin tekniikan ylioppilaan aktiivinen opiskeluaika oli 40-42 viikkoa ja jos otettiin pakollinen harjoittelu opintoaikaan mukaan, teknillisissä korkeakouluissa opiskelijan opintoihin käyttämä aika nousi lähes 50 viikkoon vuodessa. Ero Opetusministeriön ja LTKY:n laskelmien välille syntyi niin sanottujen tenttikausien kuulumisesta opintovuoteen.

Tässä suhteessa Opetusministeriön olisi kannattanut kuulla enemmän opikelijoiden ääntä: LTKY:n hallitus totesi opetusministeriölle antamassaan lausunnossa selväsanaisesti, että ”Korkeakoulujen toiminnan tehostaminen lukuvuotta pidentämällä ei teknillisissä korkeakouluissa ole mahdollista.” 1970-luvun lopun tutkinnonuudistuksen opetusministeriö arvio laskevan keskimääräisen tutkinnon suoritusajaksi neljä vuotta. 1990-luvun alun uudistuksella arveltiin päästävän viiden vuoden keskimääräisen valmistumisaikaan.”

LTKY on pyrkinyt vaikuttamaan opintojen etenemiseen aktiivisesti. Opintojaksojen sisältöön sinänsä ei ole puututtu, mutta työharjoittelun sisältöä on erityisesti taloudellisten taantumien aikana kritisoitu. Pieniinkin seikkoihin on joskus otettu kantaa, esimerkiksi marraskuussa 1969 LTKY esitti väliajan saamista konepiirustuksen luentojen väliin.

Ensimmäisenä lukuvuonna LTKK jakoi osalla luennoistaan opiskelijoilleen materiaalia monisteina. Toisena lukuvuonna 1970/71, opiskelijamäärän kasvettua koulu luopui tästä käytännöstä taloudellisista syistä. LTKY antoi lokakuussa 1970 kuitenkin seuraavan julkilausuman:

”Koska luennot korkeakoulussamme … eivät täydellisesti seuraa mitään saatavissa olevia monisteita, ovat opiskelijat joutuneet tekemään kukin tarkat muistiinpanot. Tämä ei kuitenkaan liene opiskeluteknillisesti oikea ratkaisu, sillä silloin ei opiskelijalle jää aikaa omaksua varsinaista asiaa, vaan hän toimii kopioitsijana. Useissa suoritetuissa tutkimuksissa on voitu osoittaa valmiiksi monistettujen ja etukäteen jaettujen luentojen lisäävän tuntuvasti opiskelun tehokkuutta mahdollistamalla keskittyneen seuraamisen ja omien huomautusten kirjoittamisen. Tätä menetelmää on kokeiltu myös korkeakoulussamme lukuvuonna -69-70 fysiikan ja matematiikan luennoilla ja saadut tulokset ovat olleet erinomaiset. Ainoan haitan on todettu olevan kirjoitettaessa normaalin näkömuistin syntymättä jääminen valmiiksi monistettujen luentojen yhteydessä, mutta on huomattava, että näkömuisti syntyy vain silloin, jos luennoiminen on niin hidasta, että kirjoittaja pystyy omaksumaan asian kirjoittaessaan, näin ei ole asian laita korkeakoulussamme tällä hetkellä. LTKK:n ylioppilaskunta on valmis suorittamaan monistuskustannukset, sekä korvaa luennoitsijalle mahdollisesti näin tulevan lisätyön taatakseen varsinaisille jäsenilleen mahdollisuuden tehokkaaseen opiskeluun LTKK:ssa.”

LTKK:n kanssa päästiinkiin sopimukseen opintomonisteiden eli prujujen toimittamisesta. Aluksi kustannuksiksi LTKY:lle jäi vain monistusmenot. Opiskelijoiden ja samalla monisteiden määrän kasvaessa lukuvuonna 1971/72 LTKY:n kustannettavaksi tulivat myös työkulut. Edustajisto antoi lokakuussa hallitukselle valtuudet ”palkata tyttölapsen toimistovirkailijaksi. Toimistovirkailijan päätehtävänä olisi monistuksesta huolehtiminen. Palkka otetaan monistusmaksuista.”

Yliopiston monistamossa prujut voitiin kopioida aina vuoden 1984 loppuun saakka. Lukuvuosittainen monistemäärä oli kasvanut reilusti yli miljoonaan. Opintomonisteiden kopiontia varten ylioppilaskunnan omistama Aalef Oy perusti oman painolaitoksen, joten prujujen jakelu saatiin turvattua. ”Opintoteknillistä” jäsenten auttamista on ollut myös tenttikysymysten arkistointi, joka aloitettiin vuonna 1976.

Lokakuussa 1998 LTKY järjesti harvinaisen mielenosoituksen opiskelun edellytysten huonontamista vastaan. LTKK:n hallitus päätti pidentää tenttiin ilmoittautumisen takarajaa seitsemään päivään. Mielenosoituksen taustalla oli myös Opetusministeriölle laadittu mietintö, jossa esitetään opinto-oikeuden rajaamista 55 kuukauteen. Mielenosoituksen ydin tiivistyi ”Karjaa vai yliopisto-opiskelijoita?” kysymyksessä.

Ruokailu

Opiskelijankin on uurastuksensa ja juhlintansa lomassa syötävä. LTKK:n vuokratilojen aikaan teekkareille järjestettiin mahdollisuus käydä syömässä päivisin Teknillisen oppilaitoksen ruokalassa. Mahdollisuutta käytettiinkin aktiivisesti.

LTKK:n muuttaessa omiin tiloihin Skinnarilaan keskustassa ruokaileminen tuotti suuria vaikeuksia. Skinnarilaan oli saatava oma lounasravintola. LTKY teki LTKK:n henkilökuntayhdistyksen kanssa sopimuksen ruokalan hoidosta ja helmikuussa 1975 oli ruokala aloitti toimintansa. Ensimmäisen vuoden aikana ruokala tuotti tappiota, koska toiminta oli ylimitoitettua. Opiskelijoiden määrän kasvettua ruokala alkoi pyöriä omillaan, mikä olikin toiminnan tarkoitus.

Syyskuusta 1979 lähtien valtio on tukenut ylioppilaiden ravinnonsaantia ruokailutuella. Ruokailutuki siirrettiin suoraan lounaiden hintaan. Aluksi uusi tuki tuotti ruokalassa vaikeuksia: sen saadakseen oli todistettava olevansa opiskelija. Opiskelijakortin jatkuvaan lompakossa pitämiseen ei aikaisemmin oltu totuttu. Kaksihintajärjestelmä herätti aluksi LTKK:n henkilökunnassa kummastusta, mutta LTKY sai selvitettyä asian henkilökuntayhdistyksen kanssa.

LTKY:n ensimmäinen tietokone (Metric 85) hankittin ruokalan kirjanpitoa ja kustannuslaskentaa varten vuonna 1982. Koneelle riitti paljon muutakin käyttöä, sillä muun muassa kirjoitettiin monet teekkarilehti Aalefiin tulevat jutut.

Ruokalatoimintaa on laajennettu vuosien varrella. Teknologiakeskus Kareltekiin sijoitettiin oma ruokala vuonna 1987. Uuteen, vuonna 1994 valmistuneeseen ylioppilastaloon sijoitettiin myös ruokala. Laajennuksista huolimatta – ainakaan Aalefin kirjoitusten mukaan – jonotuksesta ei ole päästy eroon.

Omakustanteinen ruokalatoiminta on ollut onnistunut valinta. Varsinaiset palveluntarvitsijat ovat voineet tarkkailla hintojen kehitystä ja vaikuttaa ruokalassa tarjottaviin aterioihin. Opetusministeriön kanssa on neuvoteltu ruokailutuen määrästä. Vuonna 1999 LTKY Ravintolat Oy:n opiskelijalounas oli maan halvimpia. LTKK:n henkilökuntayhdistys on edelleen edustettuna ruokalatoimikunnassa.

5. Luku: Teekkarit ja kylterit

Perinteet aloitetaan

Lappeenrannan teknillisellä korkeakoululla oli monia siteitä Teknilliseen korkeakouluun jo alusta lähtien. Rehtori ja monet opettajat olivat TKK:n ja sen ylioppilaskunnan kasvattamia ja LTKK:n ohella usealla heistä oli tehtäviä myös Otaniemessä. Osa Lappeenrannan tekniikan ylioppilaista pääsi haistelemaan ja omaksumaan teekkarihenkeä Otaniemeen, sillä monet LTKK:n hallituksen kokoukset pidettiin siellä.

LTKY:n vähälukuinen jäsenistö suunnitteli ensimmäisenä lukuvuonna 1969/70 rientoja ja tempauksia, jotka he aikoivat säilyttää ainakin oman opiskeluaikansa. Syksyn 1969 aikana istuttiin viikkoiltoja ravintola Patriassa ja järjestettiin sairaanhoito-oppilaitoksen oppilaskunnan kanssa muutama suurempi juhla. Myös pikkujoulut järjestettiin ”hoiturien”kanssa.

Opiskelijoiden perinteisen itsenäisyyspäivän soihtukulkueen järjestää LTKY.

Keväällä 1970 alkoi varsinainen perinteiden luominen. Keskusteluitta ne eivät syntyneet: LTKY:n hallitus teki vappujärjestelyistä luottamuskysymyksen. Äänten menessä tasan 15-15 puheenjohtaja ratkaisi hallituksen esityksen hyväksymisen. Hallitus puolusti kantaansa sillä, että ”Tämä ohjelma myös nimenomaan auttaa säilyttämään ylioppilaskunnan toimintaan vaatimalla fuksit tiettyyn yhteiseen lakinjakotilaisuuteen. Meidänhän on nimittäin lähdettävä siitä, ettemme voi pyytää tulevilta fukseilta enempää kuin itseltämme odotamme.”

Vappua vuonna 1970 LTKY:n hallitus piti varsinaisena ensiesittäytymisenä lappeenrantalaisille ja tärkeänä suhteiden luomisen aikana. Siksi se ja juhlat varsinaisesti suunnitellut ohjelmatoimikunta tekivät molemmat järjestelyistä luottamuskysymyksen. Luottamuksesta äänestettiin päivää ennen vappuaattoa: uusien valmisteluiden teko tuskin olisi onnistunut.

Ulkoiset tunnusmerkit

Pitkin lukuvuotta 1969/70 suunnitelmiin LTKY:ssä erilaisissa työryhmissä ylioppilaskunnan ulkoisia tunnusmerkkejä. Marraskuussa 1969 nimitettiin nelijäseninen toimikunta pohtimaan LTKY:lle sopivaa puseromallia. Jo saman kuukauden aikana tuotiin esitys yleisen kokouksen hyväksyttäväksi.

Myös teekkarilakin suunnittelu aloitettiin marraskuussa 1969. Periaatteellisena evästyksenä suunnittelijoille todettiin, että Lappeenrannan teekkarilakin tulee poiketa helsinkiläisten hatusta. Keskustelun pohjalta päädyttiin siihen, että Lappeenrannan lakissa tulisi olla musta nauha ja punamusta vuori, jonka pitäisi kuitenkin erota Viipurilaisen osakunnan käyttämästä vuorista. Ennen lopullisia päätöksiä päätettiin kuitenkin selvittää, millaiset lakit maan muilla teekkareilla on. Selvitysten jälkeen yleiselle kokoukselle ehdotettiin, että käyttöön otettaisiin oululaisten teekkareiden käyttämää lakkia muistuttava malli. Keskustelun jälkeen kuitenkin päädyttiin Iikka Ahosen esitykseen, että lappeenrantalaisten teekkarilakki on ”lievästi kuusikulmainen ja jossa oikealla sivulla on päälikangas vedetty mustan reunuksen päälle. Tupsun nauha lähtee keskeltä lakkia ja on tiukasti vedetty lakin reunan yli oikealle puolelle.”

Otaniemeläisten lakista lappeenrantalaisten lakki poikkesi lievästi vinoon vedetyllä oikealla syrjällään. Lakin malliksi muotoutui kuitenkin nykyinen seitsemänkulmainen lakki. Lyyran suunnittelu jäi tuolloin vielä kesken. Eräässä lakin suunnittelun vaiheessa esitettiin, että Karjalan värit – punainen ja musta – sijoitettaisiin lakkiin näkyville esimerkiksi tupsuun tai sen nauhaan. Värit päätyivät kuitenkin vuoriin. Kokardiksi lakkiin saatiin
”ratas, jonka keskellä on nykyaikaisuuden symbolina kolmiomainen kiertomäntämoottorin mäntä.”

Vuonna 1986 wankel-moottori ei enää täyttänyt tehtäväänsä nykyaikaisuuden symbolina, joten paikalle rattaan keskelle sijoitettiin hebrealainen aakkonen, aalef.

Urheiluedustuskäyttöön suunnitellun puseron väriksi tuli valkoinen. Rintamuksessa oli suurikokoinen aalef. Selkäpuolella oli paidat lahjoittaneen Lappeenrannan Säästöpankin nimi ja tunnus.

Heikki Hornborgin myöhemmän selvityksen mukaan aalef tuli ylioppilaskunnan tunnukseksi jo syksyllä 1969. Viralliseksi tunnukseksi se nimettiin lokakuussa 1971. Aalefin alkujuuret olivat lisensiaatti Heikki Kallin pitämissä matematiikan luennoissa. Matematiikkaa oli syksyllä peräti kymmenen luentotuntia viikossa, joten differentiaali- ja integraalilaskenta oli usein tekniikan ylioppilaiden mielessä. Matemaattisena terminä aalef tarkoittaa joukon suuruutta, joka onkin – LTKY:n ilmoituksen mukaan – se voima, jolla ylioppilaskunta toimii. Hebrean kielessä ”alef” merkitsee ”härkää”.

Ensimmäinen Vappu

”- Aarrrggghhh, kuiskasi tekniikan ylioppilas Elmeri Häkkinen vienosti englanniksi.
– äääyyyhhh, hän jatkoi sen jälkeen suomeksi.”
Etelä-Saimaan raportti teekkareiden ensimmäisestä Vapusta.

Huolimatta ennakkokinastelusta Vapun vietto sujui hyvin. Ohjelmatoimikunnan suunnitelmien mukaisesti kokoonnuttiin vapunaattona kello 12.00 kaupungintalon valtuustosaliin. Lappeenrannan kaupunki lahjoitti uuden korkeakoulun ensimmäisille ylioppilaille teekkarilakit. Lahjoitustilaisuus oli päivällä, mutta vasta vuorokauden vaihtuessa lakit asetettiin käyttäjiensä kuontaloiden koristukseksi.

Kaupungintalolta ”riehakkaat teekkarinalut” jatkoivat ohjelmaansa Kurkipatsaalle. Suihkuallas muutettiin toivomuslähteeksi, johon jokainen halukas sai antaa roponsa. Kertyneet varat luovutettiin Sävellahja 22001:lle. Vapaudenaukioilla ”teekkareiden kusikiven” ympärillä järjestettiin opintosuuntien ja oppilaitosten välinen kaljaviesti. Kisaan osallistui viisi joukkuetta, joista talousinsinöörien ”hyvin harjoitellut” joukkue Frantsi, Häkkinen, Kouki, Lipponen ja Sillanpää oli nopein. Normaaleista olviviesteistä poiketen tässä kilpailussa oluen sai kaataa päähänsä joko ulko- tai sisäpuolelle.

Urheilusuoritusten jälkeen siirryttiin rautatieaseman tavarankuljetusvaunulla Motorestin rantaan Huhtiniemeen. Saimaassa opiskelijat saivat teekkarikasteen, kastajana oli kaupunginjohtaja Kölhi. Vesi avannossa oli kastettujen arvion mukaan ”jääkylmää”.

Iltajuhla vietettiin ravintola Patriassa. Vähän ennen puolta yötä jaettavat tupsulakit tuotiin parilla pöydällä tanssilattialle, jossa rehtori Immonen jakoi ne. Immosen saatesanojen ja esimerkin jälkeen oppilaat yhtä aikaa laskivat tupsulakit päähänsä kello 24.00, ja totesivat olevansa varsinaisia teekkareita. Lakitetut aloittivat uuden vuorokauden ”ratkiriemukkaalla2 lakkiaistanssilla. Vappupäiväksi ei oltu suunniteltu valmista ohjelmaa.

Polar-palkinto

Teekkariperinteisiin oleellisesti kuuluvaa teekkarihuumoria viljeltiin ahkerasti jo lukuvuodesta 1969/70 lähtien. Helmikuussa 1970 jaettu ”traditsionaalinen” Polar-palkinto oli LTKY:n ensimmäinen näkyvä osoitus teekkareiden omasta huumorinlajista. Palkinnolle laaditut säännöt julkaistiin ensimmäisessä vuosikirjassa, ja Etelä-Saimaa julkaisi LTKY:n laatiman lehdistötiedotteen:

”Polar-palkinto Lappeenrantaan
L a p p e e n r a n t a 25.2. (DTT – Heuter) Polar Institute on kokouksessaan 25.2.1970 päättänyt myöntää traditionaalisen Polar-palkinnon tänä vuonna lappeenrantalaiselle keitaanisäntä Adriano Vinchiguerralle. Hänen ansioinaan mainitaan mm. merkittävä toiminta matkustavaisten viihdyttämiseksi Lappeenrannassa ja lisäksi huomattava panos täkäläisten teekkareiden toiminnan tukemiseksi. Palkinto tulee nyt ensimmäistä kertaa Suomeen ja toista kertaa Pohjoismaihin. Aikaisemmin ovat palkinnon saaneet mm. skotlantilainen matemaatikko McLaurin, tanskalainen kemisti Guldberg ja intialainen ajattelija Sir Chandrasekhara Raman. Palkinnon luovutus tapahtuu sunnuntaina 1.3. Lappeenrannan VRK:n talolla teekkareiden talviapajoilla, ja sen tulee luovuttamaan Polar Instituten pääsihteeri Sir Conrad Eugen Bragg.”

Teekkarien talvipajan juliste.

Maaliskuun alussa Palontorjuntatalolla järjestettiinkin yleiset tanssit varojen hankkimiseksi ylioppilaskunnalle. Illanvietossa soitti Pertti Metsärinteen bändi ja toki myös Polar-palkinto luovutettiin. Tansseja mainostettiin suurisuuntaisesti Lappeenrannan katukuvassa.

Vappuperinteet vakiintuvat

Toisena vappuna 1971 noudatettiin pitkälti ensimmäisenä vappuna luotuja perinteitä. Vuosikirjan kuvauksen mukaan juhlat aloitettiin vapaudenaukiolta ”hengenvaarallisella” tikanheitto- ja kaljakisalla. Kurkipatsaan toivimuslähde oli tarkoitus avata matkalla, mutta ”VR:n vetovaunun jarrujärjestelmässä oli kuitenkin ilmeisesti tullut häiriö, koska letka ei pysähtynyt patsaan kohdalla vaan jatkoi itsepintaisesti kulkuaan Motorestille.”

Teekkarikasteen suoritti tällä kertaa professori Luukko, joka sai itsekin tutustua Saimaan veden lämpötilaan, kun vastaleivottu teekkari Sundman ei kyennyt hillitsemään itseään.

Vuoden 1974 ravintolaviestistä eksynyt joukkue.

Iltajuhla vietettiin ravintola Patriassa, jossa teekkarit lakitettiin. Lakit jakoi fuksimajuri Parkkinen Kyllikki ”mami” Koivusaaren ystävällisellä avustuksella. Juhlissa esiintyi myös ”eräänlainen” kuoro.

Vappuna 1972 VR:n laituritraktori pysähtyi Kurkipatsaalla ja ensimmäinen fuksi sai jo kasteensa patsaan altaassa. Vasta sen jälkeen matka jatkui ”yleisessä hälinässä” kohti Motorestin rantaa. Teekkarit esiintyivät aattojuhlallisuuksissa lakki ylösalaisin. Fuksien saadessa lakkinsa 30.4. kello 24.00, vanhemmat teekkarit käänsivät lakkinsa 1.5. kello 00.00 oikeinpäin.

Kaikkia Lappeenrannan teekkareita ei ole kastettu Saimaassa, tosin kyllä Saimaan vedessä. Vappuna 1975 fuksit kuljettiin Kurkipatsaalta opiskelijatalo Parkille, jossa punainen paloauto letkuineen odotti kastettavia.

Fuksien tie kasteelle vappuna.

Ravintolalakko vuonna 1977 ei estänyt fuksien ja teekkareiden valpurin juhlintaa. LTKK:n ruokalasta loihdittiin henkilökunnan ja opiskelijoiden saumattomalla yhteistyöllä iltajuhlatila. Ruokalassa vietettiin myöhemminkin vappuaattoillan juhlallisuuksia.

Ensimmäisenä vappuna aloitetut perinteet ovat jatkuneet pienin muutoksin. Kurkipatsaan suihkuallas on muuttunut toivomuslähteestä koeuittoaltaaksi. Myöskin VR:n vetokalusto on jäänyt liian pieneksi ylioppilaskunnan käyttöä varten. Vuonna 1980 vapun ennakkoon ilmoitettu ohjelma oli seuraava:

Walpurin päivän aatto
11.30 Fuksit kokoontuvat kauppatorille ihmeteltäviksi
12.00 Fuksikulkue lähtee liikkeelle
12.15 Koeuitot sekä Wappurauhan rikkominen kurkipatsaalla
13.00 Teekkarikaste rituaaleineen Casinon rannassa
20.00 Ravintola 2 rakuunaa. Ohjelmassa lakitus yms.

Walpurin päivä
09.00 Ravitseva silliaamiainen Husaarissa
13.00 Wappurieha Casinon rannassa. Kaljaviesti yms.
15.00 Katutanssit satamatorilla

Eräinä vuosina on katsottu tarpeelliseksi etukäteen ojentaa vapun viettäjiä. Esimerkiksi vuonna 1981 Aalefin pääkirjoituksessa todettiin, että ”ryypätäkin voi aiheuttamatta pahennusta”.Vappujuhlallisuuksien pituus on vaihdellut kalenterin sallimissa puitteissa. Vappuna 1981, jolloin edellä mainittu varoitus annettiin, ”virallinen” vappuohjelma oli suunniteltu viisipäiväiseksi.

Kaljaviestiperinne sai huipentumansa vuonna 1986, jolloin juostiin 120 fuksin voimin uusi kaljaviestin maailmanennätys. Matkana oli Kouvola – Lappeenranta.

Vapun kohokohta on fuksien kaste.

Vapunaaton ja -päivän ohjelmat pysyivät 1970-luvulla luotujen perinteiden mukaisena. 1980-luvulla vapunalusviikolle järjestettiin fuksien testaustilaisuuksia fuksiolympialaisten ja -tehtävien muodossa. Vuonna 1989
”Iloiset wapunalusviikot sujuivat fuksitehtävineen ja muine tohkeiluineen hienossa kevätsäässä. Kemistit värkkäsivät lainapulloista maailman suurimman virvoikejuomapullon. Vuoden kohokohta Wappu, saapui kuin varkain. Yleinen iloittelu alkoi perinteisen mystisesti perinteisten grillijuhlien merkeissä. Tällöin tavattiin myös varmat kevään merkit, pari sinivuokkoa.”

1980-luvun lopulla aloitettiin palkitsemisperinteet: vappupäivänä nimitettiin vuoden teekkari ja vuoden luennoitsija. Ensimmäiseksi vuoden luennoitsijaksi valittiin vappuna 1987 Heikki Kalli. Ensimmäinen vuoden teekkari oli Ismo Heimonen, joka sai arvonimensä vappuna 1988.

Perinteikäs vappu-urheilu resiinaralli.

Vappuna 1990 jalostui grillijuhlaperinne vapunpäivän shamppanjapiknikiksi linnoitusalueelle. Tämä perinne on saanut paljon kaupunkilaisiakin liikkeelle. Vuodesta 1990 lähtien teekkarit ovat puhdistautuneet kunnolla vappua varten: ennen vappua on järjestetty koko yön saunomismahdollisuus, saunayö.

Vappua on vietetty perinteisin menoin, säistä huolimatta. Vuonna 1992 ”järjestäjät olivat hermoromahduksen partaalla kun viikkoa ennen Wappua lunta tuli taivaalta kuin keskitalvella konsanaan. Säiden haltijat onneksi ymmärsivät teekkareita ja juuri ennen Wappua alkoi aurinko paistaa. Wappu sujui varsin perinteisissä merkeissä ja siitä selvittiin kunnialla. Fuksien uitto oli varsin rankka tapahtuma, jäätä Saimaassa oli 30 senttiä.”

Perinteisen saunayön perinteinen.

LTKK:n monipuolistunut opetus vapun vietossa huomioitiin heti, kauppatieteiden ylioppilasta kastettiin ensimmäisen kerran kyltereitä vappuna 1992. Kastettiinpa kauppatieteilijä Pekka Valento teekkariksikin, sillä tuolloin voimassa olleen merkkiohjesäännön mukaan teekkarin arvo voitiin myöntää jokaiselle LTKK:ssa opiskelevalle, joka on suorittanut edellytetyt tehtävät ja joka on saanut teekkarikasteen. Merkkiohjesääntöä muutettiin pian tämän jälkeen.

Vuosien varrella erilaisia Vappuperinteitä on LTKY:an periytynyt huomattavasti. Vuonna 1995 vapun vietto alkoi jo kymmenen päivää ennen toukokuun alkua, oli kevätmessut, Teekkarilaulajien kevätkonsertti, Resiinaralli, Wirsuntappoilta, Resonanssin konsertti, saunailtoja, Lötköttelyt, Karjalaiset olympialaiset, Vahvamies kisat, Teekkarisitsit, Fuksitehtävät, Saunayö, Kurkipatsaan lakitus, Fuksien uitto ja varsinaiset vappubileet. Vappupäiväksi riennettiin vielä Pusupuistoon piknikille ja niiden jälkeen jatkoille ja jatkon jatkoille…

Tempausperinne

Teekkareiden tempauksilla on ollut kaksi pääasiallista tarkoitusta. On kerätty varoja tai muuten avustettu jotain yleistä hyvää ja toisaalta on tehty omaa yhteisöä tunnetuksi kansalaisille ja teollisuudelle. Tästä on osoituksena Lappeenrannan teekkareiden ensimmäinenkin tempaus: toukokuussa 1970 kerättiin varoja kaupungin uimahallia varten. Kylterit ovat 1990-luvulla aktiivisesti ottaneet osaa LTKY:n teekkareiden tempauksiin.

Teekkarit lahjoittivat Lappeenrannan kaupungin lapsille leikkimökin.

Yksittäisten tempausten lisäksi vakiintui tiettyjä juhlapäiviä, jolloin alettiin järjestää vuosittaisia tempaustapahtumia. Toisena lukuvuonna 1970/71 järjestettiin pikkujoulu- ja vappujuhlien lisäksi laskiais- ja aprillitempaukset.

Ensimmäisinä lukuvuosina tempaukset järjestettiin yhdessä kaikkien opintosuuntien kesken ja usein myös muita kaupungin oppilaitoksia mukaan haastamalla. LTKY:n jäsenmäärän kasvaessa tempaukset tai ainakin niiden järjestelyt siirtyivät eri osastojen opiskelijoille.

Tempaukset eivät ole rajoittuneet pelkästään Lappeenrantaan: esimerkiksi vuoden 1988 vappuna tuotantotalouden ensimmäinen vuosikurssi kävi Luumäellä herättämässä vappuhenkeä ja tekemässä LTKK:ta tunnetuksi. Teekkarit viettivät kaksi vappua 1980-luvun lopulla Luumäellä maisemahotelli Kastellissa.

Pont Ots: saunalautta, jolla rikottiin saunomisen maailmanennätys.

Lappeenrannan teekkareiden tempaukset ovat saaneet valtakunnallistakin julkisuutta. Esimerkiksi tuotantotalouden lukuvuoden 1984/1985 fuksit pääsivät Kymmenen Uutisiin ja lukuisiin lehtiin pyörittämällä yli kaksi metristä ratasta 24 tuntia.

LTKY on palkittukin tempauksistaan. Vuonna 1987 Tässä on itua -projekti palkitsi muiden muassa LTKY:n ”Punainen viiva”-teatteritempauksestaan. LTKY osti Lappeenrannan kaupunginteatterilta ennakkonäytöksen Punainen viiva -näytelmästä. Liput näytökseen myytiin ja saadut tulot luovutettiin lyhentämättöminä Etelä-Saimaan CP-yhdistykselle. Palkinnon jakotilaisuudessa LTKY:n edustajat totesivat, että halusivat auttamisen lisäksi tällä tempauksellaan ”samalla … poistaa perättömät ennakkoluulot, että teekkarit ovat aina pahanteossa.”

Oman lukunsa tempausperinteessä muodostavat erilaiset saunoilla varustetut kulkuneuvot ja rakennelmat. Helmikuussa 1987 Luumäelle hotelli Kastellin rantaan rakennettiin Suomen suurin lumirakennelma, joka noteerattiin Guinnesin ennätyskirjassakin. 160 teekkaria sai kolmessa päivässä aikaiseksi noin tuhannen kuution kokoisen lumilinnan. Kulmatornit olivat 6,5 metriä korkeita.

Syys-lokakuussa 1988 teekkarit tekivät vesillä saunomisen maailmanennätyksen Lappeenrannan satamassa. Pont Ots -lautan – jonka katsastustodistuksen allekirjoitti tekniikan ylioppilas, liikenneministeri Pekka Vennamo – saunassa saunottiin kaikkiaan 555 tuntia. Koneteekkarit olivat saunoneet liikkuvassa saunassa kylpemisen ennätyksen (336,4 tuntia) nimiinsä vuonna 1983. Maailmanennätyksiä tehtiin myös muuten. Laskiaisena 1979 yksitoista kemistiteekkaria mahtui yhteen sarvisahkioon. Tämä suoritus palkittiin pulkkaan ahtautumisen maailmanennätyksenä. Lukuvuonna 1988/89 vesillä saunomisen maailmanennätyksen lisäksi LTKY:n nimiin siirtyi letunpaiston maailmanennätys. Teekkarit paistoivat lettuja yhtäjaksoisesti 50 tuntia. Tuona aikana räiskäleitä syntyi 10976 kappaletta.

Osana LTKY:n 20-vuotisjuhlallisuuksia perustettiin Skinnarilan vapaavaltio. Uusi valtio merkittiin maastoon rajapaaluin ja se koulutti itselleen oman armeijan. Myöhemmin se kuitenkin sulautui rauhanomaisesti takaisin osaksi Suomen valtiota.

Juhlia

Lappeenrantalaiseen teekkarikalenteriin saatiin syksyllekin ohjelmaa, Porsasjuhlat, vuonna 1973. 10-vuotishistoriikissa kuvaillaan, kuinka ”elokuussa 16.8. savonrantalainen emakko Viksu, synnytti 16 porsasta. Pahnue oli siitä erikoinen, että sen isä oli Shemeikka -niminen villisika. Joku porsaista taisi eksyä lappeenrantalaiseen syysriehaan, joka pidettiin ravintola Husaarissa Porsasjuhlien nimellä, sillä niistä muodostui varsin villit juhlat.”

Porsasjuhlat otettiin mukaan Kilta-akatemian viralliseen juhlalistaan. 1980-luvulla juhlien ohjelmaan lisättiin fuksiolympialaiset, joissa valittiin vuoden sika ja emakko.

Jo 1970-luvun alusta lähtien on syksyllä järjestetty perinteiset lakinlaskiaiset. Kun lakki on vappuna puettu, täytyy se joskus riisuakin. Lakinlaskemisen jälkeen sitä ei saa käyttää ennen vappua ilman virallista erityislupaa. Lakinlasku järjestettiin eri tilaisuuksien, muun muassa vuosijuhlien yhteydessä. 1990-luvulla Lakinlaskijaiset ovat oma tapahtumansa.

Kemianteekkarit aloittivat vuonna 1981 toogajuhlien järjestämisen. Vuonna 1984 lakanoihin pukeutuminen otettiin LTKY:n viralliseen juhlaohjelmaan. Aluksi toogabileitä järjestettiin syksyllä, mutta myöhemmin ne siirrettiin keväälle. Toogabileet ovat Ketekin vuosijuhla.

1990-luvulla suuren suosion ovat saaneet kaksi kertaa vuodessa järjestettävät FinnHits -bileet. Uuden ylioppilastalon äänentoisto ja tilaratkaisujen toimivuus ovat näissä tapahtumissa olleet usein koetuksella.
Keväällä aprillipäivänä tai sen aattona on järjestetty kaupungilla erilaista ohjelmaa. Vuonna 1971 aprillin aattoa vietettiin köydenvetokisan merkeissä. Illalla juhlittiin Husaarissa, jossa ”iltamat sujuivat varsin rauhallisesti siihen saakka kunnes aloitettiin yhteislaulu. Rautainen kööri sai rytmikkäällä laulullaan yleisön innostumaan ja juuri kun tunnelma alkoi olla katossa, saapui suruviesti: Alkon tarkastaja ovella!”

1980-luvun puolivälissä aprillijuhlinta jalostui jäynäkisoiksi. Hyviä jäyniä kaupunkilaisten iloksi ja kiusaksi onkin keksitty. Vuonna 1987 LTKY:n joukkue voitti STS/KAL:n (nykyisin TEK) järjestämät kansalliset jäynäkisat Porissa. Vuonna 1992 LTKY uusi voittonsa, tosin osin tahattomasti. LTKY:n Hämeenlinnassa järjestämät Etelä-Karjalaiset kioskiruokaperinnepäivät epäonnistuivat, sillä kilpailupaikkakunnalla ei saanut myydä keitettyjä kananmunia grilleistä.

6. Luku: Killat ja kerhot

Ensimmäisinä vuosina LTKY:n hallitus ja hupitoimikunta vastasivat järjestetyistä aktiviteeteista. Jäsenmäärän kasvun myötä oli järkevää järjestäytyä pienempiin yksikköihin ja Lappeenrannassa tällaisiksi yksiköiksi muiden teekkariyhteisöjen tapaan tulivat LTKK:n osastottain perustetut killat. Killoille siirtyivät huvien ja aktiviteettien järjestäminen. Huvitoimikunnan työn jatkajaksi perustettiin kilta-akatemia, joka koordinoi kiltojen toimintaa. Killoille siirtyi myös työelämäsuhteiden ylläpito ja tutustumiskäyntien järjestäminen. Ensimmäiset kiltatapaamiset järjestettiin vuonna 1973.

Kolme ensimmäistä LTKY:n kiltaa olivat tuotantotalouden opiskelijoiden Kaplaaki, energiatekniikan Armatuuri ja Koneenrakennus kilta. LTKK:n oppialojen kasvaessa on perustettu uusia kiltoja: kemiantekniikan Ketek, tietotekniikan Cluster, kauppatieteiden Enklaavi ja sähkötekniikan alan Sätky.

Oma vaikutuksensa muiden teekkareiden esimerkin lisäksi oli samaan aikaan akateemisilla työmarkkinoilla tapahtuneella yhdistystoiminnan aktivoitumisella. Vuonna 1970 säädetyn työlain mukaan ammattiyhdistykset saivat oikeudet neuvotella omaa alaansa sitovan työsopimuksen mikäli yli puolet kyseessä olevan alan työntekijöistä kuuluu alan työntekijäliittoon. Korkeakouluinsinöörien ja arkkitehtien Liiton (KAL, sittemmin TEK) intressissä oli siis sitoa myös vielä alaa opiskelevat liittoonsa turvatakseen oman sopimusoikeutensa.

Kerhotoiminta LTKY:ssä virisi samoihin aikoihin kiltojen perustamisen kanssa. Ylioppilaskunnan laajenevaa jäsenistöä varten haluttiin palveluja ja LTKY:n alaiset harrastuskerhot olivat oiva keino järjestää erilaisia aktiviteetteja.

Kaplaaki

Tuotantotalous toi ensimmäisenä osastona oman kiltansa säännöt edustajiston hyväksyttäväksi. Tuotantotalouden kilta Kaplaakin säännöt hyväksyttiin edustajisto kokouksessa 26. marraskuuta 1973. Tuotantotalouden opiskelijat pitivät myös kiltansa järjestäytymiskokouksen ensimmäisinä, 31. tammikuuta 1974 opiskelijatalo Parkissa.

Ensimmäisen toimintavuoden aikana tehtiin Talousinsinööri -esite, jota jaettiin teollisuuden edustajille. Ammattitietoutta hankittiin muun muassa excursiolla Kaukaan tehtaille. Maaliskuussa järjestettiin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille suunnattu tutustumistilaisuus ravitsemusliike Husaarissa, jossa nähtiin muun muassa Elmer Häkkisen ”kaitakangaslyhytelokuva LTKY 1971-1972″. Syksyllä 1974 Kaplaaki järjesti porsasjuhlat.

Skinnarilaan muuton yhteydessä myös killat saivat omat huoneistonsa. Kaplaakissa kiltahuone otettiin tyytyväisinä vastaan, ja sinne järjestettiin mahdollisuus keittää kahvia, pelata korttia, lukea lehtiä tai muuten vain olla. Syksyllä 1983 saatiin kirjaston ”pimeästä nurkasta” omat toimitilat. Uudet tilat Kaplaaki hankki yhdessä Enklaavin kanssa syksyllä 1993.

Vuonna 1975 saatiin ensimmäiset vieraat: TKY:n Prodeko-kilta kävi vierailulla Skinnarilassa ja Lappeenrannassa huhtikuussa. Vastavierailulla Otaniemessä käytiin seuraavana vuonna. 1970-luvun lopulta lähtien suhteita Prodekoon on uudistettu vuosittain.

Kaplaaki on ottanut osaa myös oman laitoksensa kehittämiseen. Erityisesti aktivoiduttiin tutkinnonuudistuksen suunnittelun aikaan 1970-luvun lopulla. Omat näkökannat pyrittiin tuomaan esiin julkisin keskusteluin. Esimerkiksi keväällä 1977 järjestettiin seminaari tuotantotalousinsinöörin ammattikuvasta, johon osallistui muun muassa tuolloinen professori Juhani Jaakkola.

Tuotantotalouden opiskelijoille pyrittiin järjestämään myös lisäkoulutusta LTKK:n opinto-ohjelman ulkopuolelta. Lukuvuonna 1977/78 Kaplaaki järjesti Arabian kielen ja kulttuurin kerhon, jonka vetäjä Kemal Aranki sivisti kaplaakilaisia arabimaista potentiaalisena vientialueena.

Vuonna 1978 aloitettiin keskustelukerho, joka toimi pitkään 1990-luvun puolelle. Kerho oli avoin kaikille kiinnostuneille, ja tilaisuuksissa käsiteltiin lähinnä teknologian ja taloudellisen kasvun tuottamia ongelmia, tosin vuosikymmenen vaihduttua keskustelun aiheet muuttuivat enemmän tulevaa työtä ja yrittäjyyttä koskeviksi. Ensimmäisen keskustelutilaisuuden otsikkona oli ”kasvun rajat”.(259) Tilaisuuksilla nähtiin olevan myös hyötyä tulevien diplomi-insinöörien ilmaisutaidon kehittämisessä.

Kotimaan teollisuuteen tutustuminen on ollut laajaa. Vuosittain on kolme, neljä kertaa suunnattu eri reittejä pitkin tutustumaan Suomen teollisuuteen. Lukuvuonna 1991/92 täytettyään 18 vuotta Kaplaaki sai lahjaksi linja-autoksi nimetyn Datsun 100A:n kotimaan excursioiden järjestämistä ja vierailumatkoja varten. Lyhyimmät excursiomatkat on järjestetty Skinnarilassa teknologiakeskus Kareltekiin.

Kaplaaki on ollut aktiivisesti luomassa kansainvälisisiä suhteita. Ulkomaan excursioita on vuosittain järjestetty useita. Perinteiseksi tutustumispaikaksi on muotoutunut Linköping. SEV-excursioita järjestettiin 1970- ja 1980-luvuilla vuosittain, läheisimmät suhteet luotiin unkarilaisiin, jotka kävivät myös vastavierailuilla Lappeenrannassa. Yhteyttä pidettiin myös Leningradin ja Tallinnan teknillisiin korkeakouluihin. Neljäs vuosikurssi on perinteisesti matkannut kauas: tutustumiskohteina ovat olleet muun muassa Pohjois-Amerikka ja Kauko-Itä.

Marraskuussa 1990 Kaplaakin edustajat olivat mukana Berliinissä perustamassa Euroopan tuotantotaloutta opiskelevien opiskelijoiden yhteisjärjestöä ESTIEM:iä.

Vuonna 1976 Kaplaaki anoi koejäsenyyttä kansainväliseen kauppa- ja taloustieteen opiskelijoiden harjoittelupaikkoja välittävään organisaatioon AIESEC:iin. Ensimmäiset kaksi harjoittelupaikkaa ulkomailta saatiin vuonna 1977. Koska AIESEC toimii vastavuoroisuusperiaatteella, Kaplaaki hoiti kahdelle ulkomaalaiselle opiskelijalle harjoittelupaikan Suomesta. Pikku hiljaa harjoittelijavaihtoa on kasvatettu. Vuonna 1985 kansainväliseen vaihtoon lähti kuusi kaplaakilaista ja 1987 peräti yksitoista. Kaukaisimmat harjoittelijat Kaakkois-Suomeen ovat tulleet Keniasta.

Syyskuussa 1984 Kaplaaki sai kunnian järjestää AIESEC-Suomen syysyleiskokouksen, joka keräsi pari sataa kansainvälisestä harjoittelijavaihdosta kiinnostunutta Lappeenrantaan.(267) 1990-luvulla järjestön nimeksi muutettiin AIESEC Saimaaksi, koska myös kauppatieteiden opiskelijat osallistuivat AIESECin toimintaan. Teknisen alan kansainvälisestä harjoitteluvaihdosta on vastannut lukuvuonna 1991/92 toimintansa aloittanut IAESTE Lappeenranta.

Armatuuri

Toinen osasto, joka toi sääntönsä edustajistoon hyväksyttäväksi oli voimatekniikka. Joulukuussa 1973 hyväksyttiin Voimatekniikan kilta Armatuurin säännöt. Ensimmäisenä keväänään kilta teki tiedotuslehden, järjesti illanviettoja ja tutustumismatkoja teollisuuslaitoksiin.
Excursioita on tehty lähinnä kotimaahan, Etelä-Suomen voimalaitoksiin. Vuonna 1974 tehtiin kolmen päivän excursio, jossa tutustuttiin kuuteen suureen voimalaitokseen (Mussalo, Loviisa, Hanasaari, Inkoo, Naantali ja Vanaja). 1980-luvulla Loviisan ydinvoimalasta muodostui perinteinen fuksicursiokohde, eli ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ovat joka syksy vierailleet IVO:n ydinenergialaitoksilla. Laajaa tutustumista maamme teollisuuteen osoittanee se, että armatuurilaiset vierailivat Nilsiän öljysheikin MAN-OILilla vuonna 1987.

Ensimmäinen ulkomaan excursio tehtiin vuonna 1975. Tuolloin armatuurilaiset vierailivat Leningradissa. Ulkomaanmatkat ovat kuuluneet lähinnä vanhimpien vuosikurssien ohjelmaan. Vuonna 1979 päästiin Göteborgiin energiamessuille ja vuonna 1980 neljäs vuosikurssi vieraili Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa. Pisin ulkomaanmatka tehtiin vuonna 1986 Kiinaan.

Oman alansa kansalliseen ja kansainväliseen opiskelijayhteistyöhön Armatuuri on ottanut osaa aktiivisesti. Sähköinsinöörikiltojen yhteistyökokouksiin on osallistuttu ja vuorollaan Armatuuri on ollut isäntänäkin. Ensimmäiset suhteet 1970-luvulla luotiin TKK:n lämpövoimakerhoon. Vuonna 1978 Otaniemen vierailun yhteydessä osallistuttiin ”harjoittelukulkueeseen”, joka lakaisi Helsingin katuja Senaatintorilta Eduskuntatalolle. Tällä mielenosoituksella pyrittiin vaikuttamaan teekkareiden harjoittelujaksojen sisältöön.

1990-luvun alussa taloudellinen taantuma vaikutti myös kiltojen excursioihin. Vasta vuonna 1996 Armatuurissa voitiin todeta tutustumiskäyntien järjestyvän ”hyvien aikojen” malliin. Laman vuoksi killat joutuivat myös yhteistyöhön tutustumisessaaan teollisuuteen. Armatuuri järjesti yhteisiä excursioita konetekniikan kilta KRK:n kanssa.

KRK

Lukuvuonna 1973/1974 LTKK:ssa olleista osastoista viimeisenä kiltansa saivat perustettua koneenrakentajat. Sen säännöt vahvistettiin LTKY:n edustajistossa helmikuussa 1974. Hitaudesta huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta KRK sai järjestettäväkseen vuoden tärkeimmän juhlan, vapun 1974. Samana vuonna ehdittiin tutustua oman alan teollisuuteen Uudessakaupungissa ja Raumalla, järjestää tiedostustilaisuus diplomityön tekemisestä sekä juhlia 50-vuotiasta professori Niilo Teeriä.

KRK myös loi kansallisia ja kansainvälisiä suhteita toisiin alan opiskelijoihin. Ensimmäisen kerran KRK osallistui koneteekkareiden neuvottelupäiville Otaniemessä 1975. Pohjoismaiden koneteekkareiden neuvottelupäiville osallistuttiin ensimmäisen kerran vuonna 1978 Lundissa, Ruotsissa.

Ulkomaisiin teollisuuslaitoksiin on käyty tutustumassa mahdollisuuksien mukaan. Lukuvuonna 1987/88 ulkomaan excursiolle suunnattiin kaksikin kertaa, Tukholmaan Ruotsiin ja Budabestiin Unkariin.

KRK:n piirissä on ollut aktiivista harrastustoimintaa jo 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1976 aloitettiin Pisaralle pisimmälle -ajokkien rakentaminen ja shakkikerho, joista tarkemmin kerhojen yhteydessä. Vuonna 1979 julkaistu Suomen koneteekkareiden laulukirja Wirsu, josta on otettu myöhemmin useita uusintapainoksia, kului ahkerasti lappeenrantalaistenkin käsissä.(280) Lauluilloilla oli suuri suosio koko 1980-luvun ajan.

Koneteekkareiden osaamista on tarvittu monissa teekkaritempauksissa. LTKY:n saunat ovat tarvinneet erilaisia kuljetusalustoja, ja KRK on auliisti auttanut niiden suunnittelussa ja rakentamisessa. Toteuttamisen lisäksi KRK on ollut kehittämässä erilaisia juhlia. KRK:n aloitteesta aprilliperinteet herätettiin uudelleen vuonna 1987 jäynäkilpailuiden muodossa.

Olipa Lappeenrannan koneteekkareilla nimissään liikkuvassa saunassa saunomisenkin maailmanennätys. Vuonna 1983 48 koneteekkaria saunoi kaksi viikkoa ja viisitoista minuuttia käsivoimin vedetyssä saunassaan.

Ketek

Lukuvuonna 1975/76 LTKK:un perustettiin neljäs osasto, kemiantekniikka. Uuden osaston opiskelijat perustivat ensimmäisenä syksynään oman killan, jonka säännöt edustajisto hyväksyi marraskuussa 1975. Ketekin perustava kokous pidettiin alkuvuodesta 1976. Uusi osasto sai viisi vuotta toimia vaillinaisissa ja tilapäisissa opetustiloissa, mikä heijastui myös opiskelijoiden motivaatioon ja kiltatoimintaan. Toisena toimintavuonna 1976/77 valitettiinkin jäsenmäärän pienentymistä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden siirtyessä toisiin oppilaitoksiin.

Killan toiminta virkistyi vasta osaston tulevaisuuden varmistuttua ja sen opetustilojen rakentamisen myötä. Kemiantekniikan opiskelijoiden killan nimi- ja tunnuskilpailukin saatiin ratkaistua vasta viisi vuotta sen julistamisen jälkeen lukuvuonna 1979/80. Nimeksi tuli Ketek ja tunnukseksi mäntä keittopullon sisällä. Sittemmin tunnusta on ajanmukaistettu teekkaritupsuiseksi koeputkeksi. Uusia tiloja teollisuudelle esiteltiin vuoden 1980 Prosessipäivillä, joiden järjestelyyn kemiantekniikan opiskelijatkin osallistuivat.

Toki nimetönkin kemiantekniikan kilta oli hoitanut velvoitteensa omia jäseniään kohtaan tekemällä excursioita teollisuuteen ja järjestämällä illanviettoja. Teollisuuden tutustumiskohteina oli muun muassa Nesteen Porvoon jalostamo ja Pekema Oy:n tehtaat. Yhteyksien luominen toisiin alan opiskelijoihin aloitettiin lukuvuonna 1978/79 vierailulla Otaniemeen. 1980-luvulla suhteita uudistettiin ja oululaisiinkin tutustuttiin.

Lappeenrantalaisista excursiokohteista suosituimmaksi 1980-luvulla nousi Karjalan panimo. Excursio rajattiin vain ”vanhuksille” eli vanhemmille vuosikursseille tarkoitetuksi.

Ketekillä oli oma kerhotila, Alchemist club 1980-luvun alkupuolelta lähtien. Tiloissa järjestettiin muun muassa videoiltoja. Ylioppilastalon valmistuttua vuonna 1993 Alchemist club sai uudet tilat Skinnarilankatu 28:sta.

Kemiantekniikan kilta on toiminut yhteistyössä myös oman osastonsa kanssa. Esimerkiksi lukuvuonna 1983/84 järjestettiin yhteinen keskustelutilaisuus, jossa pohdittiin valmistumisaikojen pidentymistä. Kilta laatikin tutkintovaatimuksista ehdotuksen, joka huomioitiin hyvin osastoneuvostossa.

Omat erityistaitonsa Ketek on tuonut esille muun muassa lahjoittamalla ylioppilaskunnalle 15-vuotislahjaksi minitislauslaitteiston.

Cluster

LTKK:un saatiin tietotekniikan laitos vuonna 1985 muuttamalla aikaisemman Yleistieteiden laitoksen nimeä. Yleistieteiden laitoksessa oli aikaisemminkin opetettu tietotekniikkaa, mutta sen pääpainopiste oli ollut klassisessa matematiikassa ja fysiikassa. Teollisuuden ja talouselämän tietotekniikka-asiantuntijoiden tarve kasvoi 1980-luvulla erittäin paljon, ja nopeiten uusi koulutusohjelma LTKK:un saatiin laitoksen nimeä muuttamalla. Aikaisemmin Yleistieteiden laitos ei ollut antanut tutkintoon tähtäävää opetusta.

Tietotekniikan osastoksi laajentuneen laitoksen opiskelijat perustivat oman kiltansa, jonka he nimesivät Clusteriksi. Perustava kokous pidettiin 23. syyskuuta 1986. Koska tietotekniikan opiskelijoista moni oli siirtynyt muilta osastoilta, kiltatoiminnan aloittaminen sujui kohtuullisen kivuttomasti.

Cluster piti yhteyksiä alan toisiin opiskelijakiltoihin Otaniemessä ja Tampereella. Ensimmäinen pidempi excursio tehtiin Helsinkiin Nokialle ja Tietotehtaalle. Eri koulujen tietotekniikan opiskelijat järjestivät keskinäisiä ”titeenien” taisteluita. Vuonna 1997 Oulussa järjestetyissä taistoissa oli mukana jo viisi eri yliopistoa.

Myös Cluster on osallistunut oman koulutusohjelmansa kehittämiseen keskusteluin osaston johdon kanssa sekä osastoneuvoston kautta. Tietotekniikkaa ja varsinkin sen avaria tulevaisuuden näkymiä on tehty tunnetuiksi. Esimerkiksi lukuvuonna 1994/95 Cluster järjesti yhdessä LTKY:n ja Insentiivin kanssa Studia Generalia -luentosarjan tietotekniikasta ja internetistä sekä niiden tulevaisuuden kehitysnäkymistä.

Enklaavi

Kauppatieteiden osastossa opetus alkoi syksyllä 1991 ja uusi naisenemmistöinen kilta otettiin mielihyvin vanhojen joukkoon. Tästä osoituksena oli Enklaaville Patriassa järjestetyt ”killankastajaiset”. Enklaavin toiminta alkoi ripeästi. Ensimmäiselle excursiolle enklaavilaiset pääsivät jo lukuvuonna 1991/92 Mikkeliin ja jo seuraavana vuonna suunnattiin Tukholmaan.

Enklaavi liittyi vuonna 1992 Ekonomiopiskelijoiden liittoon (EKOL). Liiton avulla saatiin ”katilaisille” hankittua kesätyö- ja harjoittelupaikkoja ja samalla tehtiin LTKK:n uutta opintosuuntaa tunnetuksi. Marraskuussa 1995 järjestettiin Ekonomiopiskelijapäivät Lappeenrannassa ja pääpuhujana tilaisuudessa oli vuorineuvos Casimir Ehrnrooth. Lukuvuonna 1996/97 Enklaavi muiden suomalaisten kauppaopiskelijakiltojen tavoin pääsi Suomen Ekonimiliiton (SEFE) jäseneksi.

Kauppatieteilijät julkaisivat omaa lehteään Kyylefiä teekkarilehti Aalefin vastapainoksi vuodesta 1994 lähtien. Tosin Aalefinkin toimituksellisessa linjassa kyltereiden läsnäolo otettiin huomioon. Edustajisto järjesti nimikilpailunkin uuden sopivan nimen löytämiseksi, mutta kilpailu jäi tuloksettomaksi ja nimi entiseksi.

Muiden kiltojen luottamuksenosoituksena ja joukkoon hyväksymisenä voisi pitää vuoden suurimman juhlan, vapun järjestelyistä vastaamista. Ensimmäistä kyltereiden järjestämää Vappua Lappeenrannassa juhlittiin vuonna 1996.

LTKK:n kahden eri tieteen alan opiskelijoiden välisiä hyviä suhteita parantamaan perustettiin vuonna 1997 teekkareiden ja kyltereiden välinen kirkkovenesoutukilpailu.

Sätky

Nuorin LTKK:n osastoista on sähkötekniikka. Opetus aloitettiin osastolla syyskuussa 1997 ja alan opiskelijoiden kilta perustettiin 25. syyskuuta 1997. Killan nimeksi perustavassa kokouksessa ”noin kahdenkymmenen” esityksen joukosta valittiin Sätky.

Ensimmäisenä toimintavuonnaan Sätky järjesti tutustumiskierroksen Lappeenrannan kaupunkiin ja järjesti ensimmäisinä juhlinaan LTKY:n 28. vuosijuhlan jatkot.

Harrastekerhot

Teekkareiden kamerakerho

Ensimmäinen perustettu kerho, tai kilta kuten kamerakerhoa aluksi kutsuttiin, oli teekkareiden kamerakerho. Se perustettiin lukuvuonna 1971/72 kehittämään jäsentensä ”teknillisiä ja taiteellisia” taitoja valokuvauksessa. Kerho sai rakentaa itselleen kuvalaboratorion opiskelijatalo Parkin tiloihin ja ensimmäisenä toimintavuonna se järjesti valokuvauskilpailun. Osallistujia kilpailuissa oli kolmekymmentä. Valokuvauskilpailuja järjestettiin lähes vuosittain aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Palkintona oli yleensä 0132-yleiskehitettä.

Kamerakerho on vuosien varella kartuttanut laitteistoaan tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan. Jäsenistölle on järjestetty mustavalkovalokuvauskursseja sekä kuvausretkiä kysynnän mukaan. LTKY:n keskeiset tapahtumat ovat ikuistuneet filmille kamerakerholaisten ansiosta. 1980-luvun lopulta lähtien kamerakerho järjesti jäsenilleen alennuksia alan liikkeistä. Suurimmillaan kamerakerho jäsenmäärä oli yli 50 jäsentä 1970-luvun lopulla.

Sähköfortunakilta

Helmikuussa 1973 ylioppilaskunnan yleisessä kokouksessa ehdotettiin flipperin hankkimista asuntolaan ajankuluksi. Flipperin ylläpitoa varten perustettiin sähköfortunakilta.

Sähköfortunakilta hoiti flipperiä vuoteen 1978 saakka. Flipperin tuotolla kustanneettiin opiskelija-asuntolassa olleen virvoitusjuoma-automaatin hoitajan palkka.

Shakkikerho Patti

Shakkiharrastus alkoi LTKY:ssä jo vuonna 1976 KRK:n alaisuudessa. Viralliseksi kerhoksi shakin pelaajat järjestäytyivät kuitenkin vasta kymmenen vuotta myöhemmin lokakuussa 1986. Nimekseen kerho otti perinteisen pelitermin, Patin.

Patti on järjestänyt vuosittain erilaisia turnauksia ja luonut suhteita toisiin teekkareiden shakkikerhoihin Tampereella ja Otaniemessä teekkarishakkiturnauksin. Vuositurnauksia järjestettiin myös Lappeenrannan teknillistä oppilaitosta vastaan.

Biljardikerho Kyytipojat

LTKY:n talousvaliokunta hankki jo 1970-luvun lopulla jäsenistön ajanviettoa varten biljardipöydän. Oman kerhon biljardin pelaajat perustivat kuitenkin vasta lukuvuonna 1988/89. Kyytipojiksi nimetty kerho on järjestänyt erilaisia kilpasarjoja, harrastus on lähinnä keskittynyt snookerin pelaamiseen. Perinteisiä kaisaa ja kasipalloa ei kuitenkaan ole unohdettu.

Teekkareiden radiokerho

Toukokuussa 1979 joukko radioamatööritoiminnasta innostuneita teekkareita perusti oman LTKY:n alaisen kerhon. Radiokerho liittyi myös Suomen radioamatööriliiton jäsenyyteen ja haki Posti- ja telehallinnolta lupaa oman radioaseman perustamiseen. Lupa saatiinkin ja Skinnarilan suuriin kuusiin viritettiin keväällä 1980 antennit lähetintä varten. Yhteyksiä näillä laitteilla pidettiin aina Japania ja Perua myöten. Kerhoasema sai tunnukseksen OH5AT.

Lukuvuonna 1980/81 radiokerho teki toimintaansa tunnetuksi nuorisomessuilla omalla näyttelyasemalla. 1980-luvun kuluessa kerhon jäsenmäärä kasvoi tasaisesti ja vuonna 1985 kerhoon kuului jo 60 teekkaria. Samalla kerho sai uusia toimintamuotoja. Radiokerholaiset harrastivat eri kuuluvuusalueiden kuuntelua, suurimapana ryhmänä DX-kuuntelijat. 1980-luvulla Teekkareiden radiokerho liittyi myös Suomen DX-liiton ja kansainvälisen Danish Shortwave Clubs Internationalin jäseniksi.

1990-luvulla DX-kuuntelu nousi pääasialliseksi harrastusmuodoksi. Radiokerholaiset ovat kehittäneet myös niin sanottua pakettiradiota, eli tietokoneiden välistä radioliikennettä.

LTKK:n kolmannen rakennusvaiheen yhteydessä suuret, antennipuiksi sopivat kuuset saivat väistyä rakennusten tieltä. Radiokerho sai sijoittaa uudet antenninsa LTKK:n rakennusten katolle.

Teekkariradio

Paikallisradiotoiminnan sallimisen jälkeen Lappeenrantaankin perustettiin kaupallinen Saimaan Aallot. Uusi radioasema otti yhteyttä LTKY:an ja tiedusteli teekkareiden halukkuutta radiotoimintaan. Halukkuutta löytyi ja marraskuussa 1985 perustettiin Lappeenrannan teekkariradio. Kerho tuotti Saimaan Aalloille noin kerran kuukaudessa ohjelmaa, ensimmäisen lukuvuoden aikana kaikkiaan yhdeksän radiolähetystä.

Teekkariradio järjesti jäsenilleen tutustumismatkoja muun muassa Yleisradioon. Saimaan Aalloilla teekkarihenkistä radio-ohjelmaa kuultiin muutamien vuosien ajan.

ATK-kerho Ruut

LTKY:n ATK-kerho perustettiin vuonna 1985. Se hyväksyttiin LTKY:n alaiseksi kerhoksi lokakuussa 1985, vaikka myös LTKK:n henkilökunnalla oli oikeus liittyä sen jäseniksi. Edustajisto kuitenkin edellytti, että ATK-kerhon hallituksen jäsenten tuli olla opiskelijoita.

Kerho nimesi itsensä syksyllä 1990 Ruutiksi. Nimi on väännös Unix-tietokoneiden superkäyttäjä rootista. Kerho sai samaan aikaan laskententakeskukselta käyttöönsä ”vanhan jumin”, LTKK:n käytöstä poistetun HP9000/550 -tietokoneen.

ATK-kerho on tarjonnut jäsenilleen koulutusta ja tietokoneiden käyttömahdollisuuksia. Lisäksi kerholaiset ovat vieraileet muun muassa CeBIT-messuilla Hannoverissa ja tehneet tutustumismatkoja suuriin tietokonekeskuksiin.

Hifi-kerho

Syksyllä 1987 perustettiin Hifi-kerho. Kerholle oli ilmeistä tilausta, sillä jo ensimmäisenä toimintavuotenaan se kasvoi suurimmaksi jäsenmaksua periväksi kerhoksi. Jäseniä vuonna 1989 oli jo 160. Suosiota osaltaan kasvattii kerhon tekemät c-kasettien ja cd-levyjen yhteistilaukset. Kolmen vuoden aikana Hifi-kerho välitti edulliseen hintaan ilman välityspalkkiota yli kymmenen tuhatta c-kasettia ja yli tuhat cd-levyä musiikkia kuuntelevien ja äänittävien teekkareiden käyttöön.

Hifi-kerho järjesti tutustumismatkoja laitteistoja valmistaviin tehtaisiin. Suosituimmaksi excursiokohteeksi nousi Olavi Räsänen Oy:n kaiutintehtaat Iisalmessa. Lisäksi kerholaiset ovat päässeet tutustumaan LTKK:n kaiuttomaan huoneeseen. Kerholaisille järjestettiin kursseja kaiutinten rakentamisessa sekä kuunteluiltoja huippulaitteistoilla. Kuuntelutapahtumista tärkein on ollut Skinnarilan hovi soi, jossa opiskelijatkin pääsivät nauttimaan High End -äänentoistosta maahantuojien esittelylaitteistoilla.

1990-luvulla jäsenmäärä laski, koska yhteistilauksia ei enää ollut mahdollista järjestää muuttuneen taloudellisen tilanteen vuoksi. Skinnarinlan hovi soi -tapahtuma on kuitenkin säilyttänyt suosionsa.

Ulvova susi

LTKY:n oma partiolaiskerho, Ulvova susi, perustettiin Kourulan kerhotiloissa joulukuussa 1983. Partiotaitojen kehittämisen lisäksi Ulvovan suden perinteiksi on muodostunut keväiset norpparetket, täydenkuun lettukestit ja erilaisiin partiotaitokisoihin osallistuminen.
Vaellusmatkoilla partiolaiset ovat käyneet pääasiassa Muotkatunturilla, mutta vuonna 1995 pääsiäisvaellus tehtiinkin Sarekin kansallispuistoon Ruotsiin. Kansallinen partiotaitokilpailu, jonka pääpalkinto oli Kultainen Talikko, sujui lukuvuonna 1988/89 LTKY:n partiolaisilta hyvin, palkintokaappiin saatiin toiselle sijalle sijoittumista ansiosta Hopeinen Hanko.

Mäti & Maiti

Vuonna 1993 perustettiin kalastuskerho Mäti & Maiti. Kerho on vieraillut maamme kalastusvälineiden valmistajien tehtailla ja järjestänyt kalastusmatkoja lähiseudun koskiin. Talvisin on pilkitty koulun mestaruudesta ja vuonna 1995 kerho järjesti OLL:n opiskelijoiden Suomen mestaruuspilkkikisat.

Kala(staja)

Louhi

Louhi on pelaamista yleisesti edistävä kerho. Kerhon piiriin kuuluvat kaikki pelit lukuunottamatta niitä, joita varten on jo oma kerho. Louhi on järjestänyt peli-iltoja Ylioppilastalon alakerrassa vuodesta 1995 alkaen kortti-, lauta- ja tietokonepelien merkeissä.

Urheilu ja –seurat

Ensimmäisenä korkeakouluna Suomessa LTKK:n opinto-ohjelmaan kuului liikunta. Ensimmäisenä lukuvuonna 1969/70 liikunnanlehtori Jouko Taskisen johdolla tekniikan ylioppilaat tutustuivat eri urheilumuotoihin, joista lentopallo, pesäpallo, jalkapallo ja yleisurheilu saivat suurimman suosion. Näissä lajeissa myös kilpailtiin. Kimpisen kentällä ratkaistiin LTKY:n kolmiottelun (100 m, kuula ja pituus) mestaruudet lokakuussa 1969. Naisten sarjan voitti Kyllikki Koivusaari ja yleisen sarjan Kari Siitari. Jalkapallossa LTKY voitti LTKK:n joukkueen 3-2.

Pesäpallossa käytiin ystävyysotteluita Lappeenrannan varuskunnan upseereita vastaan. Keväällä 1970 upseerit voittivat selvästi, mutta vuoden kuluttua toinen, ”kovakuntoinen” vuosikurssi mahdollisti 8-8 tasapelin. Yleisurheilupäivänä toinen vuosikurssi voitti ensimmäisen vuosikurssin kaikissa lajeissa.

Viikottaisten liikuntatuntien lisäksi opiskelijoilla oli energiaa harrastaa urheilua enemmänkin. Vuoden 1972 alusta LTKY liittyi Opiskelijoiden liikuntaliittoon (OLL) ja jo maaliskuussa 1972 se osallistui Oulussa järjestettyihin OLL:n hiihtomestaruuskisoihin. Kisamatka kannattajajoukon kera oli onnistunut, LTKY:läisten kaulaan ripustettiin pronssimitalit. Maaliskuussa 1973 LTKY sai kunnian järjestää akateemiset hiihtomestaruuskisat Lappeenrannassa. Isännät voittivat kisoissa Huhtiniemen laskettelurinteen pulkkamestaruuden. Parhaan yksityisajan pulkallaan laski LTKY:n Ritva Hakkarainen. Järjestelyt sujuivat ilmeisen hyvin, sillä myös seuraavana vuonna 1974 akateemiset hiihtomestaruuskisat pidettiin Lappeenrannassa. Näissä kisoissa LTKY uudisti pulkkamestaruutensa.

OLL:n perinteisistä kisoista LTKY on osallistunut aktiivisimmin Akateemiseen Warttiin. Ensimmäisen kerran kisamatkalle Helsinkiin suunnattiin vuonna 1977. Myös Lappeenrannassa järjestettiin paikallinen akateeminen wartti, Kevätwartti, vuodesta 1978 alkaen. Opastusta kisojen järjestämiseen saatiin OLL:n edustajilta.

Opiskelijaurheilu on poikennut kautta aikojen muusta urheilukentästä kokeilunhalulla ja leikkimielisyydellään. OLL:n urheilukalenterissa on vuodesta 1971 vuoteen 1994 säilynyt vain yksi laji, lentopallo. Lisäksi opiskelu-urheilulle erityinen piirre on ollut samanlaisen huomion antaminen rento- ja kilpasarjojen voittajille.

Uusista, kokeilevista kilpailuista Lappeenrannassa mainittakoon MSG – Mass Sport Games. Vuonna 1992 LTKY:n urheiluseura Parrun järjestämissä kisoissa oli lajeina peffalentis, joukkuelimbo, ihmisshakki, roskisfutis, hanhiemo, petanque, tandemhiihto, kyykkä, ultimate ja frisbeegolf. Nämä kuusi tuntia kestäneet kisat voitti paikallinen Dream Team. Ainakin näiden kisojen lajivalikoima puhuu opiskelijaurheilun kokeilunhalun puolesta.

Parru

Joulukuussa 1973 kokoontui joukko teekkareita pohtimaan oman urheilutoimintansa virallistamista. Virikkeenä oli LTKY:n hallituksen antamat ohjeet kiltojen ja kerhojen perustamisesta. Kokous päättikin perustaa LTKY:n jäsenille tarkoitetun urheiluseuran, jonka
”tarkoitus on edistää teekkareiden liikuntaharrastusta ja koota ja ylläpitää ylioppilaskunnan edustusurheilujoukkueet.”

Edustajisto oli käsitellyt jo lokakuussa urheiluseuran sääntöjä, mutta se ei voinut vahvistaa niitä, koska seuralla ei ollut vielä nimeä. Helmikuussa 1974 urheiluseuran nimeksi edustajistossa vahvistettiin Parru (Polyteknikkojen Akateeminen Raittiutta Rakastava Urheiluseura).Urheiluseuran sisällä, toiminnan laajennuttua, katsottiin tarpeelliseksi vuonna 1976 perustaa kullekin lajille oma jaostonsa. Kiltojen perustamisen jälkeen vuosikurssien väliset ottelut muuttuivat kiltojen välisiksi koitoksiksi.

Jääkiekko oli 1970-luvulla yksi Parrun aktiivisesti harrastamista lajeista. Vuonna 1978 järjestetyssä jäähallitempauksessa Parrun ja Saimaan Pallon veteraanien välisessä ottelussa oli katsojia peräti seitsemän sataa, ottelu päätyi tosin 9-6 Parrun tappioksi. Epävirallisessa teekkareiden SM-kiekkoturnauksessa samana vuonna 1978 Parru jätettiin armotta pronssille kolmen joukkueen sarjassa. Turnausmatka Tampereelle oli kuitenkin onnistunut, sillä ”illalla suoritettiin perinteiset jälkipelit saunassa kaljan ja makkaran voimalla. Tässä kisassa Parru menestyi erinomaisesti.”

Vuonna 1982 Parru hankki jääkiekkoilijoilleen ja kaukalopalloilijoilleen myös Brian Kottaraisen kuvalla varustetut pelipaidat.

Myös Parrulla on ollut kansainvälisiä suhteita. Esimerkiksi lukuvuoden 1979/80 aikana uppsalalaiset kävivät Lappeenrannassa urheilun ja tutustumisen merkeissä ja vastavierailu tehtiin jo muutaman kuukauden kuluttua. Uppsalan tunnus, kultainen kukko sai Parrulta lahjaksi metallisen kanan.

Parru herätti vanhan karjalaisen urheilulajin, kyykän uuteen kukoistukseen 1970-luvun lopulla. Kyykän akateemisiin MM-kilpailuihin LTKY:stä on lähetetty jopa neljä joukkuetta kerralla. Kyykän MM-kilpailut järjestettiin Lappeenrannassa vuosina 1989-1993. Parrulaisten aktiivisesta kyykkäharrastuksesta kertoo 1990-luvulla aloitettu NKL (Nationaali Kyykkä Liiga), joka on kyykän suurin ammattilaisliiga. Joulukuussa 1998 perustettiin myös virallinen NKL-faniklubi.

LTKK:lle valmistui toisen vaiheen konehalliin liikuntasali lukuvuonna 1981/82. Oman tilan saaminen olikin välttämätöntä, sillä Lappeenrannan kaupungin liikuntatiloista ei saatu niin paljon käyttäjävuoroja kuin Parrulla ja LTKK:lla olisi ollut tarvetta.

Koska Parrun jäsenyys perustui LTKY:n jäsenyyteen, ja teekkarit olivat aktiivisia liikkujia, LTKK:n kasvaessa Parrun toimintamuotoja täytyi kehittää jatkuvasti. Parhaimmillaan Parrun alaisuudessa on toiminut yli kaksikymmentä jaostoa, joista osa on myöhemmin itsenäistynyt omiksi seuroikseen. Suuri jäsenmäärä osattiin kääntää kuitenkin eduksi. 1980-luvun alussa kovakuntoiset teekkarit alkoivat maailmanennätystehtailun suurilla viestijoukkueilla. Syksyllä 1983 parrulaiset juoksivat 100 x 1000 metrin maailmanennätykseksi 5.29.14 Kimpisen urheilukentällä. Lukuvuonna 1985/86 100 x 400 metrin aitajuoksun maailmanennätys kirjattiin Parrulle ajalla 2.06.16,95. Myös yhteistyössä SC Lötköjen kanssa tuotiin Lappeenrantaan muutama juoksuviestien maailmanennätys.

Suunnistuksessa Parru järjesti 1980-luvulla omatoimista rastien etsimistä Skinnarilan metsistä. Ilmoitustaululle tuotiin kerran viikossa uusi rata, ”veckans bana”, kierrettäväksi.

Turhaan ei 1980-luvun opiskelijoita kutsuta sählysukupolveksi. Lukuvuonna 1983/84 parrulaiset innostuvat uudeta lajista ja jo seuraavana vuonna LTKY:n sählyturnaus piti laajentaa kaksi päiväiseksi. Osallistuvia joukkueita oli peräti kolmekymmentä. Sählyn valtakunnallisesti suosiosta kertonee se, että Parrun sählyn edustusjoukkue ei päässyt alkukarsintoja pidemmälle OLL:n kisoissa ennen 1990-lukua.

Muutoin Parru kyllä sai kunniaa ja kuuluisuutta OLL:n järjestämissä opiskelijoiden Suomen mestaruuskisoissa. Lukuvuonna 1990/91 kolme parrulaista pääsi edustamaan Suomen opiskelijoita Sapporoon talviuniversiaadeihin. He olivat hiihtäjä Juha Vehviläinen ja jääkiekkoilijat Marko Ek ja Tommi Takanen.

1990-luvulla suosituimpia urheilulajeja teekkareiden ja kyltereiden keskuudessa ovat olleet aerobic, jalkapallo, koripallo, sulkapallo ja sähly. Uudeksi suosikki lajiksi nousi nopeasti ultimate. Perinteisessä muodossa perinteisistä lajeista ainoastaan lentopallo on säilyttänyt suosionsa. Jalkapalloa pelattiin sisäjalkapallona ja koripalloa katukoriksena. Parrun jalkapallojaosto on peluuttanut perinteistäkin jalkapalloa: lukuvuodesta 1991/92 lähtien on järjestetty All Night Long -futisyötä, joissa nimen mukaisesti jalkapalloa on pelattu ja potkittu koko yö.

Vuonna 1999 Parrulla jäseniä oli jo yli kolme tuhatta. Eri jaostoja urheiluseurassa toimi kaksikymmentä. Pääsuuntaukseksi seurassa otettiin entistä selkeämmin massaurheilutapahtumien järjestäminen ja OLL:n tarjoamien palveluiden välittäminen.

SC Lötköt

Punkkerikadun opiskelijatalojen saunassa perustettiin maaliskuussa 1979 viiden eri Lappeenrannan oppilaitoksen yhteinen urheiluseura, joka sai nimekseen SC Lötköt. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Parrun edustaja Olli Jokinen.

SC Lötköt järjesti Lappeenrannan oppilaitosten oppilaskuntien välisiä kilpailuja. Yleisurheilumestaruuskilpailut pidettiin ”Willimiehen lötköttelyt” -nimellä ja usein suurin osa mitaleista päätyi parrulaisten kaulaan. SC Lötköt kokosi myös edustusjoukkueita valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kilpailuihin. Esimerkiksi lukuvuonna 1980/81 SC Lötköjen värit olivat edustettuina Tampereella ”Pedellin paossa” ja Ruotsissa Tiomila-suunnistusviestissä. Lappeenrantalaiset sijoittuivat Tiomilassa 259:ksi 518 suunnistuskymmenikön joukossa.

SC Lötköjen toiminta 1980-luvulta lähtien keskittyi suurten, koko kaupunkia liikuttavien massatapahtumien järjestämiseen. SC Lötköt on Parrun kanssa yhteistyössä järjestänyt joko laskiaisena tai syyspäivän seisauksena liikuntapäivän, jonka ohjelmaan on kuulunut suuri määrä eri urheilulajeja.

Parrun kanssa on organisoitu myös maailmanennätysyrityksiä, joissa yleensä on onnistuttu. Vuonna 1987 yritetty maratonin maailmanennätyksen saaminen Lappeenrantaan kuitenkin epäonnistui. 100 x 800 metrin viestin maailmanennätys siirtyi Parrun ja SC Lötköjen nimiin vuonna 1991.

Teekkareiden Ilmailukerho

Lukuvuonna 1979/80 ilmailusta kiinnostuneet teekkarit ottivat taloudellisen riskin: perustettiin Teekkareiden Ilmailukerho ry (TIK), joka lainarahalla osti Pirat -merkkisen purjelentokoneen. Konetta vuokrattiin ensisijassa omille jäsenille, mutta mahdollisuuksien mukaan myös muille purjelennosta innostuneille. Jäseniä kerhossa vuonna 1980 oli 24 ja Pirat starttasi 174 kertaa.

Teekkareiden ilmailukerhon jäsen valmistautuu nousuun lumiselta kiitotieltä.

TIK ei ole järjestänyt purjelentokoulutusta, vaan toimii yhteistyössä lähiseudun ilmailukerhojen kanssa. Yhteistyökumppanina TIK:n purjelentäjillä on ollut Lappeenrannan kentällä toimiva Lappeenrannan Ilmailuyhdistys, joka hoitaa purjelentokoulutuksen sekä tarkistuslennot.

1990-luvulla pääasialliseksi harrastuslajiksi vaihtui riippuliito. Kerhossa on myös muiden ilmailulajien harrastajia, rc-lennokkien rakentajia ja laskuvarjohyppääjiä. Laskuvarjohyppääjien yhteistyökumppani on ollut Imatran Immolan kentällä toimiva Imatran Ilmailukerhon laskuvarjojaos, eli Skydive Karjala. Aktiivijäseniä kerholla oli 1990-luvulla noin 50.

Teekkareiden Pursiseura

Teekkareiden Pursiseura on kerho, joka pyrkii vaalimaan perinteistä purjehduskulttuuria ja erilaisia merimiestaitoja unohtamatta kuitenkaan Karjalaista teekkarihenkeä. Kerho perustettiin vuonna 1991. Keväällä 1992 järjestettiin halukkaille saaristolaivurikurssi. Pursiseurassa on useita kansallisen ja kansainvälisen tason purjehtijoita, jotka ovat osallistuneet myös opiskelijoiden Suomen mestaruuspurjehduksiin.

Voimailukerho Obelix

Voimailukerho Obelix oli joulukuussa 1992 perustettu Power-lajien urheiluseura. Kerho huolehti myös koulun punttisalista ja täydensi sen kalustoa. Obelix järjesti ensimmäiset kisansa vuonna 1993, jolloin ratkaistiin koulun vahvimman pojan ja tytön tittelit. Vuodesta 1994 lähtien muutamana vuotena järjestettiin syksyisin voimamies- ja keväisin viihteellisemmät vahvamieskisat. Kerhon toiminta on lakannut.

Kamu

Lukuvuonna 1993/94 LTKY:n alaisuuteen perustettiin seinä- ja vuorikiipeilyä harrastavien kerho Kamu. Seinäkiipeämistä kerholaiset ovat harjoitelleet Huhtiniemen palloiluhallissa ja Ylioppilastalon kellarissa. Tuntumaa luonnonkallioon on käyty ottamassa muun muassa Olhavan Haukkavuorella.

LaSkin

LaSkin on laskettelua ja/tai after skitä harrastavien opiskelijoiden oma klubi. Se perustettiin talvella 1996/97. Kerhon toiminta on keskittynyt hiihtomatkailuun: ”virallinen neitsytmatka” toteutettiin Ruotsiin, Åreen. Matka toteutettiin yhteistyössä Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

Laukka

Joulukuussa 1997 perustettiin LTKY:n alaisuuteen ratsastuskerho Laukka. Kerho järjesti jäsenilleen mahdollisuuksia ratsastaa lähiseudun ratsastustalleilla.(358) Laukka on järjestänyt myös ratsastuskilpailuja.

Moottoriurheilu

Autokerho

Autourheiluinnostus tarttui ylioppilaisiin Lappeenrannan teknillisestä oppilaitoksesta. Vuonna 1971 LTKY osallistui teknillisen oppilaitoksen oppilaskunnan järjestämiin Suunnistus- ja tarkkuusajoihin (ST-ajot). Teekkarit perustivat oman autokerhonsa vuonna 1975, joka järjesti ST-ajoja ja auttoi jäseniään ajotaidon kehittämisessä.

Omat ST-ajot LTKY järjesti jo vuonna 1974. Nuo syksyllä järjestetyt kisat taisivat olla aika rajut, sillä kilpailujen jälkeen järjestettiin keräys Heikki Jokinevan ”menetetyn” ajoneuvon korvaamiseksi. Kilpailuihin liittyi aina annos teekkarihenkisyyttä. Esimerkiksi vuonna 1980 järjestetyssä ensimmäisessä virallisestikin hupiralliksi nimetyssä kilpailussa havaittiin, että ”partavaahto autonkuorutteena herättää myös poliisin mielenkiinnon.”

Lukuvuonna 1982/83 ST-ajojen virallinen nimi muuttui autosuunnistukseksi. Koko 1980-luvun ajan autokerho järjesti vuosittain autosuunnistuskisat ja hupirallin. Kerho toimi yhteistyössä Lappeenrannan Urheiluautoilijoiden kanssa 1970-luvulta lähtien. Vuonna 1988 autokerhossa oli noin 70 jäsentä.

Vuonna 1990 Autokerho lakkautettiin ja osa sen toiminnasta siirtyi moottoripyöräkerho WMCC:n alaisuuteen.

KRK:n Tippa-Team

KRK:n alajaostoksi perustettiin vuonna 1978 Tippa-Team. Siitä on kehittynyt yksi Suomen Pisaralla Pisimmälle toiminnan kattojärjestön Finnish Mileage Marathon Club ry:n (FMMC) tukijaloista ja perustajisto. Järjestö perustettiin huhtikuussa 1989. Lajin harrastus aloitettiin Suomessa 1976 ja LTKY:ssä siis vuonna 1978. Suuri osa pihistysajon harrastajista onkin nykyisiä tai entisiä teekkareita.

KRK:n alajaosto rakensi ensimmäisen ajoneuvonsa Fuksi -78:n kahdesta neuvostoliittolaisesta polkupyörän rungosta. Se sijoittui kahdeksanneksi pihistysajokkien SM-kilpailuissa vuonna 1978.

Tippa-Teamille rakennettiin uusi ajokki jo vuonna 1979. Toista ajokkia, St. Ireneä, kehitettiin ja sillä kilpailtiin useiden vuosien ajan. Jo ensimmäisissä kilpailuissaan vuonna 1979 se sijoittui kolmanneksi. Kolmas ajokki, Titanic, saatiin kilpailukäyttöön vuonna 1985. Titanicin evoluutiomalli ie saavutti hopeaa vuonna 1988. Pisimmät kilpailumatkat Lappeenrannasta on tehty Ranskaan ja Belgiaan.

1990-luvulla on Tippa-Teamin kilpailuauto ollut edelleen kehitetty Titanic, lisänimeltään Sauna GT+. Sen alhaisin mitattu kulutus on ollut 0.0971 l/100 km eli 1030 km/litra. Tulos mitattiin Nokian Renkaiden testiradalla syyskuussa 1998. Fuksi -78:n kulutus oli 1,173 litraa sadalla kilometrilla.

WMCC

LTKY:n moottoripyöräkerho WMCC (Willmanstrands Mycket Cultiverad Cyklister) perustettiin vuonna 1982 ja 80-luvulla kerhossa oli parhaimmillaan parikymmentä jäsentä. Kerhon toimintaan on aikojen alusta kuulunut ajokauden avajaiset ja päättäjäiset. Juhannuksen kokoontumisajot ovat myös olleet suosittuja. WMCC on hankkinut laitteistoa moottoripyörien huoltamista ja korjaamista varten. Kerho perustettiin moottoripyöräkerhoksi, mutta autokerhon lakkauttamisen yhteydessä WMCC:n toimenkuvaa laajennettiin.

Musiikki- ja lauluperinteet

Teekkareiden musiikkikerho

Teekkareiden musiikkiharrastus alkoi KRK:n piiristä keväällä 1978. Kilta avusti musisoivia teekkareita rumpujen hankinnassa. Syksyllä perustettiin oma kerho, Teekkareiden musiikkikerho (Temu). Keväällä 1979 kerhossa oli jo yli 60 jäsentä.

Temun keskeisenä tarkoituksena on ollut järjestää esiintymismahdollisuuksia LTKK:ssa opiskelevien bändeille. 1970-luvun lopulta lähtien Temun jäsenistöstä on koostunut kymmenkunta erilaista musiikkia soittavaa kokoonpanoa. Kokoonpanojen määrä on säilynyt samana, vaikka jäsenmäärä onkin heilahdellut voimakkaasti. Yksi ensimmäisistä musiikki-illoista järjestettiin Konnunsuon varavankilassa.

Bändi-iltojen lisäksi Temu järjesti musiikki-iltoja Lappeenrannan ravintoloissa. Vuoden 1981 toimintakertomuksessa kuvataan Temu marraskuista musiikki-iltaa seuraavasti: ”Syksyn VII musiikki-illassa kuultiin ravintola Husaarissa akustista musiikkia ja uusia esiintyjiä. Ilta oli menestys jo perinteisesti. Mukana olivat mm. T. Ollila ja J. Langin kitaratrio. Kauniit Pojat huolehti illan tansseista. Kimmo Järveläinen esitti bassolla omia sävellyksiään.”

1980-luvun kuluessa musiikki-iltojen määrä vuodessa laski kahteen. 1990-luvulle tultaessa musiikki-illat eivät enää olleet yleisön suosiossa, joten Temun kokoonpanot alkoivat soittaa LTKY:n tilaisuuksissa. Esimerkiksi vappuna 1991 juhlakansaa viihdytettiin kerrostalon parvekkeelta. Bändi-iltoja ei kuitenkaan kokonaan lopetettu.

Esiintymismatkoja Temulaiset ovat tehneet muun muassa Lappeenrannan ja Imatran lastentarhoihin.Teekkarilaulua lapsille on kuultu myös televisiosta. ”Hassuttelevat aikuiset” esittivät haalareissaan laulun ”Pikku kakkosen posti” TV2:n Pikku kakkosessa vuonna 1992. Asialla eivät tosin olleet Temulaiset.

Teekkarilaulajat

Lappeenrannan teekkarilaulajat perustettiin juhlallisesti Skinnarilan hovissa 1. toukokuuta 1983. Kuorolaulu ei ole ennen tätäkään ollut teekkareille vierasta. Vuonna 1979 LTKK:ssa toimi 13 jäseninen kuoro, joka esiintyi kaikkiaan seitsemän kertaa erilaisissa tilaisuuksissa Lappeenrannassa.

Teekkarilaulajien harrastus lähti kuitenkin laajemmalta pohjalta. Jäseniä kuorossa oli alusta pitäen yli 50 ja taiteelliseksi johtajaksi pyydettiin ammattilainen, Oiva Käkelä. Julkiset esiintymisensä teekkarilaulajat aloittivat syksyllä 1983 LTKK:n avajaisissa. Jo kahden vuoden määrätietoisen toiminnan jälkeen teekkarilaulajat olivat vakiinnuttaneet asemansa Lappeenrannan kulttuurielämässä.

Lappeenrannan konserttien lisäksi teekkarilaulajat ovat päässeet ulkomaille esittämään taitojaan muun muassa opiskelijakuorojen tapaamisissa. Esiintymismatkat ovat suuntautuneet vuosina 1985 ja 1987 Ruotsiin, 1986 Neuvostoliittoon, 1988 Floridaan Yhdysvaltoihin, 1992 Espanjaan, 1993 Norjaan, 1996 Tanskaan ja 1999 Viroon. Vuonna 1997 ilmestyi Lappeenrannan teekkarilaulajien ensimmäinen levytys, Junnusta pitäen. Teekkarilaulajien taiteellisena johtajana vuodesta 1989 lähtien on ollut Jukka Lind.

Resonanssi

Mieskuorolaulun vastapainoksi LTKY:an perustettiin itsenäisyyspäivänä 1987 naiskuoro Resonanssi. Mies- ja naiskuoroilla on ollut yhteistoimintaa. Ensimmäisen oman konsertin Resonanssi piti huhtikuun lopulla 1995. Taiteellisina johtajina Resonanssissa ovat olleet Riitta Lind (1993-1996), Hanna-Kaisa Suutari (1996-1997) ja Saija Pellinen (1997- ).

Pikametallimiehet

Helmikuussa 1994 perustettiin LTKY:n alaisuuteen Pikametallimiehet niminen kerho, jonka tarkoitus on ”ylläpitää ja edistää raskaan musiikin kuuntelua LTKK:ssa”. Kerho on järjestänyt kuunteluiltoja Cafe Labrassa (toive- ja sikameteli-illat). Lisäksi pyhäinpäivänä kerho on pitänyt Horror-bileitä.

Ammattiainekerhot

LTKK:n sisäänoton kasvaessa 1980-luvun kuluessa kiltojen asema pääasiallisena teollisuuteen tutustuttajana vaikeutui. Niinpä oli jälleen haettava mallia suuremmasta koulusta, TKK:sta, ja Lappeenrantaankin perustettiin erityisiä ammattiainekerhoja excursioiden järjestäjiksi.

Ensimmäinen LTKY:an perustettu ammattiainekerho oli Valmistustekniikan kerho VATEHO. Kerho perustettiin professori Kalevi Aaltosen taustavaikutuksesta lukuvuonna 1985/86. Ensimmäisenä toimintavuonnaan kerholaiset pääsivät tutustumaan Koneen, Machineryn, Strömbergin ja Aspon tehtaisiin.Lukuvuonna 1987/88 Vateholaiset pääsivät tutustumaan Ruotsin teollisuuteen.
Sähkövoimatekniikan opiskelijat perustivat oman ammattiainekerhonsa keväällä 1989. Kerho nimettiin MegaWatiksi ja se teki excursioita Suomen ja Ruotsin voimalaitoksiin. Kerholaiset olivat mukana järjestämässä ABB Date -päiviä LTKK:ssa vuonna 1992. 1990-luvun puolivälissä VATEHON ja MegaWatin toiminta lakkasi.

Puunjalostustekniikan kerho perustettiin syksyllä 1992. Kerholaiset ovat tutustuneet Suomen puunjalosteollisuuteen ja vuonna 1996 he tekivät pitkän, kymmenen päivän excursion Saksaan. Puunjalostustekniikan kerho järjestää vuosittain Karjala-malja sählyturnauksen, johon osallistuu myös lähiseudun yritysten joukkueita.

1990-luvun lopulla ammattiainekerhotoiminta on alkanut viritä uudelleen. Puunjalostustekniikan kerho on saanut rinnalleen Elektroniikkakerhon (perustettu 1998) ja Automaatiokerhon (1999).

Teekkarikerhoja

Teekkareiden raittiusseura

Vuonna 1976 todettiin ”alkoholisoitumismisprosessin jäytäneen jo tarpeeksi kauan teekkari- ja fuksikansaa”. Tämän toteamuksen pohjalta LTKY:ssä toimi lyhytikäinen, mutta sitäkin maineekkaampi Raittiusseura. Seura perustettiin kuuden miehen voimin 22. maaliskuuta 1976. Kokoonkutsujana toimi Ilkka Haveri. Nimestään huolimatta raittiuseuran jäsenet – ainakaan jäsenrekisteriin merkittyjen ”töppäilyjen” mukaan – eivät olleet normaalia teekkaria raittiinpia.

Perimätiedon mukaan raittiusseuran jäsenistä koostuva ryhmittymä ”Musta Vappu” olisi ennen vappua 1976 kahlinnut paikallisen Oy Alko Ab:n myymälän ovet estääkseen kansanterveyden heikkenemisen. Tekoon osallistuneet ilmeisesti yrittivät ensin ostaa liikkeen tyhjäksi, mutta tässä epäonnistuttuaan he ajautuivat kahlintaoperaatioon.

Nenä-klubi

Toinen puhtaasti teekkarihenkinen ja lyhytikäinen kerho oli Tukhomassa m/s Finlandialla tammikuussa 1986 perustettu Nenä-klubi. Kevään 1986 aikana klubilaiset klubinenineen herättivät hilpeyttä ja aiheuttivat hämmennystä Tukholmassa, Helsingissä ja tietysti Lappeenrannassa.

Osakunnat

LTKY:ssä on toiminut kaksi osakuntaa, Eteläpohjalainen ja Satakuntalainen. Niiden toiminta on keskittynyt länsisuomalaisten juurten vaalimiseen ja yhteydenpitoon muiden yliopistojen osakuntiin ja maakuntajärjestöihin. Lappeenrannan osakunnat ovat toimineet LTKY:n alaisina kerhoina, eivätkä ne ole olleet ’osakuntia’ sanan varsinaisessa merkityksessä. Kahden maakunnallisen osakunnan lisäksi LTKY:n piirissä on toiminut myös Elimäkeläinen osakunta.

SatO

Eteläpohjalainen osakunta perustettiin huhtikuussa 1988. Satakuntalaiset perustivat oman osakuntansa seuraavana lukuvuonna 1988/89. Eteläpohjalaiset ovat olleet yhteistoiminnassa Lappeenrannan eteläpohjalaiset ry:n kanssa.

Satakuntalaiset ja eteläpohjalaiset ovat järjestäneet keskinäisiä urheilukoitoksia ja lämmittäneet keskinäisiä suhteitaan. Osakunnat ovat vieneet myös omien alueidensa lukioihin tietoa opiskelumahdollisuuksista LTKK:ssa.

Muita kerhoja

Teekkareiden elokuvakerho

Syksyllä 1978 aloitti toimintansa Teekkareiden elokuvakerho, joka toi kulttuuri- ja laatuelokuvia teekkareiden nähtäväksi Skinnarilaan. Kerho perustettiin jo helmikuussa 1978, mutta elokuvien vuokraamisesta saatiin sovituksi vasta syksyn näytäntökaudelle. Enimmillään seurassa oli lähes sata jäsentä.

Ohjelmistossa keväällä 1979 oli muun muassa Mankiewitzin Lännen kieroin kaveri ja Rohmerin O:n markiisitar. Vuonna 1986 elokuvakerhon toiminta lopetettiin ja näytäntöjen järjesteminen siirtyi LTKY:n kulttuurivaliokunnalle ja edelleen SkinKinolle.

Teekkariupseerit

Lappeenrannan Teekkariupseerit on vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevä ja maanpuolustushenkeä vaaliva kerho. Se perustettiin Salpamajalla vuonna 1980. Vuonna 1993 kerhossa oli jäseniä 153, joista reservin upseereita 74, aliupseereita 33, miehistöä kuusi ja naisia kaksikymmentä.

Teekkariupseerit ovat olleet yhteistyössä Lappeenrannan reserviupseerikerhon kanssa. Jo lukuvuodesta 1981/82 saakka teekkariupseerit ovat osallistuneet menestyksekkäästi Reserviupseerikoulun Haminassa järjestämiin Isoympyräviesteihin.
1980-luvun lopulta lähtien kerho osallistui aktiivisesti Salpalinjan Punkkerimäen bunkkerien kunnostamiseen. Vuonna 1992 vanha konekiväärikorsu saatiin kunnostettua teekkariupseerien kerhotilaksi.

Teekkarinaiset

Vuonna 1986 perustettiin opiskelevien ja jo diplomi-insinööriksi valmistuneiden naisten väliseksi yhdyssiteeksi Teekkarinaiset. Edustajistossa Teekkarinaisten säännöt herättivät keskustelua: jäsenyys oli rajattu pelkästään naisille. Eräs edustajiston miesjäsen totesi, että ”Toiminta-ajatuksen puutteellisuus voidaan lukea perustajille luonteenomaiseksi.”

Toimintasarkaa Teekkarinaisille siis riitti. Lukuvuonna 1986/87 kerho järjesti kansainvälisenä naisten päivänä ohjelmallisen kahvitilaisuuden. Lukuvuonna 1988/89 käynnistettiin tutkimus valmistuneiden naisinsinöörien sijoittumisesta työelämään ja palkkakehityksestä. 1990-luvulla yleisen tasa-arvoilmapiirin parantuessa Teekkarinaisten toiminta on loppunut.

Kulmakivi

Keväällä 1988 lähestyvät, Lappeenrannassa järjestettävät Kristilliset teekkaripäivät aktivoivat LTKY:n kristillisen vakaumuksen löytäneet virallistamaan raamattupiirinsä. Sanaa LTKY:n jäsenistön keskuudessa oli tutkittu ainakin 1970-luvun puolivälistä alkaen epävirallisena raamattupiirinä.

Kulmakiven pääasiallisena toimintamuotona ovat olleet kerhoksi järjestäytymisenkin jälkeen opiskelijoiden kämpillä järjestetyt viikottaiset raamattupiirit. Lisäksi on vierailtu Kristillisillä teekkaripäivillä ja virkistäydytty RELAX-leireillä.

Insentiivi

Insentiivi ry on korkeakoulusta ja ylioppilaskunnasta riippumaton itsenäinen yhdistys, joka perustettiin järjestämään Lappeenrannan Kevätmessuja. Insentiivin perustamiskokous pidettiin 20.11.1989 ja ensimmäiset messut yhdistys järjesti huhtikuussa 1990. Yhdistyksen tarkoituksena on lisäksi kehittää korkeakouluopiskelijoiden tutkimus- ja harrastustoimintaa sekä edistää teekkarihenkeä ja sen tunnettavuutta.

Lappeenrannan Kevätmessut 1990 oli yhdistyksen ensimmäinen työnäyte ja sitä voidaan luonnehtia päänavaukseksi ja kenraaliharjoitukseksi Etelä-Karjalaisen messuperinteen herättämisessä. Vuonna 1991 messut laajenivat Etelä-Karjalan Kevätmessuiksi. Vuosien 1992-1997 messut ovat osoittaneet maakunnallisen messutapahtuman tarpeen.

Insentiivin järjestämät messut kuuluvat maakunnan suurimpiin yleisötapahtumiin. Tilaisuuksien saaman suosion perusteella voisi sanoa, että Insentiivi on merkittävästi kehittänyt Etelä-Karjalaista messuperinnettä. Riippumattomuudestaan huolimatta Insentiivi ei ole salannut taustaansa, vaan on avoimesti kertonut messujen järjestäjien olevan korkeakouluopiskelijoita ja osoittanut teekkareiden ja kyltereiden pystyvän tekemään kaikille hyödyllistä ja tuottavaa toimintaa yritysten parissa.

Etelä-Karjalan kevätmessutungosta

Etelä-Karjalassa parantuneiden messuolosuhteiden myötä on Insentiivi ry lähtenyt uudistaman ja kehittämään messutapahtumaa entistä valtakunnallisemmaksi ja samalla säilyttämään Etelä-Karjalaisen messuperinteen, sitä vaalien ja kunnioittaen. Etelä- Karjalan Kevätmessut järjestettiin 18.-20.4.1997 uudessa, Imatralle valmistuneessa Etelä-Karjalan messukeskuksessa yhdessä Jyväskylän messujen kanssa. Vuonna 1999 Kevätmessut järjestettiin jälleen Lappeenrannassa. Osan toimintansa tuotosta Insentiivi jakaa avustuksina LTKY:n alaisille killoille ja kerhoille.

Teekkariakatemia

1980-luvulla Aalefissa keskusteltiin aika ajoin teekkareiden arkielämän ja kotiaskareiden hallinnan jaloista taidoista. Vuonna 1990 perustettiin Teekkariakatemia poistamaan puutteita kodinhoitotaidoissa: kursseja on järjestetty muun muassa pyykinpesukoneen käytössä. Muita kursseja on järjestetty tarpeen mukaan.

Multimeduusa

AV-kerho Multimeduusa on keväällä 1998 LTKK:ssa perustettu ääni-, video- ja multimediatuotannosta kiinnostuneille tarkoitettu kerho. Kerho järjesti koulutusta jäsenilleen.

Vastaisku

Akateemisen Saunaseura Vastaiskun tarkoitus on vaalia (seka)saunakulttuuria sekä saunatietoutta Skinnarilan akateemisessa opiskelijayhteisössä. Vuonna 1998 perustetulla seuralla on myös internetiin sijoitettu virtuaalinen sauna.