Kannanotto: LTKY HALUAA YHTEISTYÖTÄ, EI YHDISTÄMISTÄ

9.1.2007
 
Yliopiston ja ammattikorkeakoulun rakenneuudistusta pohtineen kehittämishankkeen ohjausryhmä on tehnyt 8.1.2007 esityksen Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun yhdistämisestä korkeakoulukokonaisuudeksi.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta kokee ehdotuksen uhkaavan yhteiseurooppalaisen duaalimallin toteutumista suomalaisessa korkeakoulukentässä.
Uudistuksen seurauksena syntyvässä kokonaisuudessa on vaarana unohtaa ammattikorkea- ja yliopistokoulutuksen erilliset tehtävät ja tavoitteet. Lisäksi on mahdollista että, LTY:n imago ja peruskoulutuksen taso kärsii omistajarakenteen muuttumisesta yliopistojen perinteisestä valtio-omisteisesta mallista aluepainotteiseen suuntaan.

Esityksessä ehdotetaan EKAMK:n Imatran yksikön sähkötekniikan ja tuotantotalouden koulutusohjelmien lakkauttamista ja yhteistyön tiivistämistä paperitekniikan ja pakkaustekniikan alalla LTY:n ja EKAMK:n Imatran yksikön kesken. Näemme tämän mahdollisena ja kannatettavana. Lisäksi kehittyvä yhteistyö kirjaston, kielikeskuksen ja täydennyskoulutuksen kaltaisissa tukipalveluissa on positiivista. Peruspalveluiden taso ei saa kuitenkaan heikentyä kummassakaan oppilaitoksessa.

LTKY ymmärtää tehostamispaineet ja ikäluokkien pienentymisen aiheuttamat haasteet. Yhteistyötä tulee tehdä, mutta nyt on kyse yliopistomme statuksen muuttamisesta. Asian ydin on: Haluammeko Lappeenrantaan ns. amk-yliopiston, kun samaan aikaan Kuopion ja Joensuun Yliopistot tiivistävät yhteistyötään yliopistojen kesken?


Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Ylioppilaskunta



Tuomas Telkkä Kari Hankia
hallituksen puheenjohtaja pääsihteeri
 
puheenjohtaja
Sivun alkuun
Osoite: Laserkatu 10, 53850 Lappeenranta | Y-tunnus: 0225936-6 | | Pankkiyhteydet: Nordea 109130-310351